Kuvat ovat Kivimaalta Kipparien laiturin rannasta.
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Jouluaattona Kustavissa
24. joulukuuta 2015 Kustavissa näytti aivan joltain muulta kuin päivältä, jolloin Joulupukki tulee kylään. Oli kuin suunnilleen huhtikuun loppu. Vaikea uskoa, että hanget komeat nietokset ovat joskus olleet tähän aikaan vuodesta yleisiä näilläkin leveysasteilla.
Kuvat ovat Kivimaalta Kipparien laiturin rannasta.
Kuvat ovat Kivimaalta Kipparien laiturin rannasta.
lauantai 26. joulukuuta 2015
Anniina Linnanpuistossa
Anniina on turkulainen harrastajamalli. Kävimme lokakuussa Ruissalon Kasvitieteellisen puutarhan mailla ottamassa kuvia ja pari viikkoa sitten Linnanpuistossa Turun linnan tuntumassa.
Varsinais-Suomen leuto talvi on viimevuotiseen tapaan mahdollistanut ulkona valokuvaamisen myös henkilö- ja mallikuvien suhteen. Pakkasella voi ottaa luontokuvia vaikka millaisessa korvessa siihen asti kunnes sormet jäätyvät ja akku loppuu, mutta etenkään naispuolisia malleja ei oikein viitsi seisottaa kovin kauan missään jäätymässä.
Joulukuun 12. päivä oli keli kohdallaan ja mielestäni tuli hyviä kuvia.
Varsinais-Suomen leuto talvi on viimevuotiseen tapaan mahdollistanut ulkona valokuvaamisen myös henkilö- ja mallikuvien suhteen. Pakkasella voi ottaa luontokuvia vaikka millaisessa korvessa siihen asti kunnes sormet jäätyvät ja akku loppuu, mutta etenkään naispuolisia malleja ei oikein viitsi seisottaa kovin kauan missään jäätymässä.
Joulukuun 12. päivä oli keli kohdallaan ja mielestäni tuli hyviä kuvia.
torstai 24. joulukuuta 2015
Berliinin reissu osa 9 - Charlottenburgin linna
Berliinin jäljellä olevista linnoista suurin sijaitsee Charlottenburgin alueella ja on nimensä mukaisesti Charlottenburgin linna.
Linnan rakennutti Preussin kuninkaan Fredrik I:n puoliso Sophie Charlotte italialaiseen barokkityyliin arkkitehti Arnold Neringin suunnitelmien mukaan. Kun Fredrik vuonna 1701 kruunattiin Preussin kuninkaaksi ja Sophie Charlottesta tuli näin Preussin kuningatar, aloitettiin linnan laajennustyöt, joista vastasi arkkitehti Eosander Von Göthe. Sophie Charlotten kuoleman jälkeen vuonna 1705 Fredrik nimesi linnan puolisonsa muistoa kunnioittaakseen Charlottenburgiksi.
Toisessa maailmasodassa Charlottenburgin linna kärsi merkittäviä vaurioita. Vuoden 1945 jälkeen se korjattiin, ja nykyisin siinä on museo. Vuodesta 2004 vuoden 2006 alkuun linnassa oli jonkin aikaa Saksan presidentin virka-asunto, kun Bellavuen linna oli korjattavana.
Linnan laajassa puistoalueessa riitti katseltavaa. Suomalaisserkuistaan poiketen lammessa, aivan rannan ja ihmisten lähettyvillä pesi merimetsoperhe. Linnut olivat ilmeisesti tottuneet turisteihin. Isäntä ei ollut moksiskaan, vaikka zoomailin sitä rantapenkalta. Ehkä merimetsoja tavataan pian Turussa Aurajoessakin.
Sisällä linnarakennuksissa emme käyneet. Remonttia kovasti tehtiin siellä täällä, enkä huomannut ihmisvirtaa millään ovella. Liekö ollut kiinni koko kompleksi.
Linnan rakennutti Preussin kuninkaan Fredrik I:n puoliso Sophie Charlotte italialaiseen barokkityyliin arkkitehti Arnold Neringin suunnitelmien mukaan. Kun Fredrik vuonna 1701 kruunattiin Preussin kuninkaaksi ja Sophie Charlottesta tuli näin Preussin kuningatar, aloitettiin linnan laajennustyöt, joista vastasi arkkitehti Eosander Von Göthe. Sophie Charlotten kuoleman jälkeen vuonna 1705 Fredrik nimesi linnan puolisonsa muistoa kunnioittaakseen Charlottenburgiksi.
Toisessa maailmasodassa Charlottenburgin linna kärsi merkittäviä vaurioita. Vuoden 1945 jälkeen se korjattiin, ja nykyisin siinä on museo. Vuodesta 2004 vuoden 2006 alkuun linnassa oli jonkin aikaa Saksan presidentin virka-asunto, kun Bellavuen linna oli korjattavana.
Linnan laajassa puistoalueessa riitti katseltavaa. Suomalaisserkuistaan poiketen lammessa, aivan rannan ja ihmisten lähettyvillä pesi merimetsoperhe. Linnut olivat ilmeisesti tottuneet turisteihin. Isäntä ei ollut moksiskaan, vaikka zoomailin sitä rantapenkalta. Ehkä merimetsoja tavataan pian Turussa Aurajoessakin.
Sisällä linnarakennuksissa emme käyneet. Remonttia kovasti tehtiin siellä täällä, enkä huomannut ihmisvirtaa millään ovella. Liekö ollut kiinni koko kompleksi.
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
Berliinin reissu osa 8 - Madame Tussaudsin vahakabinetti
Berliinin matkan ehkäpä epätodennäköisin käyntikohde oli Madame Tussaudsin vahakabinetti. Ei siksi, etteikö moinen taide olisi arvostettavaa, mutta enpä uskonut sinne päätyväni. Näin kumminkin tapahtui ja hyvä niin.
Madame Tussauds on alunperin Lontoossa sijaitseva vahakabinetti. Nykyään niitä on muuallakin päin maailmaa kuten Hongkongissa, Las Vegasissa ja Amsterdamissa. Madame Tussauds on lajissaan maailman kuuluisin.
Kabinetin perustaja Madame Tussauds oli syntymänimeltää Marie Grosholtz (1761-1850). Hän tutustui vahamallien tekoon työskennellessään Strasbourgissa lääkärin taloudenhoitajana.
Berliinin Tussaudsissa oli jos jonkin sortin julkimoa Einsteinista Hitlerin kautta Angela Merkeliin ja Jennifer Lopeziin. Osa patsaista oli niin aidon näköisiä, että humalassa saattaisi oikeaksi luullakin, ellei tietäisi missä on.
Monet nukeista olivat saksalaisia kuuluisuuksia. Kaikkia en tunnistanutkaan, mutta tuskinpa joku satunnainen baijerilainenkaan tietää keitä ovat Tauski Peltonen ja Teuvo Hakkarainen. Omia sakemannisankareitani kuten Udo Dirksneideria, Klaus Meinea tai Rudolf Schenkeriä en vahakabinetissa tavannut.
Hämmästelin vähän vahanukkien asettelua. Niitä oli pitkin käytäviä ja huoneita kaikkien kosketeltavina. Selfie-kuvia räpsittiinkin ahkerasti varmasti jokaisen kävijän toimesta.
Natsi-Saksan valtakunnanjohtaja Adolf Hitler puolestaan istuskeli tuimana lasikopissa. Ikkunassa luki kuvauskielto ja perustelu sille. Mikäli Aatu olisi niin sanotusti vapaana kuten muut, saisi nukkea varmasti korjailla vähän väliä.
Tiedä sitten miten nuket oli lattiaan pultattu, mutta ihmispaljoudessa luulisi niiden kaatuvan ja hajoavan. Osa hahmoista oli todennäköisesti pitempiä kuin oikeasti. En nimittäin usko olevani lyhyempi kuin monet kabinetissa kohtaamaani julkkikset.
Madame Tussauds on alunperin Lontoossa sijaitseva vahakabinetti. Nykyään niitä on muuallakin päin maailmaa kuten Hongkongissa, Las Vegasissa ja Amsterdamissa. Madame Tussauds on lajissaan maailman kuuluisin.
Kabinetin perustaja Madame Tussauds oli syntymänimeltää Marie Grosholtz (1761-1850). Hän tutustui vahamallien tekoon työskennellessään Strasbourgissa lääkärin taloudenhoitajana.
Berliinin Tussaudsissa oli jos jonkin sortin julkimoa Einsteinista Hitlerin kautta Angela Merkeliin ja Jennifer Lopeziin. Osa patsaista oli niin aidon näköisiä, että humalassa saattaisi oikeaksi luullakin, ellei tietäisi missä on.
