torstai 1. kesäkuuta 2017

Nauvon uusi hybridilautta

Viime sunnuntaina huomasin Aurajoessa Turussa parkissa valtavan keltaisen lossin. Arvelin sitä Nauvon uudeksi uljaaksi lautaksi, josta on ollut paikallisessa mediassa juttua. Mutta mitä se teki Aurajoessa, oli arvoitus maanantaihin saakka. Tuolloin näin ilmoituksen, jonka mukaan aluksella on avoimet ovat kello 15-19. Tottahan toki moista ihmettä piti käydä katsomassa.




Sähkökäyttöinen maantielautta Elektra aloittaa liikennöinnin Paraisten ja Nauvon välillä juhannuksen tienoilla. Parikymmentä miljoonaa euroa maksanut akuilla toimiva Elektra on maamme ensimmäinen hybridilautta. Pituutta sillä on 98 metriä ja levyttä 16 metriä. Henkilöautoja mahtuu kyytiin huimat 90 kappaletta. Sillä tahdilla luulisi lossijonojen hälventyvän ainakin osittain.

Eletran käyttöikä on viisikymmentä vuotta. Akut tosin pitää uusia kymmenen vuoden välein. Tekniikan on toimittanut Siemens, jonka maasähköllä akkupaketit ladataan.

Aurajoen rannoilla parveili uteliaita ihmisiä. Lauttaan edettiin tomerien järjestysmiesten ohi huomattavasti helpommin kuin vaikkapa Ruisrockiin, jossa tutkitaan suurinpiirten persereikäkin viinapullon löytymisen toivossa.

Valtavan keltaisen rautakompleksin syövereissä pääsi komentosillalle ja konehuoneeseen. Koska en ymmärrä tekniikasta juuri mitään, etenin rivakasti merkittyä reittiä pitkin ulos.

Viimeistään heinäkuun lopulla pääsen autolla jollekin Elektran kyytiin. Tuolloin kohteena on Korppoo.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti