Tamperelainen malli, tanssija ja fitnessurheilija Henna Peltonen oli maaliskuun puolivälin tienoilla käymässä Turussa. Vaikka Hennan aikataulu olikin vähän kiireinen, ehdimme käydä ottamassa fotoja Aurajoen rannassa.
Meikäläisellä on aina takataskussa muutamia kuvausmiljöitä, joten tätäkään paikkaa ei tarvinnut kauan miettiä. Aikaa ei ollut kuin puolisen tuntia käytössä, mutta siinäkin ehti melko mukavasti.
Henna oli yhtä upea kuten aina muutenkin. Kuvauspaikkamme tuntui olevan kovasti ulkoilijoiden mieleen ja vähän turhan rauhaton. Yhteentörmäyksiltä kumminkin vältyttiin, vaikka eräs henkilö ohitti minut polkupyörällään yllättäen aivan vierestä. Yleensä kelloa kilautellaan jo kaukaa, mutta nyt taisi kaverin huomiopiste olla vähän muualla kuin kameran kanssa hääräävässä kuvaajassa.
Olin pääsiäisenä laivaristeilyllä Turusta Tukholmaan. Viking Grace on muutaman käyntikerran perusteella mukava laiva, jossa vuorokausi vierähtää melkein huomaamatta.
Yleensä katson hyvissä ajoin etukäteen millaista viihdettä paatilla on tarjolla, mutta nyt jätin sen aivan viime tippaan. Viking Linen nettisivut kun ovat äärimmäisen sekavat, eikä sieltä meinaa löytää edes saman päivän esiintyjälistaa. Varmasti jokin hieno suunnittelutoimisto on
saanut tonneja työstään, johon saman tietotaidon omaava naapurin Arska käyttäisi illan tai
pari. Vaivanpalkaksi riittäisi suunnilleen kossupullo tai ilmaisristeily.
Onnistuin kumminkin monen mutkan ja minuutin jälkeen pääsemään jotenkin kyseisen päivän iltalähdön tietoihin. Trubaduurina Rockmore -baarissa olisi Tapani Kangas ja samassa paikassa duo nimeltä Queens Of Hellsinki. Etenkin jälkimmäinen kiinnitti huomioni, koska pikkuruisessa kuvassa oli kaksi kaunista naista.
Queens Of Hellsinki on tarvittaessa myös nelihenkinen bändi, jossa Jasmine Wynantsin (kitara ja laulu) ja Roxsy Surowiak (basso ja laulu) lisäksi vaikuttavat pitkänlinjan suomalaiskitaristi BenGranfelt (mm. Gringos Locos, Leningrad Cowboys, Wishbone Ash) ja rumpali Sampo Kuisma.
Jostain syystä orkesteri oli jäänyt minulle tuntemattomaksi, vaikka musiikkikenttää aktiivisesti seuraakin. Jossain vaiheessa kelloja soitti Jasmine Wynants, jonka yhdistin YLE Fem -kanavalta pari kertaa tulleeseen Ben Granfelt -dokumenttiin. Hän on Granfeltin puoliso.
Queens Of Hellsinki -duo aloitti sen verran myöhään yöllä, että varsin päteväksi osoittautunut trubaduuri Kangas oli jo ehtinyt lämmittää yleisön, jota baarimikot juottivat känniin minkä kerkesivät.
Ero trubaduuri Kankaan CCR- ja Uriah Heep -lainoihin oli valtava. Queens Of Hellsinki ei soitellut ollenkaan tyypillistä pubimusiikkia, vaan ohjelmisto oli lähinnä 90-luvun materiaalia. Mieleen jäi erityisesti komea tulkinta The Cranberriesin hitistä Zombie. Vaikken ole aikakauden ja vaihtoehtorokin suurimpia kuluttajia, oli tällaista vaihteeksi mukava kuulla.
Queens Of Hellsinki on sen verran vaikuttava ja erilainen keikkakokemus, että täytyy seurata ilmoittelua jos sattuisivat olemaan vaikka Turussa esiintymässä.
