Linturetkellä Seksmiilarissa ja Isonkarin majakalla

Parisen viikko takaperin huomasin Facebookissa mainoksen, joka koski linturetkeä Seksmiilarin saaristoon ja Isoonkariin. Tiedustelin tuttavilta kiinnostusta moiseen ja muutama siihen tarttuikin.

Kustavin ulkosaaristossa sijaitseva Isokarin majakkasaari on tuttu monilta käyntikerroilta. Lapsena kävin siellä usein isän kanssa veneellä kunnan keskustasta käsin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen vieraillut Isokarin 180 hehtaarin kokoisella saarella vuosina 2009, 2012 ja 2016. Viime lauantaina neljän hengen porukkamme lähti Turusta kohti Uudenkaupungin vierasvenesatamaa, josta vesibussi aamutuimaan starttasi päiväretkelle kohti aavaa merta ja Isoakaria.

Selkämereen kuuluva Seksmiilarin alue on Lounais-Suomen merkittävimpiä merilintujen lisääntymisalueita. Lintukanta on tiheä - lajistoon kuuluu tyypillisten merilintujen ohella uhanalaisia ja harvinaisia lajeja kuten merihanhi, ruokki, merikihu ja räyskä. Isonkarin sataman aallonmurtajissa pesii yksi Suomen suurimmista riskiläyhdyskunnista.

Ensimmäinen kohde Uudestakaupungin jälkeen oli Urpoisten saari. Se on lähivuosina kokenut aikamoisen metamorfoosin merimetsokolonnan takia. Näky oli varsin karu - kuin suoraan helvetistä.

Itse en linnuista paljoa ymmärrä, mutta valtaosa retkiläisistä oli selvästi alan miehiä tai naisia. Kamerat olivat myös sen mukaisia - tuhansien eurojen arvoiset vehkeet tanassa porukka napsi välittömästi kuvia, kun jokin lintumies Juhani Salmen spiikkaama siivekäs ilmaantui näköpiiriin.

Elämys oli varmasti suuri myös seurueellemme, joista lisäkseni kukaan muu ei ollut Isossakarissa aiemmin käynyt. Kaj Ahlroth, Sunttu Sundell ja Jukka Rouhiainen käsittääkseni tykkäsivät päivästä täysin siemauksin.

Isoakaria lähestyttäessä paatti kaarteli Keskikallion ympärillä.

Tunnetuin Seksmiilarin saarista on Isonkarin majakkasaari. Saaren eteläosassa on reheviä tuomi- ja pihlajavaltaisia alueita sekä kivilohkareista avomaastoa. Männikköinen pohjoisosa on karumpaa. Saaren keskiosassa on ruovikon reunustama järvi. Isonkarin etelä- ja itärannat ovat matalia levä- ja kivikkorantoja. Länsi- ja pohjoisrannat ovat paljaita ja kallioisia.

Koska itselläni ei ole oikein lintujen kuvaamisen sopivaa välineistöä, keskityin tallentamaan kaikkea muuta mitä Isossakarissa vastaan tuli. Vaikka vierailin saarella juuri viime vuoden heinäkuussa, ei näin isolla alueella kuvauskohteet hetkessä lopu.

Isossakarissa matkailu- ja majoitustoimintaa harjoittava Kari Laaksonen Noora -puolisoineen on saanut saaressa paljon aikaiseksi tällä vuosikymmenellä. Perinnemaisemaa hoitamaan on muutamana kesänä tuotu Kalannista joukko lampaita, jotka popsivat aluskasvillisuutta suihinsa päivät pitkät. Kesäisin Isossakarissa järjestetään lammaspaimenviikkoja, joihin osallistujista ei ole ollut pulaa. Kaukaisimmat ovat tulleet Belgiasta asti.

Innokkaimmat retkiläiset pääsivät tutustumaan Isonkarin komeaan majakkaan. Vuonna 1833 valmistunut Pohjanlanhden korkein (49,4 m) majakka oli lähellä tuhoutua talvisodan aikana. Neuvostoliittolaisten pommikoneiden epäiltiin suunnistavan sen mukaan kohteisiinsa, jolloin suomalaiset aikoivat räjäyttää majakan maan tasalle. Onneksi näin ei tapahtunut.

Yritin bongailla käärmeitä, joista Isokari kuten monet muutkin ulkosaaret ovat oikein tunnettuja. Saarimestari Laaksonen kertoi, ettei ole tänä vuonna nähnyt vielä ainuttakaan, joten kovin suurin odotuksin en minäkään ollut liikkeellä.

Sataman aallonmurtajissa käärmeitä majailee joukoittain, mutta muuallakin päin saarta voi tarkkasilmäinen löytää luikerteijoita. Majakan lähellä kivimuurissa lämmitteli ainakin neljä kyytä, joista yhden onnistuin kuvaamaan.

Säätiedotusten mukaan lauantaiksi ja vapuksi ylipäätään oli luvassa huonoa keliä. Loppupeleissä oli onni myötä, sillä tuuli yltyi kovaksi vasta iltapäivällä. Se ei haitannut menoa juuri ollenkaan. Tuntia aikaisemmaksi räätälöity lähtökin sopi nurisematta kaikille retkeen osallistujille. Paluumatkalla autosta käsin koettu lumisade oli sekin lopulta perin helppo nakki.