Lenholmin luontopolulla

Henkilöstä riippuen joko Lenholmaksi tai Lenholmiksi suomeksi taipuva Lenholmen sijaitsee Paraisilla Saaristotien varrella, viisi kilometriä ennen Nauvon lossia.

Lenholmi on 36 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue vanhoine tammineen, laidunmaineen ja perinnemaisemineen. Komeassa metsässä luikertelee tammenlehden symbolein merkattu parin kilometrin mittainen luontopolku, jossa ei pitäisi voida eksyä. 

Kuluva viikonloppu on ollut harvinaisen kylmä ollakseen syyskuuta. Mereltä puhaltava tuuli haittasi jonkun verran ulkoilunautintoa, aivan kuten joka kerta Lenholmassa käydessäni. Ei se kuitenkaan ylivoimaista ollut, mitä nyt muutaman kerran piti kaivella nenäliinaa taskusta ja töräyttää. 

Kaatuneen tammijätin ihailu peitti taakseen lauman lehmiä, jotka makoilivat suunnattoman kokoisen puun takana. Olin kyllä kuulevinani jotain ääntelyä, mutta se vaikutti enemmän joltain siivekkäältä kuin isolta märehtijältä. Vasta lintutornivisiitin jälkeen huomasin lehmät, jotka eivät olleet moksiskaan kameran kanssa heiluvasta äijästä.

Parkkipaikalle palatessani oli karjanomistaja valmistautumassa hakemaan elikkoja talveksi kotiin. Tietysti olisi voinut jäädä seuraamaan operaatiota, mutta arvelin siihen kuluvan rutkasti aikaa. 

Lenholman luulisi olevan helppo ja mielenkiintoinen luontoretkikohde vaikkapa lapsiperheille. Välimatkat ovat lyhyitä ja parkkipaikalla varmasti tilaa. 

Riina-Tuulia ja merkillinen pömpeli

Riina Tuulia on turkulainen rokkilaulaja ja miniatyyrikäsitöiden tekijä. Tutustuin häneen  vuosikymmenen alussa, jolloin satuin orkesterinsa keikalle Wanhaan Rahtilaivaan.

Ajattelin, että siinähän olisi näpsäkkä rokkimimmi valokuvamalliksi. Ensimmäiset fotot napsittiinkin syksyllä 2011 Turun Vartiovuorenpuistossa. Sittemmin useamman kerran.

Fotosessio talvella 2017 Kaarinan Ala-Lemussa onnistui yli odotusten. Sen jälkeen on ollutkin reilu puolitoista vuotta taukoa yhteisistä kuvaushommista, mutta asiaan tuli korjaus viime viikonloppuna. Ala-Lemun kuvia täällä http://kaislatuuli.blogspot.com/2017/01/fotosessiot-kaarinassa-osa-1-ala-lemu.html

Pari kuukautta sitten ihmettelin erään kaverini kuvassa näkemääni merkillistä rautapömpeliä. Kyselin missäpäin moinen mahtaa sijaita ja sain ohjeet Turun Koulukadun takana aukeavalle ratapihalle. Alue oli ennestään aivan vieras, vaikka lähes keskellä kaupunkia onkin. Eipä vaan ole ollut minkäänlaista asiaa sinne aiemmin.

Tötterö osoittautui huomattavasti pienemmäksi kuin kuvista päättelin, ollen suorastaan mallia hobitti. Rakennelma on kuulemma ollut ratavartijan pommisuojakoppi sodan aikana. Näin kertoi historiaan perehtynyt tuttuni, jonka sanaan on yleensä luottamista.

Joutomaa-alueella oli muutakin kuvausrekvisiittaa yllin kyllin. Ilmeisesti yön pimeyden turvin joku urho oli kipannut ainakin kuorma-autolastillisen romua suoraan VR:n metalli- ja betonitarvikkeiden sekaan. Ihmekös tuo, tuskin kukaan valvoo.

Kummastelen vaan, miten näin laaja alue voi olla tyhjäkäytöllä aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Tuskinpa menee montaa vuotta, kun monen hehtaarin alue on jo rakennettu täyteen kerrostaloja.