War Of The Dead - Stone's War on suomalaisen Marko Mäkilaakson käsikirjoittama ja ohjaama toimintaelokuva, joka sijoittuu maaliskuuhun 1941. Tapahtumapaikkana on Neuvostoliitossa Suomen rajan lähellä oleva salainen bunkkerilaboratorio, jonne suomalais-amerikkalainen erikoisjoukko tekee hyökkäyksen. Tavoitteena on tuhota natsien aikaansaannokset.
Homma osoittautuu kinkkisemmäksi kuin valiojoukko luuleekaan, sillä kohteessa olevat viholliset eivät meinaa kuolla kirveelläkään. He nimittäin ovat zombieita, natsilaboratorion tuottamia eläviä kuolleita, joiksi osa sankareistammekin muuttuu leffan kuluessa.
Muistan aikoinaan lukeeni elokuvan tekemisestä varmaankin Seura -lehdestä. Hanke oli pitkä kuin nälkävuosi - elokuva kuvattiin Liettuassa kesällä 2007, mutta rahoitusvaikeuksien takia se sai ensi-iltansa vasta 2011.
Olin jopa hieman innoissani kun löysin War Of The Deadin kahdella eurolla turkulaiselta kirpputorilta. Tuli kumminkin juhlittua turhan aikaisin.
Jatkosota alkoi Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941. Koska elokuvan tapahtumat ovat edeltävältä keväältä, ei sitä ilmeisesti pidä sotkea siihen. Paljon muuta sitten sotketaankin, sillä kauttaaltaan pimeässä tai hämärässä tapahtuva leffa on todella kehno varmasti kovasta yrityksestä huolimatta.
Näyttelijöissä ei sinänsä ole vikaa, vaikka Samuli Vauramon tai Mikko Leppilammen lärvit eivät muuten miellyttäisikään. Kumma, ettei mukana ole suomalaisen elokuvan jokapaikanhöyliä PeterFranzenia tai Jasper Pääkköstä. Maailman vahvimman miehen tittelin kaksi kertaa voittanut JoukoAhola jää hahmoista ehkä parhaiten mieleen, mutta miehen zombivaihetta olisi voinut käyttää paljon enemmänkin.
War Of The Dead on kuulemma ohjaajan kunnianosoitus 80-luvun toimintaelokuville. Tästä oli varmasti saanut paljon paremmin, jos homma olisi suosiolla lyöty läskiksi ja yritetty saada mukaan huumoria. Nyt sitä ei ole edes tahattomasti, eikä sen enempää kauhuelementtejäkään zombeista huolimatta.
En millään olisi halunnut uskoa, että War Of The Dead on näin huono elokuva. Dvd lähtee varmasti kiertoon lähiaikoina.
Viime sunnuntaina kävin Lundbergin Tonyn kanssa kiertämässä Haunisten altaan. Se on vuonna 1973 rakennettu tekojärvi Raisiossa Mahittulan kaupunginosassa. Alueen pinta-ala on 38 hehtaaria ja sitä käytettiin raakavesivarastona vuoteen 2012 asti.
Sitten viime käyntini Haunisten altaalla oli paikka muuttunut sen verran, että muutenkin ahdas parkkialue oli nyt entistäkin ahtaampi. Autoja oli suorastaan riesaksi saakka, eivätkä jotkut sankarit olleet tajunneet jättää edes sen verran tilaa, että letkasta mahtuisi ajamaan pois.
Haunisten allasta suunnitellaan muutettavaksi virkistyskäyttöön. Rannalle kaavaillaan yleistä uimarantaa, jollaista Raisiossa ei
ennestään ole. Samalla vaivalla luulisi parkkiongelmankin tulevan kuntoon.
Autoruuhkaa lisäsi entisestään kuluneen vuoden aikana altaan alkupäähän rakennettu frisbeegolfrata. Lökäpöksyiset Cheek-kopiot yrittivät heitellä koreja minkä ehtivät.
