Tammikuussa 1966 syntynyt Hietala tuskin sanoo suurelle tuulipukukansalle paljon mitään, mutta musiikkia harrastaville hän on ollut tuttu hahmo jo 80-luvulta kuopiolaisen Tarot-heviyhtyeen riveistä.
Laajempaan tietoisuuteen laulava basisti tuli 2000-luvulla liityttyään kovassa nousussa olleeseen Nightwishiin ja oltuaan vajaat kymmenen vuotta sitten television suositussa Kuorosodassa Kuopion joukkoeen kapteenina.
Ensimmäisen kerran törmäsin Hietalaan 80-luvun puolivälissä Suosikissa, jossa oli mustavalkoinen kuva jalkansa monitorin päälle nostaneesta ja nyrkkiä puivasta basistista. Kyseessä oli Suosikin Rock-kuningas-kiertue ja Hietalan bändi tuohon aikaan nimeltään Purgatory.
Purgatorystä tuli Flamingon kanssa tehdyn levytyssopimuksen myötä Tarot vuonna 1986. Muistan vielä kuin eilisen päivän keväällä Hittimittarissa näytetyn Wings Of Darkness-videon, jonka sain tallennettua vhs-kasetillekin. Meno oli vallan hurja; rumpali takoi kuin mielipuoli ja Hietalan ikenet näkyivät vähän turhankin hyvin kameramiehen tunkiessa työvälinettään melkein hänen suuhunsa.
Tarotin debyyttipitkäsoitto The Spell Of Iron ilmestyi syksyllä 1986. Levyä mainostettiin Soundissa jotenkin näin, että "Suomen hevikuningas - ei haastajia!".
Tarot vuonna 1988.
Koska Hietalan tarina on minulle pääpiirteittäin tuttu, en odottanut kirjalta ihmeitä. Ruostumattoman parasta antia ovat kertomukset Tarotin alkutaipaleesta. Bändi ei lupaavan alun päässyt sille suosion tasolle, jolle sen olisi mielestäni pitänyt päästä. Orkesterin kaksi ensimmäistä, ehkä kolmaskin albumi, ovat suomalaisen hevimusiikin aatelia.
Tarotin huonosta karmasta on kuulunut paljon juttuja jo ennen kirjaa. Nyt kun takaiskuja tässä kerrattiin, eipä voi toista mieltä olla. Jollakin oli paljon bändiä vastaan.
Vaikka seurasin Hietalan uraa mielestäni tiiviisti tai sen verran kuin sen ajan tiedoitusvälineistä irtosi, en tiennyt, että hänellä meni 90-luvulla näin huonosti kuin kirjassa kerrotaan. Oli masennusta ja asunnottomuutta. Ruostumaton onkin aikamoinen selvitymistarina ryysyistä rikkauteen.
Hietala ei säästele ryyppy- ja panojutuissa. Ei hän niillä mässäilekään, mutta suomalaisiin muusikkoelämänkertoihin verrattuna teksti on jopa rajua. Esimerkiksi eräs punatukkainen iskelmärokkari ei kerro kirjassaan naisjutuista lainkaan, vaikka tunnettu panomies onkin.
Nightwish vuonna 2004.
Olen tavannut Marco Hietalan vuosien varrella monta kertaa. Aluksi Tarot-fanina ja myöhemmin Sue-lehden avustajana, jolloin olen tehnyt Sinergy- ja Tarot -bändeistä jutut lehteen. Oikein asiallinen ja ystävällinen mies.
Nuottiöljy ei maistunut tuolloin kai jo raitistuneelle Hietalalle, kun keväällä 2010 Euran Osmantuvan backstagella yritin tarjota hänelle Jägermeister-huikkaa.
Tarot keikalla Osmantuvassa Eurassa 9.4.2010.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti