Sunnuntaina 23. helmikuuta tuli lähdettyä ulkoilemaan. Suunnaksi valikoitui Ruissalo. Ehkä hieman usein kolottu seutu, mutta turha lähteä merta edemmäs kalaan, kun näin läheltä omaa asuinpaikkaa löytyy moinen keidas.
Varsinais-Suomen talvi taisi jäädä tammikuun puolelle. Pyhänä mittari näytti mukavat +5 astetta. Ikkunasta kuikuillessa en kumminkaan osannut varautua tajuttomaan viimaan, joka Ruissalossa pieksi voimalla päin naamaa oitis autosta ulostautuessa. Jonkunlainen lisävaatekerta ei olisi varmaan ollut pahitteeksi. Mutta kuten vanha sanonta kuuluu, myöhäistä rutistaa jos on paskat housuissa! Niillä mentiin mitä päällä oli.
Mukana matkassa oli Harri Nato Leino. Hän ehdotti ensimmäiseksi etapiksi Ruissalon komeiden pitsihuviloiden alta puikkelehtivan Pikku-Pukin promenadin alkupäässä olevaa vanhaa venäläistä tykkipatteria. Se on ollut käytössä Krimin sodan aikana (1854-1855).
Vastaavia rakennelmia oli tuohon aikaan Turkuun johtavilla meriväylillä yhteensä kymmenen. Tarkoituksena oli estää vihollislaivojen pääsy kaupungiin. Tutkimamme Kalkkiniemen kuusitykkinen patteri osallistui elokuussa 1854 neljän englantilaisen sotalaivan torjuntaan.
Kuuvannokalla oli niin jäätävän kylmä, ettei siellä olisi viihtynyt kauan edes itse pirukaan. Usein niin hienoja valokuvia tarjonnut paikka oli nyt kuin toiselta planeetalta, eikä muistikortille tallentunut juuri mitään julkaisemisen arvoista.
Saaronniemen Kolkannokalla jytisi. Arvelin kallion takaa ilmestyvän tuotapikaa massiivisen öljytankkerin, mutta sieltähän tulla tupsahtikin sotalaiva. Melkoinen jyrinä aluksen kokoon nähden.
Tuuli ei kumma kyllä osunut Kolkannokkaan yhtä voimakkasti kuin kivenheiton päässä Kuuvannokalla. Mutta mikään varsinainen nautinto ei sielläkään oleilu suinkaan ollut.
Ympäri Ruissaloa parkkeeratuista autoista päätellen auringoton aamupäivä sai ihmisiä liikkeelle, vaikka oli kalseaa ja tuulista. Itse pallukka tuli näkyviin hyvinkin kirkkaana vasta Ruissalosta kaupungiin palattuamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti