torstai 5. joulukuuta 2013

Mikko Alatalon muistelmat

Ostin pari kuukautta sitten Turun Kirjamessuilta läjän painotuotteita. Niiden joukossa oli Petri Nevalaisen kirjoittama Joviaali ilmiö - Tuntematon Mikko Alatalo (Helsinki-kirjat), joka ilmestyi Alatalon 60-vuotispäivien alla 2011.


Mainitessani joillekin tuttavilleni ostaneeni kirjamessuilta "muun muassa Mikko Alatalon elämänkerran", venyi monilla hymy korviin asti. Muusikko-kansanedustajaa pidetään yleisesti jonkinmoisena harmittomana pellenä, jolle on lupa jollei ihan nauraa, ainakin hymähtää.

Päähenkilö itse tuntuu tiedostavan asian. Kirja onkin yhtä taistelua vakavasti otettavan Alatalon puolesta. Siinä todistellaan hänen erinomaisuuttaan, muistellaan katkerasti menneitä kritiikkejä ja nostetaan kansanmies sellaiselle jalustalle, jolle se hänen itsensä mielestään kuuluisi. Tosin jotakuinkin näin tapahtuu melkein jokaisessa elämänkertakirjassa.

Kun Alatalo saapui  70-luvun alussa Tampereelle opiskelemaan, tutustui hän yliopistossa Harri Rinteeseen ja Juice Leskiseen. He ja muutama muu perustivat Coitus Int -orkesterin, joka nykyään muistetaan lähinnä Juicen bändinä.

Leskinen mainitaankin kirjassa todella usein. Vaikka miehet eivät 70-luvun puolivälin jälkeen kimpassa musiikkia vuosikymmeniin tehneetkään, näyttää yhteys säilyneen läpi vuosien.

Vasta 2000-luvulla vanhat kumppanukset ryhtyivät musisoimaan uudelleen. Moinen siirto sai Soundin päätoimittaja Timo Kanervan tarttumaan kynään ja rustaamaan sellaisen arvostelun, että kiukkuisen Alatalon puhinaa aiheesta on ikävä lukea.


Mikko Alatalo muistetaan sinisankaisten silmälasiensa ohella lähinnä lastenlauistaan kuten Känkkäränkkä sekä Puuhamaa -huvipuiston televisiomainoksesta. 70- ja 80-luvun taitteen neljä Syksyn sävel -voittoa eivät nekään Rikoo on riskillä ruman ja Mummoni ja moukarin heiton  kaltaisilla huumoriralleilla tuo sulkia hattuun uskottavuudesta puhuttaessa.

Näiden vastapainoksi Alatalo on tehnyt suurelle yleisölle tuntemattoman trilogian Siirtomaa-Suomen laulut. Siihen kuuluvat levyt Yhdentoista virran maa (-78), Iso joki tulvii (-81) ja Kolmannen tasavallan vieraana (-82). Alatalo itse pitää levykolmikkoa uransa huippuna. Tätä jaksetaan kirjassa toistaa moneen otteeseen.

Kirjassa sysätään kupletti- ja lastenlaululevytykset lähinnä levy-yhtiön painostuksista johtuviksi. Loppujen lopuksi kaiken takana on ollut raha, joka Alatalolle on tuntunut kelpaavan. Siksi on turha itkeä helppoheikin mainetta, jos kahiseva on merkinnyt enemmän kuin taiteellinen kunnianhimo.

Kirjaan on haastateltu monia Alatalon yhteistyökumppaneita. Jo vuosikymmeniä hänen kanssaan biisejä tehnyt Harri Rinne saa luonnollisesti paljon tilaa. Juice Leskisen muisteluja päähenkilöstä olisi ollut mielenkiintoista lukea, mutta hän kuoli 2006. Raision suuri poika Joel Hallikainen taasen muistaa vuosilukuja pahasti päin honkia kertoessaan omasta Alatalo-historiastaan. Ihme kun moinen on mennyt kirjailijan tai kustannustoimittajan seulasta läpi.


Alatalo on työskennellyt muusikon uransa ohella televisiojuontajana- ja toimittajana muun muassa Iltatähti- ja Hittimittari -musiikkiohjelmissa. 80-luvulla hän toimi soittohommien ohella hiihdonopettajana laskettelurinteillä.

Eduskuntaan Alatalo valittiin Keskustan listoilta vuonna 2003. Ura kansanedustajana jatkuu yhä. Samoin jatkuu muusikon ura, vaikka rahasta se tuskin on enää kiinni. Sen täytyy johtua puhtaasti rakkaudesta musiikkiin, sillä muuten on vaikea kuvitella häntä laulattamassa kännikaloja Turun Härkämäen lähiöpubin kaltaisissa paikoissa.