Monet nukeista olivat saksalaisia kuuluisuuksia. Kaikkia en tunnistanutkaan, mutta tuskinpa joku satunnainen baijerilainenkaan tietää keitä ovat Tauski Peltonen ja Teuvo Hakkarainen. Omia sakemannisankareitani kuten Udo Dirksneideria, Klaus Meinea tai Rudolf Schenkeriä en vahakabinetissa tavannut.
Natsi-Saksan valtakunnanjohtaja Adolf Hitler puolestaan istuskeli tuimana lasikopissa. Ikkunassa luki kuvauskielto ja perustelu sille. Mikäli Aatu olisi niin sanotusti vapaana kuten muut, saisi nukkea varmasti korjailla vähän väliä.
Tiedä sitten miten nuket oli lattiaan pultattu, mutta ihmispaljoudessa luulisi niiden kaatuvan ja hajoavan. Osa hahmoista oli todennäköisesti pitempiä kuin oikeasti. En nimittäin usko olevani lyhyempi kuin monet kabinetissa kohtaamaani julkkikset.
maanantai 21. joulukuuta 2015
Berliinin reissu osa 7 - Berliinin televisiotorni
Berliinin Alexanderplatzilta löytyy 368,03 metriä pitkä televisiotorni. Se on Euroopan neljänneksi korkein rakennus. Tornin rakennustyöt alkoivat 1965 ja se valmistui neljä vuotta myöhemmin.
Tornin keskiosan pallossa, 204 metrin kerkeudella, on näköalatasanne ja ravintola. Kunnon säällä sieltä voi tähyillä neljänkymmenen kilometrin päähän.
Auringon paistaessa pallosta muodostuu ristin kaltainen heijastus. Se on tarkoituksetonta, eivätkä arkkitehdit osanneet sellaista odottaa. Tornia kutsuttiin ennen vanhaan Paavin kostoksi (Rache des Papstes), sillä Itä-Saksan aikana Jumalaa ei maassa palvottu, vaan keskityttiin lähinnä kommunistiseen yhteiskuntajärjestelmään ja muiden elämien vakoiluun.
Televisiotorniin ei noin vaan kävellekään sisälle. Aulaan kyllä pääse tekemään vaikka paita- tai mukiostoksia, mutta torniin joutuu jonottamaan kauan jos huono tuuri käy. Meillä ei onneksi kestänyt odotella kuin noin 45 minuuttia, mutta olen kuullut puhuttavan jopa tunneista.
Tornin turvatarkastus oli kuin lentokentällä. Läpivalaisun kautta kävivät kaikki sisälle pyrkivät. Nestettä ei saanut olla mukana, joten minäkin hörppäsin vesipullon tyhjäksi ennen h-hetkeä.
Jonottaessa jouduin kuuntelemaan vilkkaita ranskalaisnuoria, jotka sättäsivät minkä ehtivät ja molottivat herkeämättä omaa kieltään. Tuli oikein ikävä tunnelmaa suomalaisella bussipysäkillä, jossa kukaan ei koskaan puhu sanaakaan.
Näköalatasanteelta selvisi kuinka valtava Berliini onkaan. Taloja silmänkantamattomiin. Arkkitehtuuri näytti hienolta ottaen huomioon kuinka paljon sodanjälkeistä jälleenrakennusta on ollut. Kaupunki tuhottiin melko perusteellisesti toisessa maailmansodassa. Vanhoja rakennuksia on kumminkin jäljellä enemmän kuin vaikka Turussa, jossa kaikki on melkein purettu uusiorumilusten tieltä.
Tornin keskiosan pallossa, 204 metrin kerkeudella, on näköalatasanne ja ravintola. Kunnon säällä sieltä voi tähyillä neljänkymmenen kilometrin päähän.
Auringon paistaessa pallosta muodostuu ristin kaltainen heijastus. Se on tarkoituksetonta, eivätkä arkkitehdit osanneet sellaista odottaa. Tornia kutsuttiin ennen vanhaan Paavin kostoksi (Rache des Papstes), sillä Itä-Saksan aikana Jumalaa ei maassa palvottu, vaan keskityttiin lähinnä kommunistiseen yhteiskuntajärjestelmään ja muiden elämien vakoiluun.
Televisiotorniin ei noin vaan kävellekään sisälle. Aulaan kyllä pääse tekemään vaikka paita- tai mukiostoksia, mutta torniin joutuu jonottamaan kauan jos huono tuuri käy. Meillä ei onneksi kestänyt odotella kuin noin 45 minuuttia, mutta olen kuullut puhuttavan jopa tunneista.
