maanantai 25. elokuuta 2014

Itä-Suomen kierros osa 11 - Vanha Porvoo

Perjantaina 1. elokuuta 2014 matkalla itärajalta Turkuun poikkesimme katsomassa Porvoon vanhaa kaupunkia. Moinen nähtävyys oli jäänyt allekirjoittaneelta kokematta, vaikka Porvoon reissua oli pohdittu  jo vuosia. Nyt sen sai kätevästi yhdistettyä Itä-Suomen kierrokseen.


Vanha Porvoo on Porvoon kaupungin vanhin kaupunginosa ja kaupungin historiallinen keskusta. Kaupunginosa on tunnettu turistikohde keskiaikaisen asemakaavansa ja hyvin säilyneiden 1700- ja 1800-luvun rakennusten vuoksi. Vanha Porvoo kuuluu niin kansallismaisemien kuin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöjen luetteloon.

Varsinainen noin 18 hehtaarin laajuinen vanhakaupunki sijaitsee Porvoon keskustan kupeessa Porvoonjoen rantatörmällä. Aluetta rajaavat lännessä joki, etelässä Mannerheiminkatu sekä Rihkamakatu ja idässä Kaivokatu. Pohjoisessa rajana on joentörmällä sijaitseva entinen Porvoon maalaiskunnan ja kaupungin raja. Raja näkyy selvästi rakennetun alueen päättymisenä ja tienvieressä olevasta tulliportin pylväästä.

Alueelle luonteenomaista ovat suuret korkeuserot joenrannasta korkeimpaan kohtaan Vanhan Porvoon pohjoisosassa. Maasto viettää joelle ja empirekaupunkia kohti.

Vuoden 1936 asemakaava suojeli vanhan Porvoon. Parikymmentä 1900-luvulla rakennettua rakennusta on toteutettu vanhaan kaupunkiin sopivilla rakennustavoilla. Mannerheiminkadun korkea silta vuodelta 1957 muutti merkittävästi jokivarren maisemaa, mutta sillan itäinen pää ei ole varsinaisen Vanhan Porvoon alueella.

Alueen arvo ymmärrettiin 1970-luvulla ja kaupunginosaa kehitettiin vastaamaan matkailun tarpeisiin. Vanhasta Porvoosta onkin kehittynyt Porvoon merkittävin matkailukohde.

Tulipalot ovat uhkana tiheästi rakennetulle Vanhalle Porvoolle, josta huomattava osa on puurakenteista. Viimeisimmät julkisuudessa huomiota saaneet palot olivat Remu Aaltosen asunnon palo 11.5.2004 ja  Porvoon tuomiokirkon palo 29.5.2006. Nämä palot eivät aiheuttaneet vaurioita muille kuin mainituille rakennuksille.












Noin viikon mittainen Itä-Suomen kierros oli varsin onnistunut. Paljon näimme, eikä hellekään pahemmin haitannut tahtia. Auton matkamittariin taisi tulla noin kaksi tuhatta kilometriä.

Ensi kesän reissuja odotellessa.

2 kommenttia:

  1. Paljon mahtui nähtävyyksiä kierrokseen.
    Päätteeksi olisi voinut Porvoossa nauttia maukkaat valkosipulihomejuustoetanat Miss Suomen perintöprinsessan Merja Tammen ravintola Timbaalissa...
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Joo, Porvoo...Nyt pääsi paikan päälle! Vahva kaupunki oli sopivan kokoinen.!

    VastaaPoista