Minulle Mikko Alatalo on ollut aina olemassa, niin kauan kuin muistan. Elämänkertaa silmäillessäni mieleen putkahteli monia jo unholaan jääneitä asioita hänen tekemisistään ja ylipäätään suomalaisesta populaarikulttuurista. Kirja onkin mainio kertaus lähivuosikymmenten viihdemaailmaan.

Alatalolla on monia hienoja kappaleita. Kirjan edestessä nekin palautuivat mieleen. Youtubesta piti etsiä Siirtomaa-Suomen -lauluja. Enkä muuten tiennyt Alatalon sanoittaneen Maaritin Jäätelökesä -kappaletta.

Hieman yllättäen huomasin Alatalossa ja itsessäni monia samoja piirteitä. Molemmilla tuntuu olevan norsun muisti. Sen lisäksi että olemme pitkävihaisia, kärsimättömiä ja äkkipikaisia, emme pidä Vihreiden Satu Hassista.







5 kommenttia:

  1. Perhana, pitääkin kirja melkein lukea! Ei niin kauaa sitten pidin Mikkoa juuri sinisankaisena känkkäränkkä-miehenä, mutta faktahan on että on herra suht tärkeä osa suomirockin historiaa juuri alkuun Leskis-kollaboraatioiden takia sekä tuon varsin hienon Siirtomaa-Suomen laulut -trilogian takia. Ne ja muutama muukin Alatalon LP uransa alkuajoilta on viime vuosina tullut hommattua mm. Maalaispoika oon, Hasardi ja Rokkilaulaja. Tiedän aika monta tuhempaakin aikalaistaan kuin Mikko.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kimmo, olet monipuolinen mies.
    Täytyy tunnustaa, että varsinkin nuorempana olin Mikko Alatalo-fani. Varsinkin Siirtomaalauluja Suomesta on jopa puhutteleva trilogia. Mikosta on tosiaankin julkisuudessa enemmän tuo helppoheikin puoli. Kuitenkin biisejä ja sanoituksia löytyy laidasta laitaan.
    Juicen ja Mikon viimeinen yhteinen levy Senaattori ja boheemi ei ollut todellakaan mikään taideteos. Ainoa kappale, joka ehkä kestää kuuntelun on Beatlesvaikutteinen Siellä mistä minä olen kotoisin.
    Olit valinnut musiikkinäytteeksi Mikon ja Juicen yhteisin Klovni heittää veivin. Monet muusikot ovat tehneet enemmänkin ikään kuin testamentteja itselleen. Tämä on ehkä yksi parhaista vaikka on tehty todella paljon ennen toisen pois menoa.
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  3. Ostin (ja luin) kirjan myös noin vuosi sitten ja kyllähän se avarsi näkemystä Mikosta. Varsinkin kohdat hänen vaimon itsemurhasta vakavoitti melkoisen paljon tuota huumorilaulajan puolta. Olen aina ollut Mikko - diggari, tosin lähinnä tuon vakavamman puolen ja on mies upea laulaja. Kuten Miika sanoi, osa suomalaista rock-historiaa. Nikki Jääsalmi

    VastaaPoista
  4. Itse törmäsin siirtomaasuomen lauluihin 90-luvun alkupuolella ja siitä asti ovat olleet soittolistoillani enemmän tai vähemmän säännöllisesti, koko kolmen levyn paketti löytyy tälläkin hetkellä puhelimestani. Nämä laulut sekä SKiftesvikin kirjat ovat ainakin meikäläiselle avanneet tuon alueen ihmisten sielunmaisemaa. Vaikkei mitään verisiteitä tuonne nurkille olekaan, niin jollain tapaa koen vahvaa veljeyttä. Kyllä Alatalon tuotanto ansaitsisi suurempaa arvostusta.
    -J salosta





    VastaaPoista
  5. En tiennyt tällaisen kirjan olemassaolosta, ennen kuin se osui vastaani tänään Tampereen Itsenäisyydenkadun itsepalvelukirppiksellä. Koska hintana oli kaksi ja puoli euroa, pistin sen ostoskoriini Sulo Vilenin periaatetta "Kun sai niin halvalla" noudattaen. Olen syntynyt samana vuonna kuin bloggaaja, ja tykkäsin kovasti Mikosta jo nulikkana. Muistan miten yksitoistakesäisenä kuuntelin "Isoa jokea" kasetilta autossa, ja yritin ymmärtää mistä Mikko oikein lauloi. Ja Syksyn sävel-rallit rumista rikoista ja moukaria viskovista mummoista naurattivat mahdottomasti.

    VastaaPoista