Kun ehdotin Riina Tuulialle paikkaa kuvausmiljööksi, hän näytti välittömästi vihreää valoa. Erilaista valoa tuli myös taivaalta, kun välillä paistoi ja välillä oli pilvistä.

Mauri-myrsky moukaroi Saaronniemeä

Lauantaina 22. syyskuuta saapui sääennustuksissa kohuttu syysmyrsky Suomeen. Ainakin lounaisrannikolla tuuli niin maan perusteellisesti.

Koska rajuilma sattui osumaan vapaapäivään, oli päivänselvää, että lähden jonnekin sen voimaa katsomaan. Nimipäiväsankarin mukaan Mauri-myrskyksi nimetty luonnonilmiö riehui ainakin Turun Ruissalon Saaronniemessä erittäin voimakkaana.

Airiston suunnalta puhaltanut tuuli oli niin kova, että eteneminen Saaronniemen ja Kolkannokan rannoilla oli paikoin jopa vaivalloista. Uteliasta väkeä kumminkin riitti kymmenittäin ja lähes jokainen oli kamera tanassa merelle päin.

Samana päivänä järjestetty Ruissalon juoksutapahtuma keräsi valtavan määrän porukkaa Saaronniemeen. Myötätuulessa sai luultavasti pistellä tossua toisen eteen normaalia mukavammin, mutta toisinpäin lienee ollut vaikeuksia.

Julkaisukelpoisia valokuvakin sain otettua. Alta löytyy jokunen mielestäni onnistunut tyrskykuva. Vahtasin aikani tuulessa ja tuiverruksessa Kolkannokan edustalla olevaa lintuluotoa, johon aallot löivät.

Marco Hietala - Ruostumaton

Lainasin viime sunnuntaina kaverilta Timo Kangasluoman kirjoittaman Marco Hietala-elämänkerran Ruostumaton. Syksyllä 2017 julkaistu kovankantinen ja isofonttinen kirja tuli luettua parissa illassa.

Tammikuussa 1966 syntynyt Hietala tuskin sanoo suurelle tuulipukukansalle paljon mitään, mutta musiikkia harrastaville hän on ollut tuttu hahmo jo 80-luvulta kuopiolaisen Tarot-heviyhtyeen riveistä.

Laajempaan tietoisuuteen laulava basisti tuli 2000-luvulla liityttyään kovassa nousussa olleeseen Nightwishiin ja oltuaan vajaat kymmenen vuotta sitten television suositussa Kuorosodassa Kuopion joukkoeen kapteenina.

Ensimmäisen kerran törmäsin Hietalaan 80-luvun puolivälissä Suosikissa, jossa oli mustavalkoinen kuva jalkansa monitorin päälle nostaneesta ja nyrkkiä puivasta basistista. Kyseessä oli Suosikin Rock-kuningas-kiertue ja Hietalan bändi tuohon aikaan nimeltään Purgatory.

Purgatorystä tuli Flamingon kanssa tehdyn levytyssopimuksen myötä Tarot vuonna 1986. Muistan vielä kuin eilisen päivän keväällä Hittimittarissa näytetyn Wings Of Darkness-videon, jonka sain tallennettua vhs-kasetillekin. Meno oli vallan hurja; rumpali takoi kuin mielipuoli ja Hietalan ikenet näkyivät vähän turhankin hyvin kameramiehen tunkiessa työvälinettään melkein hänen suuhunsa.

Tarotin debyyttipitkäsoitto The Spell Of Iron ilmestyi syksyllä 1986. Levyä mainostettiin Soundissa jotenkin näin, että "Suomen hevikuningas - ei haastajia!".

Tarot vuonna 1988.

Koska Hietalan tarina on minulle pääpiirteittäin tuttu, en odottanut kirjalta ihmeitä. Ruostumattoman parasta antia ovat kertomukset Tarotin alkutaipaleesta. Bändi ei lupaavan alun päässyt sille suosion tasolle, jolle sen olisi mielestäni pitänyt päästä. Orkesterin kaksi ensimmäistä, ehkä kolmaskin albumi, ovat suomalaisen hevimusiikin aatelia.

