Heli Harjattulan syksyssä

Kävin lokakuun alkupuolella kuvaamassa luottomalli Helin kanssa Turun Kakskerrassa Harjattulan kartanon mailla.

Paikka on allekirjoittaneelle tuttu, sillä opiskelin 90-luvun alkupuolella lukuvuoden Paaskivi-Opistossa, joka sijaitsee samalla alueella. Käytin jo tuolloin eräässä lyhytelokuvassa kuvauspaikkana samaa kartanomiljöötä. Se ei ole parissa vuosikymmenessä menettänyt tehoaan, vaan on yhtä upea paikka kuin ennenkin.

Tarkoitus oli saada kuviin syksy- ja ruskafiilistä. Harjattulan kartanon pihapiirissä on paljon lehtipuita ja köynnöskasveja, joiden väritys oli teemaan sopiva.

Villen varhaisvuodet Venäjällä

Ville Haapasalo (s. -72) on Hollolasta kotoisin oleva näyttelijä, joka on luonut menestyksekkään uran itänaapurissamme Venäjällä. Nykyään hän on tunnettu myös kotimaassaan. Televisiossa on pyörinyt tiuhaan tahtiin Haapasalon tähdittämiä sarjoja, joissa kierrellään ympäri suurta Venäjää.

Näitä ohjelmia minäkin olen seurannut mielenkiinnolla. Idän suunnassa tavoitteenani on joskus päästä edes Viipuriin asti. Kiinnostaisi nähdä Neuvostoliiton Suomelta valloittamaa Karjalaa laajemmaltikin, mutta eipä sinne uskalla omatoimisesti lähteä. Mitä olen katsellut Karjalan seuramatkojen esitteitä, ovat ne lähinnä eläkeläisille suunnattuja ja tuhansien eurojen hinnoissa. Joku vetää välistä ja paljon.

Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Kauko Röyhkän kirjoittama ja Juha Metson valokuvaama Ville Haapasalo "Et muuten kuitenkaan usko" kertoo näyttelijän 90-luvusta Venäjällä. Opus tarttui mukaani Turun Kirjamessuilta lokakuun alussa. Hinta oli vain kympin, joten moista tarjousta ei voinut sivuuttaa.

Alkuun Röyhkän kirjoitustyyli häiritsi. Hän ei ole nähnyt sen vertaa vaivaa, että olisi kirjoittanut edes omat osuutensa kirjakielellä. "Miten sä pärjäsit, jos sut aina ryöstettiin?". Tällainen tyyli antaa vähän halvan vaikutelman. Tuskin Röyhkällä on viikkoa kauempaa kirjan parissa mennyt.

Metson mustavalkokuvat ovat hienoja. Usein mukana on päähenkilö itse, mutta venäläiseen katukuvaan ja elämänmenoon on päässyt muitakin hahmoja.

Moni lukija varmasti uskoo Haapasalon kertovan satuja läpi kirjan. Niin merkillisiä, vaarallisia ja hauskojakin asioita hänelle on tapahtunut. Koska olen  Neuvostoliitto- ja Venäjä -kriittinen, en loppujen lopuksi ihmettele lainkaan kirjan tarinoita. Venäjä on korruptoinut ja vaarallinen maa, jossa vain paksulla lompakolla on merkitystä.

Kun Haapsalon näyttelijänopinnot alkoivat Leningradissa Neuvostoliitossa vuonna 1991, pääsi hän kielitaidottomana kouluun ainostaan lukukausimaksujensa takia. Nykyään hän on suosittu julkisuuden henkilö, joka rankattiin eräässä lehdessä "Venäjän kolmanneksi arvokkaimmaksi kasvoksi".

Useaan kertaan ryöstetyksi ja hakatuksi tullut Haapasalo kertoo kirjassa, että näyttelijöillä on tapana anoa sellaisessa tilanteessa "Älkää lyökö kasvoihin". Varmasti mies on maksanut kovan hinnan nykyisestä asemastaan.

