keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Prahan reissu osa 2 - Kaarlensillalla

Tsekin pääkaupunki Praha sijaitsee Vltava-joen rannalla. Kaupungin hyvin säilynyt historiallinen vanha keskusta Stare Mesto kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Kaarlen silta (Karluv most) on Vltava-joen ylittävä valtava goottilaistyylinen kivisilta ja yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Se on 516 metriä pitkä ja noin kymmenen metriä leveä. Silta yhdistää toisiinsa Prahan Pienen puolen (Mala Strana) ja Vanhankaupungin (Stare Mesto).

Ennen vanhaan siltaa pitkin sai ajella hevosilla, autoilla ja raitiovaunuilla, mutta nykyään se on pelkästään jalankulkua varten. Sillalla on tungosta, sillä suurien turistimassojen lisäksi tilaa vievät katutaiteilijat- ja soittajat sekä kauppiaat.







Kaarlensillan rakentaminen aloitettiin vuonna 1357 kuningas Kaarle IV:n aikana. Rakentamista johti arkkitehti Peter Parler, jonka muihin suurtöihin kuuluu Prahan linnan Pyhän Vituksen Katedraali.

Sillan nimi oli aluksi Kivisilta (Kamenny most) ja myöhemmin Prahan silta (Prazky most). Kaarlensilta tuli nimeksi 1870. Samassa kohdassa oli aiemmin Judithin silta, joka oli sarjassaan ensimmäinen Vltava-joen yli. Se kuitenkin romahti tulvassa vuonna 1342. Edeltäjästään poiketen Kaarlensilta on pysynyt hyvin paikallaan. Se on selvinnyt monista tulvista, viimeksi vuonna 2002, jolloin Tsekissä oli pahin tulva yli 500 vuoteen.









Kaarlensillalla on kolmenkymmenen pyhimyksen patsaat, jotka ovat böömiläisten kuvanveistäjien tekemiä vuosien 1683 ja 1714 välisenä aikana. Patsaista suosituin on Pyhän Johannes Nepomukilaisen patsas. Hän oli tsekkiläinen marttyyripyhimys, joka teloitettiin ja heitettiin sillalta alas Vaclav IV:n hallintokaudella. Patsaan kiiltävää muistolaattaa ovat tuhannet ihmiset lääppineet vuosisatojen aikana. Kosketuksen sanotaan tuovan hyvää onnea ja varmistavan, että henkilö palaa vielä uudelleenkin Prahaan.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti