Littoistenjärvellä 15. elokuuta 2014

Littoistenjärvi sijaitsee Littoisten kylässä Liedon ja Kaarinan kuntien rajalla. Pinta-alaltaan se on 147,5 hehtaaria. Järven keskisyvyys on noin kaksi metriä ja se on enimmillään kolme metriä syvä. Rantaviivaa järvellä on kuutisen kilometriä.

Littoistenjärven rannat ovat Kaarinan puolella asemakaavoitettua pientaloaluetta, kun taas Liedon puolella on metsäistä. Moottoriliikenne järvellä on kielletty kaikkina vuodenaikoina.

Järvi kärsii tyypillisistä liiallisen ravinnesaannin aiheuttamista ongelmista, joista pahimpia ovat syanobakteerien eli sinilevän massaesiintymät kesäkuukausina.

Päätin ajella Littoistenjärvelle perjantaina 15. elokuuta. Uimarantaa oli hiljattain siivottu ja haravoitu. Hieman reunemmalla vesi oli myrkynvihreää. Sinilevää näkyi niin valtavina esiintyminä, että uimaan pulahtaminen olisi ollut sula mahdottomuus. Karu näky.

Olen aiemminkin huomannut Littoistenjärven olevan etenkin maahanmuuttajien suosiossa. Muun muassa puolalaisia kalastajia on ollut rantakallioilla sankoin joukoin. Kertakäyttögrillit ovat olleet kuumina.

Tällä erää Lähi-idästä peräisin oleva parikymmenpäinen joukko kokkaili siihen malliin, että joku herkempi vastarannan asukas saattoi jopa soittaa palokunnan paikalle moisen savupilven havaitessaan. Mikäpä siinä ollessa, kun saa nauttia kesäpäivistä ilman minkäänlaisia yhteiskuntavelvoitteita ja työpaineita.

Itä-Suomen kierros osa 11 - Vanha Porvoo

Perjantaina 1. elokuuta 2014 matkalla itärajalta Turkuun poikkesimme katsomassa Porvoon vanhaa kaupunkia. Moinen nähtävyys oli jäänyt allekirjoittaneelta kokematta, vaikka Porvoon reissua oli pohdittu  jo vuosia. Nyt sen sai kätevästi yhdistettyä Itä-Suomen kierrokseen.

Vanha Porvoo on Porvoon kaupungin vanhin kaupunginosa ja kaupungin historiallinen keskusta. Kaupunginosa on tunnettu turistikohde keskiaikaisen asemakaavansa ja hyvin säilyneiden 1700- ja 1800-luvun rakennusten vuoksi. Vanha Porvoo kuuluu niin kansallismaisemien kuin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöjen luetteloon.

Varsinainen noin 18 hehtaarin laajuinen vanhakaupunki sijaitsee Porvoon keskustan kupeessa Porvoonjoen rantatörmällä. Aluetta rajaavat lännessä joki, etelässä Mannerheiminkatu sekä Rihkamakatu ja idässä Kaivokatu. Pohjoisessa rajana on joentörmällä sijaitseva entinen Porvoon maalaiskunnan ja kaupungin raja. Raja näkyy selvästi rakennetun alueen päättymisenä ja tienvieressä olevasta tulliportin pylväästä.

Alueelle luonteenomaista ovat suuret korkeuserot joenrannasta korkeimpaan kohtaan Vanhan Porvoon pohjoisosassa. Maasto viettää joelle ja empirekaupunkia kohti.

Vuoden 1936 asemakaava suojeli vanhan Porvoon. Parikymmentä 1900-luvulla rakennettua rakennusta on toteutettu vanhaan kaupunkiin sopivilla rakennustavoilla. Mannerheiminkadun korkea silta vuodelta 1957 muutti merkittävästi jokivarren maisemaa, mutta sillan itäinen pää ei ole varsinaisen Vanhan Porvoon alueella.

Alueen arvo ymmärrettiin 1970-luvulla ja kaupunginosaa kehitettiin vastaamaan matkailun tarpeisiin. Vanhasta Porvoosta onkin kehittynyt Porvoon merkittävin matkailukohde.

Tulipalot ovat uhkana tiheästi rakennetulle Vanhalle Porvoolle, josta huomattava osa on puurakenteista. Viimeisimmät julkisuudessa huomiota saaneet palot olivat Remu Aaltosen asunnon palo 11.5.2004 ja  Porvoon tuomiokirkon palo 29.5.2006. Nämä palot eivät aiheuttaneet vaurioita muille kuin mainituille rakennuksille.

Noin viikon mittainen Itä-Suomen kierros oli varsin onnistunut. Paljon näimme, eikä hellekään pahemmin haitannut tahtia. Auton matkamittariin taisi tulla noin kaksi tuhatta kilometriä.

Ensi kesän reissuja odotellessa.

