lauantai 22. lokakuuta 2016

Kustavintiellä 17. syyskuuta

Lauantaina 17. syyskuuta lähdin käymään kotikonnuillani Kustavissa. Aamu oli vuodenaikaan nähden erittäin kylmä. Ikkunasta kurkatessa en sitä huomannut, mutta autohalliin mennessä kyllä. Shortsikauteni jatkui tuolloin vielä, eikä parin asteen lämpötila ollut oikein vaatetukseen passeli.

Kustavintiellä, Taivassalon keskustaa lähestyessä huomasin Muntin sillan vastapäätä hienon näkymän. Utuinen, rasvatyyni merenlahti. Ei muuta kuin auto parkkiin ja kameran kanssa ulos.

Kurki lehahti lentoon vain muutaman metrin päästä. Mikäli tilanteen olisi osannut ennakoida ja kamera ollut tanassa, olisi voinut tulla komeita kuvia.



Pari viikkoa myöhemmin huomasin Facebookin I Love Kustavi -ryhmässä kovin tutun oloisen kuvan. Eräs kustavilaisrouva oli postannut sen sinne. Kehutulvalta ei meinannut tulla loppua. Foto oli lähes indenttinen omani kanssa ja lienee samoihin aikoihin otettu. Kuva yllä.

Ihmettelin vaan kovasti, ettei kukaan kysellyt missä moinen paikka on - ei edes sen jälkeen, kun lisäsin oman ruutuni viestiketjuun. Ajattelin, että joku sentään tiedustelee asiaa. Yleensä Kustavi -ryhmän kuvat ovat luonnollisesti Kustavista, eikä naapurikunnasta.

Vartin päästä Kustavissa oli myös pysähdyttävä kuvaamaan. Maisema Juhannussillalta oli sen verran komea.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti