torstai 16. heinäkuuta 2015

Yllätysretki Somerolle osa 1 - Hiidenlinna

Lauantaina 11. heinäkuuta ohjelmistossa oli yllätysretki Somerolle. Turkulaisen pitkänlinjan postimiehen Matti Viki Vikströmin ideoimalla pikkubussireissulla oli mukana tusinan verran hänen tuttaviaan.

Tiesin ohjelmasta sen verran, että pääkohteena oli Somero. Suurimmalle osalle matka oli täysin hämärän peitossa; heidät vain poimittiin kotiovelta kyytiin ja päämäärä oli tuntematon.

Jo vuosia on ollut mielessä käydä Somerniemellä sijaitsevassa Hiidenlinnassa. Olen lukenut rakennuksesta kertovia juttuja muun muassa Seura-lehdestä, mutta kesti näin pitkään ennen kuin pääsin omin silmin sitä ihailemaan. Vikström oli näköjään samoilla linjoilla, sillä päivän ensimmäinen etappimme oli sateisen Hiidenlinnan pihalla.


Somerolaistaiteilija Reino Koivuniemi rakensi Hiidenlinnan työskentely- ja näyttelytilakseen. Luonnonkivestä ja betonista tehty linna valmistui vuonna 1992. Kolmikerroksisessa rakennuksessa on esillä Koivuniemen omia teoksia, ja siellä on järjestetty vaihtuvia näyttelyitä.

Nykyään Hiidenlinna on suosittu matkailukohde, jonka isäntänä toimii alppihiihdossa menestystä niittänyt Sami Uotila. Hän tarttui toimeen vuonna 2013. Sen jälkeen alueelle on valmistunut Ski-Museo ja Sisumetsän seikkailupuisto, jossa voi vaikka kiipeillä, vaijeriliukua tai tehdä jopa Tarzan -hypyn.




Isäntä Uotila piti lyhyehkön, mutta kattavan esitelmän talon historiasta Hiidenlinnan komeassa kakkoskerroksessa. Enpä tullut ajatelleeksi, että olimme ainoassa 1900-luvulla Suomessa rakennettussa linnassa.

Rauli Badding Somerjoki, Someron suuri poika, oli edustettuna Hiidenlinnassa ainakin kahvilan musiikkivalintojen puolesta. Komeilipa hänen hymynaamansa jääkaapissa olleissa Badding-kaljapullon etiketeissäkin. Maistamatta jäi, mutten lainkaan epäile etteikö maistuisi.















2 kommenttia:

  1. Juu, komia on pytinki yhden miehen rakentamaksi!
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Outo , mutta mielenkiintoinen paikka ! T:Sunttu

    VastaaPoista