Krakovan matka osa 2 - Auschwitz

Harva Krakovan kävijä jättää väliin tunnin matkan päässä kaupungista sijaitsevat toisen maailmansodan aikaiset keskitysleirit. Kuuluisin niistä on Auschwitz. Sen lähellä on varsinainen tuohoamisleiri Birkenau, toiselta nimeltään Auschwitz II.

Unescon maailmanperintökohde Auschwitz on saksankielinen versio puolalaiskaupunki Oswiecimin nimestä. Auschwitzin leiri perustettiin 1940 puolalaisia poliittisia vankeja varten. Paikan sijainti oli hyvien logistiikkayhteyksien päässä, koska sinne kulki rautatie. Se oli silti sopivan syrjässä ja huomaamaton. Natsit halusivat pitää touhunsa muulta maailmalta piilossa.

Auschwitzin komentajaksi nimitettiin Rudolf Höss. Ensimmäiset vangit, 728 puolalaista, tuotiin sinne 14. kesäkuuta 1940. Auschwitzissa ja Birkenaussa kuoli arviolta noin 1,3 miljoonaa eri maiden kansalaista, joista pääosa oli juutalaisia. Tarkkaa määrää on mahdotonta tietää. Saksalaiset tuhosivat dokumenttiainoistoa paetessaan paikalta tammikuussa 1945, jolloin puna-armeija saapui sinne.

Kesällä 1941 SS-joukkojen ja Gestapon päällikkö Heinrich Himmler alkoi suunnitella "juutalaiskysymyksen lopullista ratkaisua". Samalla keskitysleirit alkoivat laajentua. Syyskuussa 1941 Auschwitzissä tehtiin koe Zyklon B -kaasulla, jossa kuutisen sataa neuvostoliittolaista sotavankia ja 250 muuta vankia tapettiin. Varsinainen tuhoamisleiri Auschwitzistä tuli kuitenkin vasta keväällä 1942, jolloin Birkenauhun rakennettiin suuret kaasukammiot.

Auschwitzistä ei juuri ole sodan aikaista kuvamateriaalia jäljellä. Kuvaaminen oli kielletty. Ainoastaan 193:n valokuvan kokoelma on säilynyt. Sitä pidetään Yad Vashemin holokaustimuseossa Israelissa. Kuvissa näkyy unkarilaisten juutalaisten käsittelyprosessi. Heidät lajiteltiin Birkenaun ratapihalla heti astuessaan karjankuljetusta muistuttavista vaunuista ulos. Heikoimmat, lapset ja vanhukset pääsivät yleensä samantien hengestään, loput saivat hieman enemmän elonpäiviä.

Erään rakennuksen seinällä on kolme sondercommandon salaa ottamaa kuvaa palavista ruumiskasoista. Sondercommandoiksi kutsuttiin henkilöitä, jotka olivat itsekin vankeja, mutta tekivät keskitysleireillä likaisimmat työt. He saattoivat uhrit kaasukammioihin, polttivat ruumiit ja hävittivät ne. Tehtäviin kuului myös muun muassa kultahampaiden repinen ruumiiden suusta.

Määrätyn ajan kuluttua sonderkommandot päätyivät itsekin uuneihin. Sitä ennen he ehtivät nauttia paremmasta ruuasta, vaatteista ja muutaman kuukauden lisäajasta. Heidät eliminoitiin siksi, etteivät he pääsisi kertomaan leirien tapahtumista ulkopuolisille. Jonkun verran sonderkommandoja kuitenkin selviytyi ja ainakin yhden vaiheista on kirjoitettu kirjakin.

Saapuessamme Auschwitziin aamupäivällä 29. huhtikuuta, oli sateinen ilma. Parkkipaikka kuhisi turisteja. Sama vilinä jatkui lipunmyyntitiskeillä. Kun ihmiset ohjattiin takapihalle odottamaan oppaiden saapumista, hiljeni porukka välittömästi. Auschwitzin portin maailmankuulu kyltti Arbeit Macht Frei (= Työ vapauttaa) näkyi ihmisjoukkoon.

Menimme englanninkielisen oppaan matkaan. Systeemi oli varsin kätevä, vaikka sitä aluksi epäilinkin. Kuulokkeet korville, kaulassa roikkuvasta vastaanottimesta virta päälle ja ei muuta kuin kävelemään oppaan perässä pitkin aluetta. Opas kertoi mikrofoniinsa juttuja sitä mukaa kun etenimme.

Erinäiset huhut Auschwitzista osoittautuivat oitis urbaaneiksi legendoiksi. "Siellä on vieläkin palaneen ihmislihan haju" tai "Linnutkaan eivät laula lentäessään Auschwitzin yli" ja muut olivat täyttä puppua. Niin uskomattomalta kuin kuulostaakin, alue oli yllättävän siistissä kunnossa. Ilman tunnettua Arbeit Macht Frei -kylttiä ei olisi uskonut olevansa maailman kuuluisimmassa keskitysleirissä.

Kierros alueella tehtiin melkoisella vauhdilla. Ryhmät etenivät peräkanaa rakennuksiin ja niiden eri kerroksiin, eikä aikaa juuri ollut jäädä ihmettelemään yksityiskohtia. Opas veti osuutensa aikamoisella rutiinilla. Toisaalta kahdeksan vuotta samoja juttuja höpötellessä alkaa varmasti hiljalleen toistamaan itseään.

Eräässä huoneessa ei saanut kuvata. Muuten tallensin lähes kaiken mitä vastaan tuli. Syy kuvauskieltoon ei paikan päällä selvinnyt, mutta kysäisin sitä myöhemmin oppaalta. Kuulemma iso lasivitriini, jossa on valtava kasa juutalaisten ja muiden vankien hiuksia, oli kiellon aiheuttaja. "Ne ovat osa ihmiskehoa", totesi opas.

Yllätyin Auschwitzin koosta. Alue oli paljon pienempi kuin olin luullut. 1940-luvun julmuuksilla ei mässäilty lainkaan kuten olin kuvitellut. Ryhmämme kyllä vietiin krematorioon, jossa oli muutama miehenmentävä uuni, mutta muuten kuvamateriaali ja kaikki natsiesineistö loisti poissaolollaan. Luulisi tämänkaltaisessa paikassa, nykyisessä museossa ja lajissaan kuuluisimmassa keskitysleirissä, olevan edes entisen johtajan Rudolf Hössin kuva seinällä.

Toisaalta voi olla, ettei Hössin tai muiden natsien kuvat kauan seinillä vanhenisi. Alueella kiersi nytkin lukuisia juutalaisryhmiä, jotka tunnisti latteista päähineistä sekä nuorimmilla sinisistä viitoista. Veikkaanpa, että kuvat lentäisivät nopeasti ulos ikkunoista.

Auschwitzistä kierros jatkui muutaman kilometrin päähän Birkenaun tuhoamisleirille. Siitä laajan kuvamateriaalini vuoksi lisää seuraavassa blogikirjoituksessa.