Uli Jon Roth Maarianhaminassa

Lauantaina 29. lokakuuta koettiin Maarianhaminassa ainutlaatuinen musiikki-ilta, kun Dinos Barin lavalle asteli saksalaislegenda Uli Jon Roth. Ensimmäistä kertaa Suomessa konsertoinut kitaravelho tarjosi komean parituntisen 70-luvun tunnelmia.

Vuonna 1954 syntynyt Roth ei ole suurelle yleisölle tuttu, mutta aktiivisemmin musiikkia harrastavat tuntevat hänet yhtenä maailman arvostetuimmista kitaristeista. Mies on vaikuttanut nykyisen hevimetallin soundiin valtavasti. Esimerkiksi ruotsalainen kitaristisuuruus Yngwie J. Malmsteen mainitsee hänet yhtenä esikuvistaan Ritchie Blackmoren ohella.

1970-luvulla Scorpionsissa kitaraa soitellut ja osin laulanutkin Roth teki yhtyeen kanssa neljä studio- ja yhden livealbumin. Tuohon 1978 ilmestyneeseen Tokyo Tapesin liittyen hän kiertää tällä hetkellä ympäri maailmaa pääosin progebändi Crystal Breedistä koostuvan taustaorkesterinsa kanssa.

Huomasin elokuun alussa ilmoituksen Maarianhaminan keikasta. Ihmetys oli aikamoinen, sillä Dinos Bar ei ole mikään iso paikka. Baarissa on kumminkin vuosien varrella esiintynyt lukuisia nimibändejä, joista mainittakoon muun muassa Hellacopters, Mustach ja Michael Monroe.

Tiedä sitten millainen Rothin keikkapalkkio on, mutta ilmeisesti hänelle riittää pienemmätkin paikat esiintymisareenoiksi. Ruotsista Ahvenanmaalle tullut ryhmä oli edellisenä ehtoona soitellut Sala -nimisessä kymmenen tuhannen asukkaan kaupungissa, joten tuskin Maarianhaminan pienuus ainakaan shokkina tuli.

Kaksi päivää Maarianhaminan jälkeen Rothilla oli konsertti Helsingin Tavastialla. Minulle oli kuitenkin jo elokuusta asti päivänselvää, että oma suuntani on Ahvenanmaa ja Dinos Bar. Turusta pääsee kätevästi laivalla kätevästi sinne ja samalla on melkein kuin ulkomailla lomailisi. En ole halukas lähtemään arki-iltana töiden ja mahdollisen työvuoronavaihdon jälkeen pääkaupungiin, josta yöllä kauhealla tohinalla takaisin ja parin tunnin unien jälkeen taas kantamaan kortta kekoon.

Maarianhaminaan meitä lähti kuuden hengen iloinen joukko, joka majoittui Park Hoteliin aivan kaupungin keskustaan. Alustavasti ideana oli käydä myös uudehkossa merimuseossa matkustajasataman liepellä, mutta homma lopahti ajanpuutteeseen. Hotellista löytyi muutakin tekemistä.

Dinos Bar toimii päivisin ruokapaikkana, jossa on amerikkalaistyylisiä hampurilaisaterioita ja vahvasti tatuoituja tarjoilijamimmejä. Uli Jon Roth -iltana baariin oli saapunut paikallisia rokkareita, kuten olettaa saattoikin.

Tiskillä kaljaa tilatessani tunnistin suomalaisille melko tuntemattoman ahvenanmaalaiskitaristin Lars Eric Mattsonin. Mies pyörittää Lion Music -levy-yhtiötä saarimaakunnasta käsin ja on tehnyt lukuisia hevimusiikkiin kallistuvia sooloalbumeja. Pikainen vilkaisu Googleen osoitti, että kaveri on yhä aktiivinen levyttäjä.

Dinosissa ihmetytti merkillinen kaljanhinta. Iso tuoppi maksoi 6,10 euroa. Käyhän se toki niinkin, sillä tuskin monikaan jättää tuoppiaan siksi ostamatta. Ehkä myyvempää olisi kumminkin tarjota ohrapirtelöä 5,90 euron hintaan.

Baarin sisutus on todella onnistunut. Seinillä on kuvia esiintyjistä kautta vuosien ja kaikenlaista rokkihenkistä rekvisiittaa. Ehdottomasti Suomen parhaimpia kuppiloita, jossa en ole tällä vuosikymmenellä ehtinyt tai päässyt käymään kuin neljä kertaa.

Illan ensimmäinen esiintyjä oli saksalainen Crystal Breed. Laulajakitaristi Niklas Turmannin johdolla yhtye esitti 70-lukutyylistä progea, jossa kosketinsoittimet olivat suuressa osassa. Minulle bändin musiikki oli aivan liian monimutkaista, mutta onneksi setti ei kestänyt kuin vajaan tunnin.

Crystal Breedin aikana Dinosin lava osoittautui isommallekin ryhmälle melko sopivaksi. Kotvan kuluttua kitaramaestro Roth ilmestyi lavalle ja bändi vaihtoi rumpalia. Valtava italialaismies istui patteriston taakse ja taas mentiin.

Rothin meneillään oleva kiertue on nimeltään Tokyo Tapes Revisited World Tour 2016. Hiljattain ilmestyi samanniminen albumi, jossa mies esittää uusintaversioita vanhoista 70-luvun Scorpions -kappaleista. Niinpä parin tunnin keikallakin kuultiin runsaasti kyseistä materiaalia.

Niklas Turmannin laulusta voi olla montaa mieltä. Ainakin se vaatii vähän totuttelua. Jos odottaa hänen alkavan aukoa leipäläpeään kuten Scorpionsin Klaus Meine, on väärässä. Ihan pätevä sälli joka tapauksessa. Maestro Roth lauleskeli itsekin pari biisiä ja vaihtoi silloin tällöin kitaroitaan.

Keikalla kuultiin muutakin kuin vanhaa Scorpionsia, sillä Roth on pitkään esittänyt suuren sankarinsa Jimi Hendrixin tunnetuksi tekemää tuotantoa. All Along Watchtower ja Little Wing saattavat kuulostaa ikivanhoilta ja loppuunkuluneilta, mutta tuollaisen miehen käsittelyssä ne tuskin olivat kenenkään mielestä turhia.

Allekirjoittaneelle illan parasta antia olivat kumminkin vanhat Scorpions-biisit. Pictured Life, Catch Your Train, In Trance, The Sails Of Charon, Robot Man, Dark Lady ja We'll Burn The Sky. Mukaan mahtui tuntemattomampiakin kappaleita kuten Yellow Raven, Longing For Fire ja Sun In My Hand.

Dinosin tungoksessa oli vähän hankalaa saada hyviä kuvia, mutta muutama onnistuneempikin otos joukkoon päätyi.

Park Hotelin aamupalalla huomasin tutun hahmon nostelemassa puurokattilasta materiaalia. Ulihan se siinä. Olivat näköjään olleet samassa hotellissa yötä kuin mekin. Ei muuta kuin kipin kapin hakemaan cd-kansia ja tussi. Mies ei ollut lainkaan pahoillaan kun kävin kysymässä josko kansiin saisi nimikirjoitukset.

Ulia ja Crystal Breedin kavereita näkyi myöhemminkin vielä hotellin pihalla lastaamassa autoa, sataman matkustajaputkessa ja Viking Gracella matkalla Turkuun.

Uli Jon Rothilla ei tuntunut olevan kiire mihinkään. Hän jutteli niitä näitä ja kyseli kovasti eilisestä keikasta ja lempilevyistämme. Mukava ja vaatimaton heppu.