Koskikierros Liedossa 28. maaliskuuta

Perjantaina 28. maaliskuuta lähdimme Hyttisen Miikan kanssa katsomaan Liedon nähtävyyksiä. Mittari näytti kymmentä lämpöastetta ja keli oli oikein keväinen. Mikäpä sen parempi kuvausilma.

Tutustuin Miikaan viime kesänä Aurajoessa Turussa olevalla Wanhassa Rahtilaivassa, jossa hän kävi katsomassa livekeikkoja. Mies on kotoisin pääkaupunkiseudulta, mutta käynyt Turussa paljon. Lähiseutu on hänelle kumminkin melko tuntematonta, joten kehittelin lyhyehkön reitin parinkymmenen kilometrin säteelle.

Nautelankoski Liedon asemalla ei koskaan petä. Aurajoen pisimmän kosken virtaus on joka kerta erilainen kuin edellisellä kerralla. Kosken pauhut eivät nyt yltäneet viime käyntini tasolle, joka oli muistaakseni joulukuussa. Mutta vettä valui joka tapauksessa siihen malliin, että se oli jälleen kerran komeaa katseltavaa.

Vääntelänkoski sijaitsee paljon lähempänä Liedon keskustaa kuin Nautela. Sinne pääsee Liedon asemalta kahta kautta. Satuin neuvomaan hankalamman reitin, jolloin olimmekin yhtäkkiä Ilmaristen liikenneympyrässä ja ikäänkuin väärällä puolella ajatellen seuraavaa kohdetta, joka oli Vanhalinna.

Vääntelän tienhaara on melko lähellä Metsämäen ravirataa. Sitten viime käyntini oli Suomen oloissa mielettömän kuoppainen Väänteläntie lanattu ja uunituore hiekka oli vielä pehmeää.

Käsittämätöntä, että noinkin vilkkasta ajoväylää voidaan pitää vuosikausia täysin ala-arvoisessa kunnossa. Tien varrella on kumminkin lukuisia asuintaloja. Ilmeisesti joku oli vihdoin kyllästynyt asiaan ja toiminut.

Vääntelänkoskella ei ole samalla tavalla kuvattavaa kuin Nautelankoskella. Kumminkin hieno paikka. Viime vuonna uusittu silta on mielestäni hieman kapeampi kuin edeltäjänsä. Betoniporsas sillan päässä viitannee mopoautoihin, jotka muuten mahtuisivat pujahtamaan sillalle.

Koska olin johdattunut miedät hieman harhaan, piti Vääntelästä ajella Ohikulkutien kautta Kymppitielle. Melkein heti sille päästyään käännytäänkin jo Vanhalinnaan, joka sijaitsee Aurajoen ja Hämeen Härkätien välissä.

Miika tuntui olevan hyvinkin mielissään näkemästään. Eikä mikään ihme, sillä onhan 47 metriä Aurajoen yläpuolelle kohoava Vanhalinnan linnavuori ja sieltä avautuva maisema vaikuttava elämys. Minulle Vanhalinna alkaa olla jo turhankin tuttu, mutta mielellään siellä poikkeaa pari kolme kertaa vuodessa.

Aurajoki 27. maaliskuuta

Tänään töistä tullessa ajelin pari kertaa "Turun ja Åbon" väliä Förillä. Se on kevyen liikenteen lossi, joka kulkee ilman aikataulua Aurajoessa Tervahovinkadun ja Wechterinkujan välillä.

Mikään uusi tuttavuus Föri ei allekirjoittaneelle toki ole. Nyt vaan sattui olemaan todella hieno ilma ja kamera mukana, joten pieni jokiristeily oli paikallaan. Itse Föristä en tällä kertaa sattunut ottamaan ainuttakaan kuvaa, vaikka yleensä siitäkin on ollut tapana ottaa pari fotoa vastaavissa tilanteissa. Komeat jokinäkymät veivät nyt mennessään.

Keväinen Askalankoski

Viikonloppuna tuli käväistyä ensin Tarvasjoen ja Marttilan rajamailla kaverin hiljattain hankkimaa vanhaa mummonmökkiä katsomassa. Paimionjoen sivuhaaran Tarvasjoen rannalla oleva kapea tontti vaikutti vallan viihtyisältä.

Talossa on meneillään sisäremontti. Hirsien välistä pilkisti vanha palanen Turun Sanomia. Ilmeisesti vuodelta 1925, mikäli päivämäärän oikein tulkitsin.

Mökin piha oli märkä ja liukas, eikä autolla meinannut päästä takaisin päätielle. Työntöhommiin ei sentään tarvinnut ruveta, vaikka sekin käväisi mielessä. Viimeisimpien tietojen mukaan kaara oli tänään ajettu pesulaan. Eikä syyttä.

Paimion Askalankoski tuli tutuksi pari vuotta sitten, jonka jälkeen olen vieraillut siellä muutaman kerran. Miljöö on todella hieno. Siinä yhdistyvät vanha voimalaitos ja varsinaissuomalainen perinnemaisema. Oikein suositeltava retkikohde ja helposti saavutettavissa esimerkiksi Turusta käsin.

Sami Lopakan Marras

Oululainen Sami Lopakka tunnetaan metallibändi Sentencedin kitaristina. Vuonna 2005 toimintansa lopettaneen orkesterin jälkeen hän on ollut mukana vaatebisneksessä ja venäjäksi laulavassa raskasrockyhtye Kurskissa. Nyt Lopakka on myös kirjailija, kun esikoisteos Marras (Like) ilmestyi jokin aika sitten.

Marras on herättänyt laajaa kiinnostusta mediassa. Viimeksi muutama päivä sitten kirjailija oli kertomassa teoksestaan YLEn Aamu-tv:ssä. Jopa yleensä tönkkö toimittaja Juha Hietanen oli kirjan lukenut tai ainakin haastatteli Lopakkaa. Olisin veikannut Annika Damströmin jututtavan kirjailijaa. Hän kun yleensä hoitaa kaikki rokkihaastattelut.

Marras kertoo pohjois-suomalaisen rockyhtyeen kuukauden mittaisesta Euroopan kiertueesta. Kirja on osin totta ja osin fiktiota. Muutamia tarinoita muistan itsekin kuulleeni, kun takavuosina kaveerasin joidenkin Sentencedin soittajien kanssa. Tapahtumia lienee paisuteltu ja miljöitä vaihdeltu, mutta ainakin Lopakalla on ollut materiaalia mistä ammentaa.

Koska yhtyeen toiminta on vielä hyvin muistissa, luin kirjaa ehkä hiukan eri tavalla kuin henkilö, jolla ei ole Sentencedistä omakohtaisia kokemuksia. Sivuja käännellessä näin mielessäni bändin Helsingin Nosturin lavalla. Moni oulun murteella kirjoittettu lause kuulosti hyvin tutulta. Tiesin täsmälleen miltä se kuulostaisi määrätyn henkilön sanomana.

Lopakka kirjoittaa sujuvasti päähenkilö Hautamaan suulla. Kiertue-elämän inhorealistisuus tulee hyvin ilmi. Kirjailijan kuvaamat unet ja kuumehourevisiot ovat vallan herkullisia. Loppua kohden ainainen tupakan sytyttäminen ja kaljapullon korkkaaminen alkavat kuitenkin tulla turhan tutuiksi.

Jostain arviosta luin, että Lopakan kuvailemat historialliset tapahtumat eri Euroopan kaupungeissa olivat häirinneet kyseistä kriitikkoa. Minusta ne sopivat hyvin asiayhteyteen.

Oli kirjan tapahtumat sitten totta tai tarua, luo se varmasti melko todenperäisen kuvan karusta rokkielämästä tien päällä.

 Sentenced

Takatalvea Maskussa ja Ruskolla

Viime lauantaina suuntasin Harri Nato Leinon ja Virpi Been kanssa Turun naapurikuntiin. Kevätkeli oli vaihtunut yhdessä yössä aivan toisenlaiseksi. Lunta tuprutti urakalla ja ajokeli oli harvinaisen huono. Olosuhteista huolimatta löysimme vaivatta Maskuun Kajamonlinnavuorelle. 

Linnavuori on arkeologinen termi, joka tarkoittaa korkean tai jyrkkärinteisen mäen tai harjun päälle rakennettua muinaista puolustusvarustusta. Linnavuoret tunnistaa parhaiten kivisistä valleista, jotka ovat ilmeisesti toimineet puisten rintavarustusten perustuksina. Todennäköisiä linnavuoria tunnetaan Suomessa noin 90.

Kajamonlinnavuoren laelta on komea näkymä alas Kajamonjärvelle. Nyt ilma oli sellainen, ettei tarmo riittänyt lätäkön tarkempaa tutkiskeluun. Puista tippuneet märät lumipallot osuivat liiankin hyvin, joten uuden maisemienkatselun jätän vaikka ensi kesäksi.

Ruskon kirkko on rakennettu 1500-luvun alussa. Mäen päällä sijaiseva kivikirkko, vuonna 1744 tehty kellotapuli, hautausmaa, Ruskonjoen ylittävä kivisilta ja muu lähialue sai vuonna 2009 Museoviraston määritelmän, jonka mukaan se on yksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. 

Metsässä Ruskon keskustan tuntumassa on eräs siirtolohkarekasa. Siitä tekee erikoisen mahdollinen ikivanha kalliomaalaus, jonka aluetta inventoinut arkeologi havaitsi ollessaan sateensuojassa kivilipan alla.

Kävin viitisen vuotta sitten arkeologi Timo Sepänmaan kanssa kiveä kummastelemassa. Puolitoista vuotta sitten vieraillimme siellä uudelleen. Tällä välin lähistölle oli alkanut ilmestyä pientaloja kuin sieniä sateella. Saapa nähdä jos kyseinen kivikkokin saa joskus omakotitalon naapurikseen.

Mahdollisen kalliomaalauksen viereen on ilmestynyt nykytaidetta revan muodossa.