Ringistä löytyi infoa varsin niukasti. Ennakkotietojen mukaan 1,3 kilometrin pituisella luontopolulla maasto muuttuu linnavuoren avokalliosta suoksi ja Viialanjärven maisemista tervaleppäkorveksi. Korkein kohta linnavuorella kohoaa 51,5 metriin.
Viialanjärvestä en ollut ennen kuullutkaan. Tarkistettuani asian huomasin sen olevan Rymättyläntien varressa, aivan presidentin kesäasunnon Kultarannan tienhaaran vastapäätä pienen metsikön takana.
Kaverilta sain vinkkiä mihin auto kannattaa jättää mikäli linnavuorelle hajalaa. Ringistä hänellä ei ollut hajuakaan. Kaara parkkeerattiin Viialan päiväkodin lähelle. Linnavuori häämötti melkein vastapäätä metsän siimeksessä.
Olin liikenteessä Vartijan Jaskan kanssa, joka oli tulostanut kartan ilmeisesti Naantalin kaupungin nettisivuilta. Lapusta huolimatta olimme aluksi kuin venäläiset Anttilassa ennen vanhaan. Reitille ei nimittäin ollut minkäänlaista lähtöpisteopastusta.
Kun metsän reunassa häämötti orastavasti jotain polkua muistuttavaa, lähdimme kiipeämään vuorelle läheisen omakotitalon pensasaidan reunasta. Tämä osoittautui oikeaksi valinnaksi, vaikka mitään viitoitusta ei tienposkessa ollut.
Polku ylös Linnavuorelle oli suhteellisen helppokulkuinen. Kovin jyrkkiä osuuksia ollut. Perjantaiaamun tihkusade vaan ei ollut paras mahdollinen keli harrastaa moista liikuntaa. Liukastumisvaara märällä kalliolla oli mahdollinen.
Linnavuoren laella ei ollut paljoakaan nähtävää. Maisemat olivat melko ankeat. Viialanjärvi häämötti puiden seassa, mutta oli eri asia miten sinne pääsisi.
Palasimme alas vuorelta samaa reittiä. Kinttupolku, jota en millään tahtonut uskoa osaksi Ringiä, lähti omakotitalotontteja sivuten kohti metsää.
Linnavuoren toisella puolella tuli vahvistus sille, että olimme kuin olimmekin oikealla reitillä. Siellä nimittäin oli kyltti, jossa viitoitus ylös vuorelle. Mutta koska ylhäällä ei ollut opasteita tai polusta tietoakaan, olisi tarvinnut olla vähintään Veikka Vuorikiipeilijä päästäkseen ehjänä alas.
Polku oli kautta linjan aika kehnossa kunnossa. Vaikea sanoa koska sitä on viimeksi huollettu. Järveä sivuavalla osuudella pitkospuista oli jäljellä muisto vain. Erototen siellä reitti oli suorastaan karmeassa jamassa.
Itse pääsin kuin pääsinkin kuivin jaloin Rymättyläntielle, jonne loikin kun luontopolku alkoi mennä täysin kävelykelvottomaksi. Oli suorastaan ihme, etteivät kengät kastuneet.
Luulisi, että varakkaalla Naantalilla olisi resursseja uusia reitiltä edes pitkospuut. Opastustaulu tai viitoitus olisi sekin melko olennaista ainakin lähtöpaikalla. Nyt touhu tuskin palvelee oikein ketään.
'Itse pääsin kuin pääsinkin kuivin jaloin Rymättyläntielle, jonne loikin kun luontopolku alkoi mennä täysin kävelykelvottomaksi. Oli suorastaan ihme, etteivät kengät kastuneet.'
VastaaPoistaKimmo se on luontopolku... ei sinne kuulu nappaskengissä mennä ;)
Herra Anonyymi on hyvä ja menee itse katsomaan millainen polku se on, jollei sanat ja kuvat riitä.
VastaaPoistaTuo lienee, merkinnöistä päätelleen, osa sitä koko Naantalin läpi kulkevaa reitistöä (muistaakseni Aurinkopolku?). Olen sitä yrittänyt seurailla mutta sen reitin kulkeminen on mahdoton tehtävä. Siinä haisee sellainen perinteinen paska, että joskus on saatu hyvä idea ja siihen haalittua iso kasa rahaa. Mutta kun helppo raha loppuu - loppuu myös into paikkojen kunnossa pitämiseen. Nämä surulliset, maatuvat kakkakasat, joita joskus pitkospuiksi ja opasteiksi kutsuttiin, makaavat tänä päivänä ympäri Naantalia herättämässä ihmetystä ja vihastusta. Surullista on jos kaupunki näitä edelleen mainostaa käyntikohteita.
VastaaPoista