Pamprinniemen luontopolku Pyhämaassa

Pamprinniemen luontopolku sijaitsee Uudenkaupungin Pyhämaan Kettelissä. Reitin pituus on noin 4,5 kilometriä ja se tunnetaan myös nimellä Pamprinniemen Raamattupolku. Nimi juontuu siitä, että se on seurakunnan omistamaa luonnonsuojelualuetta. Raamattuaiheisia infotauluja on siellä täällä polun varrella.

Helatorstaina kiersin lenkin Virpi Been ja Harri Nato Leinon kanssa. Heille Pamprinniemi olikin jo ennestään tuttu. Sekä Laitilan että Uudestakaupungin kautta kertyy luontopolun alun parkkipaikalle matkaa sellaiset 25 kilometriä. Valitsimme Turusta tullessa Laitilan.

Parkkipaikasta voisi mainita, että ehkä joku McGyver saisi siihen mahtumaan joten kuten neljä autoa, mutta käytännössä tilaa on vaivaiselle kolmelle kaaralle. Lisäksi maaperä oli käyntikerrallamme vetelää savimössöä, johon ei tehnyt mieli parkkeerata.

Tarina kertoo, että itse piispa Henrik saapui Pahamaata siunaamaan ja karkoitti siellä asuneet hiidet, jotka seilasivat paateillaan karkuun Pamprinniemestä. Siksi niemenkärjessä on Piispanhamina -niminen poukama.

Alueelle suunniteltiin 1970-luvun alussa Nesteen öljyjalostamoa. Sittemmin sinne yritettiin saada motellia, mutta kumpikaan hanke ei ottanut tuulta purjeisiin.

Ensimmäisen käyntikertani perusteella olisi sulaa hulluutta kuvitella sinne kumpaakaan, etenkään öljyjalostamoa. Sen verran hienon vaikutuksen alue nimittäin teki.

Pamprinniemen koillispuolella, luontopolun oikealla laidalla, on Hauinlahti. Se on maankohamisen johdosta umpeen kuroutumassa oleva merenlahti. Paikka oli 1900-luvun pohjoisen Pyhämaan tärkein kutukalan pyyntivesi.

Polun toinen puoli kulkee tiheässä metsikössä, jossa vallitsevin puulaji on kuusi. En muista ennen nähneeni missään niin valtavia määriä naavaa killumassa oksissa. Eräs aivan polun varrella ollut puu oli melkein kokonaan täynnä tuota turkulaisrumpali Jussi Lenetsin partaa muistuttavaa kasvustoa.

Luontopolun ensimmäinen osuus ei korkeassa varvikossa ja kuusikossa ollut naavoja lukuunottamatta ehkä järin merkillinen, mutta kun metsikkö loppui ja rantakalliot alkoivat siintää, muuttui hymy suunpielessäni huomattavasti leveämmäksi. Luontopolun loppuosa, noin kaksi kilometriä, oli todella komeaa maastoa aivan meren rannassa.

Helatorstaina tehty reissu osui ilmastollisesti erittäin hyvään saumaan. Keli oli lämmin, paikoin jopa helteinen. Raikas merituuli pyyhki mennessään metsässä kertyneen hien.

Poikkesimme varsinaiselta luontopolulta hieman ulommas, koska kalliot ja maisemat olivat huikaisevia. Polku oli kumminkin helppo löytää uudelleen, vaikka olisi hetken seikkaillutkin vähän sen vieressä.

Kustaviin kuuluva Isokarin majakka siinsi kaukaisuudessa. Vaikea tarkkaan arvioida kuinka kaukana, mutta heitän sellaiset 25 kilometriä. Edes Canon PowerShot SX50:n zoomi ei riittänyt sitä kunnolla tavoittamaan.

Pamprinniemen luonnonsuojelualueen rantakalliot tekivät allekirjoittaneeseen sellaisen vaikutuksen, että aivan varmasti käyn siellä joskus uudelleenkin. Aivan törkeän hienoa, ainakin tällaisella ilmalla!