keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kirkastunut Littoistenjärvi

Liedon ja Kaarinan kuntien alueella sijaitsevaan Littoistenjärveen laskettiin viime viikon lopulla noin 200 tonnia polyalumiinkloridia. Sen tarkoitus on sitoa fosforia järven pohjasedimenttiin ja parantaa vedenlaatua. Littoistenjärvi on jo vuosia ollut huonokuntoinen ja kärsinyt valtavista sinileväesiintymistä.

Kemikaalikäsittelyn tulokset alkoivat näkyä lähes välittömästi. Järvivesi kirkastui niin, että siellä uiskentelevat valtavat hauetkin erottuivat selvästi videossa, jonka joku on jakanut Facebookiin.


Kemikaalihoidon tiedettiin aiheuttavan kalakuolemia. Paikalliset asukkaat olivat viime viikonlopun aikana keränneet noin tuhat kiloa kuolleita lahnoja, joista suurimmat painoivat nelisen kiloa. Jotkut kalat ovat herkempia veden ph-muutoksille. Hoitokalastuksella Littoistenjärvestä pitäisi nostaa noin 30 000 kiloa kalaa, joten nyt päästiin ilmeisesti aika vähällä.

Littoistenjärven renesanssia rummutettiin paikallisessa mediassa siihen malliin, että minun oli eilen töiden jälkeen käytävä omin silmin katsomassa mistä on kyse.




Näkyä oli vaikea uskoa todeksi. Vesi oli välkehti turkoosinhohtoisena. Aivan kuin kyseessä olisi ollut jokin norjalainen vuoristojoki. Muistellessani viime heinäkuussa tuijottamaani paksua vihreää levämassaa, oli tämä kuin toiselta planeetalta.

Littoistenjärven tanssilavan puoleisella laidalla oli runsaasti uteliaita ihmisiä. En kuullut kenenkään kitisevän järven nykytilasta. Monet olivat suorastaan haltioissaan.

Vielä ei tiedetä miten pitkään käsittely pitää leväkasvustoja poissa, joten homma saatetaan joutua uusimaan jossain vaiheessa.






2 kommenttia:

  1. Uskomatonta, mutta totta! Kuitenkin vähän arveluttaa myrkyn lasku järveen. Toisaalta vaihtoehtona olisi lima-allas!
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Jääkäämme mielenkiinnolla seuraamaan, mitä tuosta seuraa. Toivottavasti jotain hyvää, kaikenlaisen pahan ja haitan sijaan...

    VastaaPoista