More Hits - The Best Of Deep Purple

Hassisen kirpputorilla Turussa tulee piipahdettua aina silloin tällöin. Siellä on erillinen huone lp-levyille ja kirppiksellä on muutenkin mukava kierrellä. Hassisen tapauksessa bonusta on myös upea kassaneiti Piia, jonka oikein toivoo olevan työvuorossa.

Viime kerralla Hassiselta tarttuivat mukaan Kississä ennen vanhaan rumpaloineen Peter Crissin soolo-lp vuodelta 1978 seitsemän euron hintaan sekä käyttämätön Deep Purplen tupla-cd-kokoelma More Hits - The Best Of Deep Purple huimalla 2,90 euron hintalapulla varustettuna.

Purplen levy on ilmeisesti sisarjulkaisu vuonna 1998 ilmestyneelle 30: Very Best Of Deep Purple -kokoelmalle. Se on varsin asiallinen kooste, vaikka bändin 70-luvun viimeiseksi jääneelta ja käsittämättömän aliarvostetulta levyltä Come Taste The Band onkin mukana vain yksi biisi (You Keep On Moving).

Yhtään sen paremmaksi ei pistä More Hits - The Best Of Deep Purplekaan. Come Taste The Bandia edustaa vain Lady Luck. Muilta David Coverdalen laulamilta Purple-levyiltä mukana on kaksi kappaletta Burnilta (-74) (Sail Away, Might Just Take Your Life) ja Stormbringeriltä (-74) Lady Double Dealer, Hold On sekä The Gypsy.

Ilmeisesti kokoelman tekijä on ollut joko kännissä tai perin tietämätön, sillä mukaan on ängetty niinkin heppoisia biisejä kuin Strangeways (levyltä House Of Blue Light -87) ja bändin 80-luvun hienolta paluulevyltä Perfect Strangers (-84) sen ehkä heikoimmat raidat Nodody's Home ja A Gypsy's Kiss.

Purple-kitaristi Ritchie Blackmoren Rainbowissa 80-luvun alussa maineensa luonut laulaja Joe Lynn Turner oli pari vuotta Purplenkin keulilla. Yhteistyön hedelmäksi muodostui varsin mainio albumi Slaves And Masters (-90). More Hits - The Best Of Deep Purplelle on poimittu levyltä vain King Of Dreams, vaikka potentiaalia olisi ollut paljon enemmän.

Ykköskiekko sisältää enemmän klassista Purplea. Neljä ensimmäistä kappaletta ovat peräisin bändin 60-luvun lopulla ilmestyneiltä levyiltä, joissa laulajana oli Rod Ewans. Yhtyeen tyyli oli tuolloin vielä pahasti haussa, eikä Purple pahemmin poikennut muista vuosikymmenen bändeistä.

Hevirokki tuli mukaan vuonna 1970 julkaistun In Rock -albumin myötä. Levyllä kiljui Ian Gillan ja yhtye ponnahti suursuosioon. In Rockilta kuullaankin kolme rallia. Yhtyeen alkuaikojen huonoimmaksi levyksi rankkaamani Who Do We Think We Are (-73) on sekin mukana kolmella raidalla.

Viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen en ole enää oikein jaksanut paneutua Purplen uusiin tuotoksiin. Ajanjaksolla on ilmestynyt kuusi studioalbumia. Jos aikoinaan hieno ja uraauurtava orkesteri kehtaa panna levynkanteen kuvan banaaninlastaajista (Bananas -03), ei minun tarvitse sitä kuunnella.