Tornin turvatarkastus oli kuin lentokentällä. Läpivalaisun kautta kävivät kaikki sisälle pyrkivät. Nestettä ei saanut olla mukana, joten minäkin hörppäsin vesipullon tyhjäksi ennen h-hetkeä.
Jonottaessa jouduin kuuntelemaan vilkkaita ranskalaisnuoria, jotka sättäsivät minkä ehtivät ja molottivat herkeämättä omaa kieltään. Tuli oikein ikävä tunnelmaa suomalaisella bussipysäkillä, jossa kukaan ei koskaan puhu sanaakaan.
Näköalatasanteelta selvisi kuinka valtava Berliini onkaan. Taloja silmänkantamattomiin. Arkkitehtuuri näytti hienolta ottaen huomioon kuinka paljon sodanjälkeistä jälleenrakennusta on ollut. Kaupunki tuhottiin melko perusteellisesti toisessa maailmansodassa. Vanhoja rakennuksia on kumminkin jäljellä enemmän kuin vaikka Turussa, jossa kaikki on melkein purettu uusiorumilusten tieltä.
perjantai 18. joulukuuta 2015
Berliinin reissu osa 6 - DDR-museo
Spree-joen rannalla sijaitseva DDR Museum on Berliinin ja Itä-Saksan historiasta kiinnostuneille pakollinen käyntikohde.
Saksan demokraattinen tasavalta, Itä-Saksa tai pelkkä DDR oli olemassa 1949-1990. Maata pidettiin kommunismijärjestelmän ihannemaana. Ihmisillä oli muka kaikki hyvin, materiaa ja teknologiaa piisasi. Käytännössä kaikkia tarkkailtiin ja väki oli vankeina omassa maassaan. Ulkomaille ei näet saaneet matkustaa kuin harvat ja valitut. Lomailut tapahtuivat jossain päin kotimaata.
Huhtikuisena arkipäivänä DDR-museoon oli valtava tunku. Koululaisryhmiä valui sisälle velttona letkana. Näyttelytilat vaikuttivat aluksi hieman sekavilta, mutta osoittautuivat loogisiksi.
Saattaa olla, että saksalaisnuorukaiset olivat enemmän ihmeissään isiensä valtiosta kuin minä. Näyttelyä katsellessa nimittäin tuntui kovin kotoisalta; interiöörit eivät pahemmin poikenneet tavallisesta 70- tai 80-luvun suomalaiskodista.
Olohuone näytti tuttuakin tutummalta, enkä huomannut paljon eroja keittiössä tai vessassakaan. Tämän perusteella voisi kuvitella, etteivät asuinolot olleet ollenkaan kehnoimmasta päästä muihin Neuvostoliiton alistamiin maihin verrattuna.
Suomalaiset eivät sentään joutuneet Stasin (DDR:n valtiollinen turvallisuuselin) käsittelyyn kuten itä-saksalaiset. Museon surullisimpia osia ovat kuulusteluhuone ja vankiselli.
Saksan demokraattinen tasavalta, Itä-Saksa tai pelkkä DDR oli olemassa 1949-1990. Maata pidettiin kommunismijärjestelmän ihannemaana. Ihmisillä oli muka kaikki hyvin, materiaa ja teknologiaa piisasi. Käytännössä kaikkia tarkkailtiin ja väki oli vankeina omassa maassaan. Ulkomaille ei näet saaneet matkustaa kuin harvat ja valitut. Lomailut tapahtuivat jossain päin kotimaata.
Huhtikuisena arkipäivänä DDR-museoon oli valtava tunku. Koululaisryhmiä valui sisälle velttona letkana. Näyttelytilat vaikuttivat aluksi hieman sekavilta, mutta osoittautuivat loogisiksi.
Saattaa olla, että saksalaisnuorukaiset olivat enemmän ihmeissään isiensä valtiosta kuin minä. Näyttelyä katsellessa nimittäin tuntui kovin kotoisalta; interiöörit eivät pahemmin poikenneet tavallisesta 70- tai 80-luvun suomalaiskodista.
Olohuone näytti tuttuakin tutummalta, enkä huomannut paljon eroja keittiössä tai vessassakaan. Tämän perusteella voisi kuvitella, etteivät asuinolot olleet ollenkaan kehnoimmasta päästä muihin Neuvostoliiton alistamiin maihin verrattuna.
Suomalaiset eivät sentään joutuneet Stasin (DDR:n valtiollinen turvallisuuselin) käsittelyyn kuten itä-saksalaiset. Museon surullisimpia osia ovat kuulusteluhuone ja vankiselli.