Haunisten allasta kiertää reilun kolmen kilometrin pituinen ulkoilureitti, jossa on selkeät ja hyväkuntoiset polut. Varsinaista ruuhkaa reitillä ei ollut, mutta pari kertaa piti väistellä maastopyöräilijöitä, joiden suosiossa altasta ympäröivät polut tuntuvat olevan.
Turkulainen Jenni haki taannoin valokuvaajaa Facebookissa mallit ja valokuvaajat -ryhmässä. Otin yhteyttä ja parin viikon kuluttua kävimmekin fotoilemassa Ruissalon Saaronniemessä.
Päivä ei ollut ulkokuvauksiin paras mahdollinen, mutta sai luvan kelvata. Hyytävä tuuli hiukan haittasi menoa, mutta saimme mielestäni kumminkin ihan hyvää jälkeä aikaiseksi.
Lauantaina 19. maaliskuuta 2016 ajelin Ruissalon Marjaniemen luontopolun jälkeen saaren kärkeen Saaronniemeen. Mielessä ei ollut mitään odotuksia kuvasaldon suhteen, mutta kuinkas kävikään; kamera lauloi kahta kauheammin kun saavuin Saaronniemen uimarannalle.
Lauma kyhmyjoutsenia, joita parhaimmillaan laskin olevan viisitoista, oli tonkimassa uimarannan pohjaa aterian toivossa. Linnut eivät olleet moksiskaan valokuvaajista tai talviuimareista. Pääsin parhaimmillaan todella lähelle niitä.
Kyhmyjoutsen on 145–160 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli 210–240 cm.
Seisovan linnun pää ulottuu 1,2 m:n korkeuteen. Koiras on suurempi kuin
naaras. Kyhmyjoutsen on yksi suurimmista lentävistä linnuista, se voi
painaa yli 15 kg.
Kyhmyjoutsenen höyhenpeite on hohtavan valkoinen. Eri joutsenlajit voi
erottaa toisistaan nokan perusteella; kyhmyjoutsenen nokka on punertavan
oranssi ja kyhmy musta. Koiras on hieman isompi kuin naaras, ja sen
kyhmy on myös suhteessa isompi, muuten sukupuolet muistuttavat toisiaan.
Nuoren linnun höyhenet ovat harmahtavat ja nokka tummanharmaa, eikä
siinä ole samanlaista kyhmyä kuin aikuisilla linnuilla.
Kyhmyjoutsen pitää pitkää kaulaansa tavallisesti S-mutkalla, kun taas muut Suomessa tavattavat joutsenlajit pitävät kaulaansa suorana. Lentävän kyhmyjoutsenen siivistä kuuluu voimakas suhiseva ääni, muuten linnun ääntely rajoittuu sihinään ja murahteluun.
Kävin lauantaina 19. maaliskuuta Turun Ruissalon Marjaniemen luontopolulla. Se on heti Ruissalon sillan jälkeen oikealla. Auton voi parkkeerata sillan pieleen, jossa on muutamalle ajoneuvolle tilaa.
Vaikka luontopolku kulkee aivan vilkasliikenteisen tien lähellä, on se kuin toisesta maailmasta. Liikenteen melu ei juurikaan kuulu metsikköön.
Polku on ollut ilmeisen käytetty talvellakin, koska lumi on junttaantunut siihen sen verran tiiviisti, että polku oli varsinainen jäärata.
Olen näillä main onnistunut parina keväänä kuvaamaan sammakoita. Nyt siihen aikaan on vielä aikaa, sillä lätäköt olivat ainakin päältä jäässä. Täytyy muutaman viikon kuluttua käydä uudelleen katsomassa mikä on tilanne.
Koska kamerallani pystyy kikkailemaan sitä sun tätä, enkä harrasta kuvien jälkikäsittelyä, päätin kokeilla erästä asetusta. Marjaniemen vihreät sammalet sai täten jännästi näkyviin.
Kuuluisa norjalainen taulu Huuto tuli mieleen parin vanhan tammen yksityiskohdista.
