Fuerteventura osa 5 - Lobosin saarella

Isla de Lobos on yksi Kanarian kolmestatoista saaresta. Yleisesti vain seitsemän isompaa asuttua saarta tunnetaan ja mainitaan joka paikassa, mutta Lobosin kaltaiset pienemmät ovat saaneet olla matkaesitteiden ulkopuolella.

Lobos on tuliperäisesti syntynyt saari, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Fuerteventuran pohjoisosan keskuksesta Corralejosta. Pinta-alaltaan Isla de Lobos on pieni, noin 4,6 neliökilometriä. Hallinnollisesti saari kuuluu La Olivan kuntaan.

Lobos on ollut asumaton luonnonsuojelualue vuodesta 1982 lähtien. Saarella on muun muassa laguuni ja 127 metriä korkea tulivuoren kaldera eli tulivuoren romahtamisesta syntynyt kulhon muotoinen tuliperäinen muodostuma.

Kasvilajeja saarella on yli 130. Sitä ei hevillä uskoisi, sillä saaren kuumaisema näyttää päällisin puolin niin karulta, ettei siellä mitään viherpeukalon paratiisia luulisi kohtaavan.

Lobosilla ei ole palveluja tarjolla. Vaikka saarta mainostetaan asumattomana, on sen eteläpäässä pieni kylä. Jonkinlainen vaatimaton ravintola siellä näytti olevan. Tiedä sitten kenelle se on tarkoitettu, ellei sitä mitenkään mainostetakaan.

Isla de Lobosille, joka tarkoittaa susien saarta, pääsee Corralejon satamasta yhteysaluksella. Edestakainen biljetti maksoi viisitoista euroa.

Saarella kiertää yhdeksän kilometrin mittainen patikointireitti. Sekavan viitoituksen takia kävelimme summamutikassa muutaman kilometrin siellä täällä. Paahtavassa helteessä se riittikin  minulle varsin hyvin - etenkin kun alkuviikon all inclusive -tarjonta painoi päälle. Vettäkin oli mukana aivan liian pieni pullollinen, vaikka normaalisti laukussa kulki mukana kahden litran tykki. 

Yhteysaluksella oli yllättävän paljon porukkaa ottaen huomioon, ettei karulla erämaasaarella ole mitään viihdykettä kuten vastapäätä Corralelon kaupungissa. Matkustajatkaan eivät olleet  Koijärveltä karanneen näköisiä lintu- ja luontobongareita, joihin Suomessa on tottunut.

Ihmettelin myös minne kaikki laivalla olleet nuoret naiset katosivat sen siliän tien kun alus saapui satamalaituriin. He tuskin menivät lintuja bongaamaan. Ehkä Lobosilla on auringonottoon houkuttelevia suojaisia poukamia, joita Fuerteventuran hiekoilla ei ole.

Paluulaivaa odotellessa ventovieraat ihmiset tervehtivät reippaasti minuakin. Suomessa kun ei ole pienintäkään vaaraa, että aurinkoa ottamassa olleet äiti ja tytär edes hymyilisivät. Nyt kuului vaan Hola! ja reipas kaksikko istui viereeni penkille. Aikamoisia kulttuurieroja.