Tarotin huonosta karmasta on kuulunut paljon juttuja jo ennen kirjaa. Nyt kun takaiskuja tässä kerrattiin, eipä voi toista mieltä olla. Jollakin oli paljon bändiä vastaan.

Vaikka seurasin Hietalan uraa mielestäni tiiviisti tai sen verran kuin sen ajan tiedoitusvälineistä irtosi, en tiennyt, että hänellä meni 90-luvulla näin huonosti kuin kirjassa kerrotaan. Oli masennusta ja asunnottomuutta. Ruostumaton onkin aikamoinen selvitymistarina ryysyistä rikkauteen.

Hietala ei säästele ryyppy- ja panojutuissa. Ei hän niillä mässäilekään, mutta suomalaisiin muusikkoelämänkertoihin verrattuna teksti on jopa rajua. Esimerkiksi eräs punatukkainen iskelmärokkari ei kerro kirjassaan naisjutuista lainkaan, vaikka tunnettu panomies onkin.

Nightwish vuonna 2004. 

Olen tavannut Marco Hietalan vuosien varrella monta kertaa. Aluksi Tarot-fanina ja myöhemmin Sue-lehden avustajana, jolloin olen tehnyt Sinergy- ja Tarot -bändeistä jutut lehteen. Oikein asiallinen ja ystävällinen mies.

Nuottiöljy ei maistunut tuolloin kai jo raitistuneelle Hietalalle, kun keväällä 2010 Euran Osmantuvan backstagella yritin tarjota hänelle Jägermeister-huikkaa.

Tarot keikalla Osmantuvassa Eurassa 9.4.2010. 

Pohjois-Kyproksen kiertomatka osa 10 - Kyrenia

Huhtikuisen Pohjois-Kyproksen kiertomatkan kaksi viimeistä päivää kuluivat pitkälti satamakaupunki Kyreniassa. Operoimme sinne hotellistamme Acapulco Resort Convention SPA:sta käsin, joka oli parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä.

Kyrenia sijaitsee Kyproksen pohjoisrannikolla Pentadaktylos-vuoriston pohjoispuolella. Kaupungissa on vanha kaupunki Kyrenian linnoineen sekä kaksi satamaa, vanha ja uusi. Etäisyys Kyreniasta pääkaupunki Nikosiaan on 28 kilometriä ja Famagustaan 78 kilometriä.

Kyrenian kunnan väkiluku on 33 000 ja varsinaisen Kyrenian kaupungin puolestaan 22 000.

Antiikin Kyrenia oli yksi Kyproksen vanhoista kuningaskunnista. Kyrenian satama oli tärkeässä asemassa myös roomalaisvallan aikana.

Bysanttilaisella ajalla 600-luvulla kaupunkiin rakennettiin kivimuurit suojaamaan arabien hyökkäyksiltä. Vuonna 1191 kolmannella ristiretkellään ollut Richard I Leijonanmieli valloitti Kyproksen. Tämän jälkeen saarta hallinneet Lusiglanit uudistivat linnan. Se oli hallitsijasuku, joka sai alkunsa ja nimensä läntisen Ranskan Lusiglanista 900-luvulla.

Kyproksen hallitsija Hugo I teki valtakaudellaan 1205-1218 linnasta kuninkaan palatsin ja linnan ympärille rakennettiin vallihauta. Venetsialaisten hallintakaudella linnasta tehtiin entistäkin vahvempi ja se kesti hyvin jopa tykistötulitusta.

Kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ovatkin juuri Kyrenian linna ja sataman liepeiltä löynynyt 300 ennen ajanlaskumme alkua peräisin oleva haaksirikkoutunut kauppalaiva, Kyrenian laiva. Paatti lasteineen on näytillä linnan museossa.

Kyrenian linna oli vaikuttava ilmestys. Huonokoipisille sitä ei voi suositella, sillä kiviset askelmat ovat paikoin epätasaisia ja rappuskorkeudet totuttua suuremmat. Muurin päällä kävely vaati myös melkoista taiteilua, ettei olisi lentänyt nokilleen.