Itä-Suomen kierros osa 10 - Virolahden Bunkkerimuseo

Lappeenrannan nuhjuisesta Huhtiniemen leirintäalueesta ei jäänyt järin ruusuista vaikutelmaa. Neljän hengen pikkuruinen mökki maksoin 50 euroa per vuorokausi. Eipä siellä yhtä yötä kauempaa olisi voinut ollakaan.

Voin vain kuvitella pettymyksen määrää kun joku erehtyy vuokraamaan mökin kauemmaksi aikaa kuin vuorokaudeksi. Kympin hintainen aamupala ei sekään vakuuttanut. Alueen yleisilme oli erittäin kulahtanut.

Ensinnäkin mökit olivat aivan liian lähellä toisiaan. Autoparkkeerauskin teki tiukkaa tilanpuutteen takia. Pikkuisella terassilla oli vain yksi tuoli, vaikka mökit olivat tarkoitettu neljälle. Petivaatteet olivat, jollei nyt märkiä, niin ainakin erittäin kosteita. 

Naapureinamme oli venäläisiä ja virolaisia. Jälkimmäisten kanssa heitin juttuakin, kun melkein samassa mökissä olimme. Välimatkaa oli vain muutama metri. Mies kertoi siskonsa olleen Turun yliopistossa opettajana.

Huhtiniemi nousi jokunen vuosi sitten otsikoihin, kun leirintäalueella mönkinyt kaivuri osui vanhaan joukkohautaan. Väitettiin, että vainajat olivat suomalaisia sotilaskarkureita, jotka tuomittiin kenttäoikeudessa ja ammuttiin 1940-luvulla omien toimesta.

Viimeisenä matkapäivänä oli vielä pari kohdetta edessä. Lähin ja ensimmäinen etappi oli noin 60 kilometrin päässä Lappeenrannasta sijaitseva Virolahden Bunkkerimuseo.

Virolahden Bunkkerimuseo on vuonna 1980 perustettu sotahistoriallinen museo. Museon perusnäyttely ”Salpalinja alkaa Virolahdelta” kertoo vuosina 1940–41 ja 1944 tapahtuneesta Suomen itäisen maarajan linnoittamisesta Virolahdella. 

Museo on osa sodanaikaista puolustusasemaa, joka ulottuu Suomenlahdelta Sallaan ja kenttälinnoitettuna aina Jäämerelle asti. Puolustusasemaa voidaan kutsua Suomen suurimmaksi rakennuskohteeksi, koska siellä työskenteli sotilashenkilökunnan lisäksi enimmillään 35 000 siviilirakentajaa ja 2 000 lottaa.

Bunkkerimuseoalue sijaitsee Virolahden Ylä-Pihlajan kylässä E18-tien (VT 7) varrella Haminasta noin 20 kilometriä Virolahden suuntaan. Museon perusnäyttely sijaitsee sota-ajan mallia mukailevassa puurakennuksessa ja jatkuu laajan ulkomuseoalueen opastettuihin linnoituskohteisiin.

Ulkomuseon linnoitukset sekä opastettu polku sijaitsevat tasaisessa helppokulkuisessa kangasmaastossa. Alueella on mm. erilaisia ase- ja majoituskorsuja, taistelu- ja yhteyshautaa sekä panssarivaunun kiviestelinjaa.

Itä-Suomen kierros osa 9 - Imatrankoski ja Saimaan kanava

Imatrankoski syntyi noin 10 000-20 000 vuotta sitten Saimaan vesimassojen murtautuessa Salpausselän läpi. Salpausselkä muodosti kauan tehokkaan esteen veden virtaamiselle Laatokkaan, mutta maan kohoaminen lännempänä sai veden purkautumaan kaakkoon. Kosken voimasta kertovat lukuisat hiidenkirnut ja muut kovertumat.

Koski pauhasi vuolaana kesät talvet ja sen vakaa vesimäärä kautta vuoden takasi ajankohdasta riippumatta vaikuttavan näyn. Tulvilta se ei kuitenkaan välttynyt. Suurin tulva sattui vuodelle 1899, jolloin kosken kautta virtasi 1160 m³ vettä sekunnissa, normaaliin verrattuna reilusti kaksinkertainen määrä.

Imatrankoski on Suomen vanhin matkailunähtävyys, kansallismaisema, jota on käyty ihastelemassa jo 1700-luvulla. Vuonna 1772 jopa Venäjän keisarinna Katariina II seurueineen kävi ihmettelemässä kosken voimaa. 1800-luvun lopulla se oli Eiffel-tornin lisäksi suuri nähtävyys koko Euroopassa ja kosken kuohuja saavuttiin katselemaan kaukaa ulkomailta saakka.

Koskimaisemaa katsomaan tulleiden turistien määrä kasvoi entisestään vuonna 1903 valmistuneen linnamaisen Valtionhotellin ansiosta. Kivinen hotelli rakennettiin kahden palaneen puuhotellin tilalle ja se pystyi vastaamaan entistä paremmin vaativien turistien tarpeisiin.

Imatrankosken voimalan ensimmäinen osa valmistui 1920-luvun lopussa. Sen vihki toukokuussa 1929 tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander.

Voimalan rakentamisen jälkeen vettä virtasi koskeen jonkin verran voimalaitoksen ohi. Lopullinen kosken kuivaminen tapahtui v.1937 voimalaitoksen kuudennen koneiston valmistuttua. Tämän jälkeen vettä on juoksutettu koskessa vain näytösluontoisesti sekä häiriö- ja huoltotilanteissa. Koskinäytöksiä on vuodessa satakunta. Näytös kestää noin 17 minuuttia ja sen aikana vettä virtaa 500 m³/s.

Tulvista johtuvat ohijuoksutukset ovat moneen muuhun koskeen verrattuna hyvin harvinaisia. Häiriö- ja huoltotilanteissa luukut voidaan joutua aukaisemaan yhtäkkisesti ja näinollen luvaton liikkuminen kuivankin uoman pohjalla on hengenvaarallista.

Itä-Suomen kierroksemme ainoat tutut paikat allekirjoittaneelle olivat Imatra ja Ruokolahti. Vietin 90-luvun puolivälissä hienon lukuvuoden Jaakkiman kansanopistossa Ruokolahdella Kuvallisen viestinnän linjalla. Samalla Imatrakin tuli tutuksi.

Toukokuussa 1996 näin kun Imatrankoski avattiin. Valtavat vesimassat vyöryivät vauhdilla eteenpäin. Vastaava koskinäytös olisi ollut myös reissupäivänämme, mutta vasta illalla. Siinä vaiheessa olimme jo Lappeenrannassa. 

Ruokolahdella Jaakkiman opiston pihalla tuli pikaisesti käytyä verestämässä vanhoja muistoja. Parkkipaikalla törmäsin tyylikkääseen punatukkaiseen naiseen, joka selvästikin kuului talon henkilökuntaan. Liekö peräti ollut nykyinen rehtori. "Meillä on niistä ajoista meno siistiytynyt sekä oppilaiden että opettajien puolelta", hän kertoi kyseltyään ensin mikä olen miehiäni. 

Ruokolahden komea kirkko sijaitsee järvenlahden toisella puolella vastapäätä opistoa. Puut olivat kasvaneet vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa niin, ettei kirkko enää näkynyt opiston parkkipaikalta.

Aikoinaan kuvasimme parkkipaikalla Mikko Saarenpää - valokuvaaja -videodokumenttia. Se kertoi ruokolahtelaisesta valokuvaajasta. Hän oli siihen mennessä napsinut kirkkokuvia jo 30 vuotta.

Mikon entisessä liikehuoneistossa Ruokolahden keskustassa näytti nyt olevan parturi. Tiedä sitten mitä miehelle itselleen mahtaa kuulua.

Kunnan keskustaan oli rakennettu valtavan kokoinen S-Market. En muista mitä samalla paikalla ennen oli, mutta moinen järkäle on muuttanut katukuvaa kertaheitolla.

Ravintola Alppimaja oli sen sijaan ennallaan. Paikan erikoisuus oli aikoinaan Leijonapizza, joka sisälsi kinkkua ja persikkaa. Omituiselta kuulostava yhdistelmä, mutta eipä kai persikka paljon ihmeellisempi pizzassa ole kuin ananaskaan.

Lappeenrantaan ajellessamme vastassa oli Saimaan kanava ja Mälkiän sulku, jonka putouskorkeus on 12,4 metriä. Se on kanavan korkein sulku. Lähellä on vanha kanava museoituna, puisto ja muistopatsas. Pysäköintialueella on informaatiota kanavasta ja sen historiasta.

Saimaan kanava on ensimmäisen kerran 1856 avattu kanava, joka yhdistää Saimaan vesistöalueen Lappeenrannasta Viipurin kautta Suomenlahteen luoteis-kaakkoissuuntaisesti Suomessa ja Venäjällä.

Saimaan kanavan Suomen-puoleinen osa on kokonaisuudessaan Lappeenrannan kaupungin alueella ja sen pituus on 23,3 kilometriä.  Kanavan kokonaispituus on 42,9 kilometriä.

Kokonaisputous Saimaalta Suomenlahdelle on keskimäärin 75,7 metriä ja se on porrastettu kahdeksalla sululla, joiden putouskorkeudet vaihtelevat 5,5 metristä 12,4 metriin. Kanavan ylitse johtaa seitsemän avattavaa ja kuusi kiinteää siltaa. Kanava on 50–60 metriä leveä ja enintään kuusi metriä syvä.

Sattui niin sopivasti, että venäläinen rahtialus lipui Mälkiä sulkuun suoraan nenämme edestä. Ilmiömäinen ajoitus. Samalla näimme miten sulku toimii. Noin kymmenessä minuutissa laiva oli noussut ja jatkoi matkaansa.