Trancen Power Infusion -levy

Harvemmin tulee jälkijättöisesti innostuttua mistään levystä yhtä paljon kuin saksalaisen hevibändin Trancen vuonna 1983 ilmestyneestä Power Infusionista. Homman tekee vielä erikoisemmaksi se, etten omista sitä fyysisisesti ollenkaan, vaan olen kuunnellut sitä Youtubesta nettisurffailun ohessa.

Power Infulsionin kappaleet ovat pääsosin todella hyviä. Rallit jäävät kaaliin soimaan melkein ensikuulemalta. Burn Your Lies tai Rockstar olisivat saattaneet olla hittejä jonkun tunnetumman bändin levyttämänä.

Yhtyeen musiikki on aikakaudelle tyypillistä kasariheviä, jota tässä tapauksessa voitaneen viiksiheviksikin kutsua. Suomessa hiukan vastaavia orkestereita olivat turkulainen Ironcross kahdella ensimmäisellä levyllään sekä Nakkilasta Tukholmaan muuttanut OZ-yhtye. Ulkomaisista bändeistä Trancen hengenheimolaisia ovat lukemattomat saksalaisbändit Sinneristä Faithfull Breathiin.

Trance ei ole ainakaan Suomessa koskaan ollut minkäänlainen kuuluisuus, eikä minullakaan ole ainuttakaan heidän levyään. Muistan Power Infusionin kannen jostain historian hämäristä ja yhtyeen nimi on toisinaan putkahdellut esiin alan julkaisuissa.

Näköjään Levykappa Äx myy Power Infusionia, joten eiköhän kohta synny kaupat.

Lokakuisia maisemia Paraisilta

Edellisessä blogikirjoituksessa kerrotun Kaarinan Kuusiston Ryövärinholman jälkeen suuntana oli Parainen.

Komean Kirjalansalmen sillan jälkeen huristellaan vielä jonkun matkaa, kunnes saavutaan Saariston pääkaupunkiin Paraisille.

Paraisilla tulee käytyä aina silloin tällöin. Yleensä aika paljon samoja nurkkia kuluten, vaikka varmasti sieltä löytyisi rutkasti hienoja maisemia jos pikkuteitä lähtisi kiertelemään.

Tällä kertaa kävimme Vartijan Jaskan kanssa Lillholmenin sillan pielessä katselemassa ja kuvaamassa aurinkoista lauantaipäivää. Kyseessä on avattava ponttoonisilta muutaman kilometrin päässä keskustasta. Sieltä on komeat näkymät merelle.

Nordkalkin valtava kalkkikaivos Paraisten keskustan tuntumassa on aina vaikuttava näky. Harmi kyllä aita on melko kaukana kuilun reunasta. Ratkaisu varmasti selittyy turvallisuussyillä, mutta valokuvaamisen kannalta se on ongelmallinen. Nytkin ratkaisin asian niin, että nostin kameran yläilmoihin ja otin puolisokkona kuvia.

Kun puhun Paraisista, jolla tarkoitan nimenomaan Paraisten kaupunkia, enkä suinkaan siihen myöhemmin liitettyjä pikkukuntia kuten Nauvoa. Se on allekirjoittaneelle yhä sama Nauvo kuin ennenkin, eikä suinkaan Parainen tai Paraisten Nauvo.

On nimittäin todella ärsyttävää uutisointia, kun vaikka Turun Sanomat otsikoi "Naantalin Rymättylyssä nähtiin rattijuoppo". Luulisi olevan itsestään selvää mikä on Rymättylä, koska ei kuntaliitoksesta sentään niin kauaa ole.

Ryövärinholma Kaarinassa

Turun naapurissa, Kaarinan Kuusiston saaren päässä on pieni saari nimeltä Ryövärinholma. Se on pitkälti kesämökkialuetta. Äkkivilkaisulla näkyi sekä perinteistä vanhakantaista vapaa-ajanasuntoa kuin myös uudempaa ökymallista miljoonataloa.

Syy miksi minä Ryövärinholmassa seikkailin, oli aivan meren rannalla sijaitseva kalliohalkeama, Ryövärinluola. Paikka on ollut mielessä käyntikohteena jo pari vuotta, mutta nyt vasta sain toimeksi lähteä sinne. Mukana matkassa oli Vartijan Jaska, jolle aluevaltaus oli myös uusi.

Ryövärinluolaa ei niin vaan löytynytkään. Minkäänlaisia opasteita paikalle ei nimittäin ole. Ja jos on joskus ollut, veikkaan mökkiläisten repineen ne pois. Kukapa nyt haluaisi lähelleen uteliaita luolamiehiä ja luontoihmisiä. Saattavatpa vielä ryöstää ja raiskata!

Parkkipaikka olisi melkein kohteen vieressä, mutta reteä kieltokyltti pelotti ainakin meitä sen verran, ettei siihen passannut kaaraa jättää. Tilaa olisi ollut kymmenille autoille. Läheisen luksusmökin omistaja lienee tehnyt parkkipaikan juhlavieraitaan varten.

Sen verran ystävällistä väkeä lähistöltä kumminkin löytyi, että eräs nainen neuvoi minne suuntaan meidän pitäisi mennä. Luulisi, että olisi huomattavasti helpompaa lyödä vaikka vaatimaton puunuoli tai kyltti tienposkeen.

Seurasimme poluntapaista jälkeä ylös kalliolle, josta paikka sitten suhteellisen helposti löytyikin. Varmistus tuli reippaalta perheenäidiltä, jonka mies ja poika olivat parhaillaan kallion sisässä. Rouva näytti paikan, josta he olivat sinne pujahtaneet ja toivoi kovasti näkevänsä heidät vielä uudelleenkin.

Ryövärinluola on arvioiden mukaan 50-100 metriä pitkä ja kapea halkeama, joka alkaa ylhäältä kallion päältä ja loppuu meren rantaan.

Paikan sanotaan saaneen nimensä merirosvoista, jotka majailivat luolissa. Seuranaan heillä oli kaapattu nainen, joka synnytti kuusi lasta rikollisjoukolle. Lapsoset tapettiin samantien ja lopulta rosvotkin päästettiin päiviltä.

Merirosvoilla oli tarinan mukaan ollut mukanaan suuria saaliita, mutta jemmaa ei ole tähän päivään mennessä löydetty.

Koska allekirjoittaneella tekee tiukkaa melkein missä vaan autoista lentokoneeseen, en edes harkinnut laskeutua halkeamaan. En, vaikka ulkoilmaan putkahtanut perheenpää sitä kovasti suosittelikin. "Kyllä sinne pitäisi mahtua. Pari hiukan ahtaampaa kohtaa siellä on, mutta sinne vaan", hän puhkui.

Kohteen löytyminen ja näkeminen ylhäältäkin päin oli tarpeeksi palkitsevaa, joten jätin mahdolliset vaaratilanteet suosiolla väliin. Jaska sen sijaan eteni rakoon meren suunnalta, jossa tilaa oli selvästi väljemmin kuin ylempänä.

Ryövärinholman vastapäätä on Turkuun kuuluvan Kakskerran saaren Harjattula. Lokakuinen lauantai oli houkutellut merelle veneilijöitä ja keli oli muutenkin vallan mainio ulkoiluun.

Maria jokirannassa

Maria Rintala on Kiinassa asuva tuttuni. Hän lomaili loppukesällä Turussa muutaman vuoden tauon jälkeen. Otimme aikoinaan paljon kuvia, joissa hän toimi mallina.

Nyt oli pitkästä aikaa uusinnan paikka. Kuvausmiljöönä toimi Aurajoen ranta Turun keskustassa. Mukana oli myös Marian vähän vajaa kaksivuotias Lumi-tytär.

Julkaisin syyskuussa blogissani kuvia, joissa Maria ja Lumi ovat Ruissalossa. Nämä on otettu noin viikkoa myöhemmin.

Luolalanjärven luontopolku Naantalissa

Luolalanjärvi on Naantalissa sijaitseva 24 hehtaarin kokoinen järvi. Sen keskisyvyys on 1,6 metriä ja syvin kohta 5,3 metriä.