Sääntö-Suomessa moiset ongelmat olisi ratkaistu aikapäiviä sitten tasoittamalla kulkuväylät tai jopa kieltämällä kokonaan linnan määrätyt kolkat, jotka olivat oikeasti vaarallisia. Mutta ulkomailla tällaisiin seikkoihin ei niin puututa. Hyvät ja huonot puolensa molemmissa.

Kyreniassa oli aikaa tehdä ostoksiakin. Investoin paikallisesta pikkukaupasta tupakkakartongin ja litran Smirnoff-viinapullon. Lompakko ei kutistunut lähellekään siihen malliin kuin mitä se olisi kotimaassa.

Olut ja drinkit olivat satama-altaan viereisillä terasseilla suomalaisittain edullisia. Kun raivoisa ukkoskuuro pääsi yllättämään, jumituimme erään kuppilan jykevän aurinkovarjon alle moneksi tunniksi.

Vettä tuli kuin Esterin perseestä, mutta mikäpä siinä oli istuskellessa. Maisemat olivat kohdillaan ja palvelu pelasi moitteettomasti. Bangladeshista asti Kyprokselle töihin tulleet ystävälliset tarjoilijanuorukaiset kantoivat juotavaa pöytäämme sen minkä ehtivät. Sateen laannuttua pöytien alle alkoi kerääntyä jos jonkinvärisiä kissoja odottamaan herkkupaloja.

Ennen Kyproksen matkaa vaihdoin 300 euroa Turkin liiroiksi. Se on Pohjois-Kyproksen virallinen valuutta. Liiroja ei kuitenkaan kertaakaan pyydetty, vaan ainoastaan euroja. Eli rahanvaihtoa ei olisi käytännössä tarvinnut suorittaa lainkaan. Mutta kun lipuissa ja lapuissa luki liira, tein kuten kehoitettiin.

Monessa paikassa oltiin jopa tyrmistyneitä ja kiukkuisen oloisia jos maksoin liiroilla, vaikka se on heidän virallinen valuuttansa. Moni myyjä kyseli apeana eurojen perään, mutta siinähän kyseli.

Jouduin myös klassisen huijauksen uhriksi parturissa käydessäni. Liike sijaitsi Kyrenian sataman liepeillä.

Sisäänheittäjinä toimi kaksi parturia, jotka ottivat minut avosylin vastaan. Oli päähierontaa, hiusten pesua ja jopa jotain vihreää tököttiä siveltiin kasvot täyteen. Mikä lie kasvohaude ollut. Kuulemma sen piti nuorentaa välittömästi olemustani.

Kaveri leikkasi toki hyvin, mutta hänellä oli omanlaisensa näkemys uudesta kampauksestani. Se poikkesi jonkun verran omastani. Kun lopuksi pyysin häntä leikkaamaan edestä lyhyemmäksi, otti hän kai nokkiinsa luomuksensa tuhoamisesta ja loppuaika olikin sitten mökötystä. Aluksi kaveri sen sijaan rupatteli kuin papukaija.

Ilmeisesti hennon pyyntöni takia laskuksi muodostui 21 euroa liiroina. Maksoin sen mielelläni, jotta pääsisin pois liikkeestä mahdollisimman pian. Alkoi meinaan itseäkin jo vituttamaan se säätäminen.

Kotvan kuluttua olin jälleen tuoppi huulilla bangaleshiläisten kuppilassa. Kysyin piruuttani erältä tarjoilijalta mitä hänen partutissa käyntinsä maksaa. Kuulemma euroissa kympin, eikä yhtään sen enempää pitäisikään maksaa. Hän kehoitti minua menemään turisti-infoon tekemään ilmoituksen asiasta, mutta samapa tuo oli enää siinä vaiheessa.

Summa summarum; Kyrenia on oikein hieno päiväretkikohde ja ylipäätään koko TSS Travel Service Scandinavian Pohjois-Kyproksen matka oli onnistunut. Vahva suositus.