Riiassa osa 2 - Kaupungilla ja jokiristeilyllä

Itämeren rannalla Väinäjoen (Daugavajoki) suulla sijaitseva Riika on Latvian pääkaupunki. Se on tärkeä alueellinen satamakaupunki ja teollisuuden keskus.

Riiassa asuu noin 700 000 ihmistä, joista 42,6 prosenttia on kansallisuudeltaan latvialaisia, venäläisiä 39,8 prosenttia, valkovenäläisiä 4,1 prosenttia, ukrainalaisia 3,7 prosenttia, puolalaisia 1,9 prosenttia ja loput (7,9 prosenttia) muita kansallisuuksia.

Suomen kielessä kaupungin nimi taipuu kuten siika: Riika, Riiassa, Riikaan.

Riian historia ulottuu pitkälle. 1100-luvulla alueelle alkoi tulla saksalaisia kauppiaita ja ristiretkeläisiä. Vuonna 1158 Baltian saksalaiset kauppiaat perustivat kaupallisen asutuksen Liivinmaalle nykyisen Riian alueelle.

Vuonna 1200 liivinmaan uusi piispa Albert von Buxhoevden saapui Riikaan mukanaan 23 laivaa ja 500 aseistettua ristiretkeläistä. Seuraavana vuonna 1201 hän perusti Väinäjoen ja sen sivuhaaran Rigen väliselle liiviläisalueelle Riian kaupungin hallinnolliseksi, kirkolliseksi ja kaupalliseksi keskukseksi. Kaupunki oli ensimmäinen koko Liivinmaalla.

Menneillä vuosisadoilla Riika on ollut vuorotellen Puolan, Ruotsin ja Venäjän alaisuudessa. Kaupungin hallintokielenä oli saksa vuoteen 1891 saakka, jolloin venäjän molotus syrjäytti sen. Samoihin aikoihin latvialaiset nousivat kaupungin suurimmaksi väestöryhmäksi ja Riiasta tuli Latvian kansallisen heräämisen keskus.

Ensimmäisen maailmansodan aikana 1917 Saksa miehitti Riian. Kun Saksa 11. marrakuuta 1918 joutui antautumaan länsiliittoutuneille, se ei voinut pitää aluetta hallinnassaan. Latvia julistatutui itsenäiseksi 18. marraskuuta ja Riiasta tuli sen pääkaupunki.

Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitto miehitti Latvian vuonna 1940. Operaatio Barbarossan (Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon) jälkeen maa joutui Saksan miehittämäksi. Baltiansaksalaiset pitivät sitä vapautuksena, mutta maan juutalaisia kutsuivat keskitys- ja tuhoamisleirit. Suurin osa Riian juutalaisista päätyikin kaupungin lähelle perustettuun Keiserwaldin keskitysleiriin. Sodan aikana latvialaisia kuoli noin kolmasosa koko väestöstä.

Vuonna 1945 Riika päätyi jälleen Neuvostoliiton kurimukseen ja siitä tuli Latvian sosialistisen neuvostotasavallan pääkaupunki. Teollistumisen ja Neuvostoliiton asutuspolitiikan takia kaupunkiin virtasi suuri määrä venäläisiä, mikä muutti sen väestörakennetta.

Suuren ja mahtavan naapurimme hajottua Riiasta tuli jälleen itsenäinen Latvian pääkaupunki 17. syyskuuta 1991. Vuonna 2004 maa liittyi Natoon ja Euroopan unioniin.

Riian historiallinen keskusta on ollut vuodesta 1997 Unescon maailmanperintökohteena. Laajan jugend-arkkitehtuurinsa takia se on erittäin merkittävä.

Tärkeimpiä nähtävyyksiä on Riian vanhakaupunki eli Vecriga, jossa on historiallisia kortteleita ja korkeita vanhoja kirkkoja. Kaupungissa on monia tunnettuja aukioita, joista Rats Laukumsilla sijaitsee elokuussa remontissa ja rakennustelineiden peitossa ollut komea Mustapäiden talo.

Keskustasta löytyy viiden hehtaarin kokoinen Vermanes-puutarha, joka on kaupungin vanhin julkinen puisto. Sen vieressä on niin ikään remontissa ollut 42 metriä korkea Vapauden muistomerkki, jonka ympärillä oli neuvostoaikana raitiovaunujen kääntöpaikka. Venäläiset eivät purkaneet patsasta kansannousun pelossa, mutta liikennöinti esti kokoontumisen sen ympärille. Patsas on pystytetty Latvian vapaussodassa (1918-1920) kaatuneiden kunniaksi.

Riian 368,5 metriä korkea televisio- ja radiotorni on Euroopan kolmanneksi korkein rakennus. Torni, sekä lukuisat Väinäjoen yli johtavat sillat näkyivät mainiosti jokiristeilyllä, jollaisen teimme tulopäivää seuranneena päivänä.

Kaupungin kuppiloissa istuessa tein sellaisen havainnon, että juopottelu keskustan paraatipaikoilla melko edullista keskivertosuomalaiselle. Toki useimmille paikallisille se on varmasti perin arvokasta. Riga Balsamista en ollut ennen kuullutkaan, mutta nyt sitäkin tuli kumottua jokunen shotti.

Majapaikkamme Radisson SAS Hotel Latvijan aula- ja näköalabaarissa sen sijaan hinnat olivat vähintään Suomen luokkaa, elleivät jopa kalliimpiakin.

Tasan kolme viikkoa sitten tapahtui se, joka ikävä kyllä oli vain ajan kysymys. Nimittäin Suomen ensimmäinen jihadistipohjalta tehty terrori-isku, tekopaikkana Turun Kauppatori. Koska kotikulmilla tapahtui kauheita, laski lomafiilis samalla kuin lehmän häntä. Eipä juurikaan huvittanut tai oikein edes uskaltanut liikkua Riian pimenevässä illassa.

Tunnelmaa latisti myös Facebookista lukemani kommentit Turun tapahtumista. "Kyllä suomalaisetkin puukottaa" tai "On minuakin luultu ulkönäköni takia ulkomaalaiseksi" ja muut käsittämättömän naivit puolustuspuheenvuorot tekijöiksi paljastuneiden paperittomien, luvatta maassa olevien turvapaikkaturistien puolesta.

Kommentoin itsekin tapahtunutta Iltalehdestä ja Turun Sanomista poimimieni linkkien kera. Tästä hyvästä tuli palautetta Facebookin postilaatikkoon. Olin kuulemma pahempi kuin Turun seudulla hyvin tunnettu kunnallispoliitikko Olavi Mäenpää ja juhlin tapahtunutta "erävoittajana"! Kaupanpäälliseksi voisin myös painua helvettiin. Kummallista, että itseään niin kovin, kovin suvaitsevaisina pitävät vihervasemmistolaiset eivät koskaan hyväksy kuin oman mielipiteensä!

Latviassa kuten muissakaan Baltain maissa, Puolasta puhumattakaan, ei ole pääministerinä edesvastuutonta tolloa, joka televisiossa toivottaa turvapaikanhakijat tervetulleeksi maahan ja vielä omaan taloonsa. Pitkälti hänen ansiostaan syksyllä 2015 ja alkuvuonna 2016 Suomeen saapui yli kolmekymmentä tuhatta vetreää nuorta miestä Lähi-Idästä, kun oikeat avuntarvitsijat kituvat pakolaisleireillä.

Latviassa tuskin sosiaalitoimistokaan makselee lomamatkoja Somaliaan kuten meillä. Merkillinen yhtälö sekin; maa on olevinaan vaarallinen asua, mutta turvallinen lomailla...