Rehevän järven rannoilla on kaksi lintutornia ja se on suosittu lintuvesi. Järven ympäri mutkittelee parhaat päivänsä nähnyt kolme kilometriä pitkä luontopolku.

Lähdin viime lauantaina Harri Nato Leinon kanssa kiertämään järveä. Vaikka kohde on aivan tien vieressä matkalla Turusta Naantaliin, ei sinne ole ollut aiemmin asiaa, enkä ole koskaan nähnyt siinä ketään kulkijoita. Nytkään reitillä ei ollut lisäksemme muita.

Kuulin luontopolusta pari vuotta sitten Turun Sanomien Luonto Plus -ohjelman kautta. Siinä luontoekspertti Ari Karhilahti veti ylleen kumipuvun ja kahlasi järveen tarkoituksenaan oli repiä ylös vieraskasvilajia, joka ilmeisesti oli jonkun neropatin akvaariosta peräisin. Kellertävä, rehevä ja nopeasti leviävä kasvi oli jo ehtinyt vallata komean lohkon järven rannasta.

Wikipedian mukaan Luolalanjärvi on liian matala, kauttaaltaan ja tasaisesti rehevöitynyt järvi, jonka tilaa voitaisiin parantaa ainoastaan vesikasvillisuuden ja kalojen poistolla. Sitten joku urpo menee ja kaataa akvaarionsa sisällön sinne. Saunan taakse joutaisi.

Lähdimme kierrokselle entisen emäntäkoulun lähellä sijaitsevalta parkkipaikalta, jossa on toinen lintutorneista. Tarkka osoite on Laidunpolku 33. Opastuskylttejä ei näkynyt missään, mutta maalaisjärkeä käyttämällä lähdimme kävelemään lähimmälle polkua muistuttavalle uralle.

Liekö reitti sitten otettu pois käytöstä huonon kuntonsa takia? Ruohot, nokkoset ja muut kasvit rehottivat kuin viidakossa konsanaan ja pirkospuut olivat katkeilleet, lahonneet tai loistivat loissaolollaan. Se voisi selittää opasteiden puuttumisen.

Myöskään lenkin varrella ei ollut opaskylttejä, mutta punaista eristysnauhaa ja puihin läiskittyjä maaliläikkiä oli helppo seurata. Vain järven toisessa päässä piti kävellä jonkun matkaa maatien reunassa ja arpoa minne mennä seuraavaksi. Pelastuksena oli rannassa vanha pumppuhuone, josta polku lähti jyrkkää rinnettä ylös.

Kesällä luontopolku on varmasti ollut niin rehevä, ettei sinne ole ollut asiaa paljain säärin. Nokkosta oli melkein kuin viljeltynä. Vielä nytkin, lokakuisena pakkasaamuna, heinät haittaisivat jonkun verran etenemistä.

Luolalanjärven luontopolulla on vain pari jyrkempää nousua, muuten meno on melko tasaista. Itse järvelle ei tiheän rantakasvillisuuden takia näy suoraan monestakaan paikasta. Rauhalliseen kiertämiseen meni noin tunti, joka pikku pakkasella oli juuri sopivan mittainen.

Ruissalon lokakuista luontoa

Turun seudulla on paras ruska keskimääräisesti 10. lokakuuta. Tällaisen tiedon luin jostain muutama vuosi sitten.

Olen seurannut asiaa nyt kolmatta syksyä. Kaksi edellistä vuotta se piti hyvin kutinsa, tänä vuonna ei. Todennäköisesti viime viikolla paukkuneet yöpakkaset tekivät tehtävänsä ja ainakin Ruissalon luonto näytti 10. päivä lokakuuta varsin köyhältä verrattuna viikon takaiseen väriloistoon.

Lauantaina 3. lokakuuta Ruissalon Kasvitieteellisen puutarhan mailla oli melkoinen väripaletti.

Ruissalon puistotien varrella oli varsin uteliasta karjaa, joka ei pelännyt kameraa lainkaan. Päinvastoin.