sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Jouluaattona Kustavissa

24. joulukuuta 2015 Kustavissa näytti aivan joltain muulta kuin päivältä, jolloin Joulupukki tulee kylään. Oli kuin suunnilleen huhtikuun loppu. Vaikea uskoa, että hanget komeat nietokset ovat joskus olleet tähän aikaan vuodesta yleisiä näilläkin leveysasteilla.

Kuvat ovat Kivimaalta Kipparien laiturin rannasta.




1 kommentti:

  1. Jos ei aattona olisi ollut noita pukkihommia, niin olisi ollut hyvä ilma lähteä Kustaviin mökille kalaan!!
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista