Turkulainen hevicoveribändi Apostoles Of Bitterness heitti lauantaina 19. lokakuuta keikan kotikaupunginsa Street Bar 95:ssa.
Orkesterilla on ollut melko hyvin pubikeikkoja Turussa, Street Barin vedon jälkeenkin yksi. Yhtyeen konsepti on soittaa lähinnä 80-luvulta tuttuja heviralleja. Mukana on jonkun verran 70-luvultakin tuttuja biisejä.
Street Bar 95:ssa Apostolien setti oli kaksiosainen. Aiemmilta keikoilta tuttuja biisejä osasi jo odottaakin. Deep Purplea, Iron Maidenia, AC/DC:ta ja muuta mukavaa. Jollen aivan väärin muista, oli mukana joitakin uusia kappaleita kuten Judas Priestin loistava Heading Out To The Highway.
Apostolit laajeni viime kesänä viisimiehiseksi. Kaksi kitaraa tuokin soundiin mukavasti tukevuutta. Street Barin keikalla kokoonpano oli tilapäisesti hieman muuttunut, kun Esa Karppista tuurasi Joni Heino.
Bändi esittää ohjelmistonsa erittäin toimivasti. Joukkoon olisi helppo lisätä soittajien entisten kokoonpanojen biisejä. Ainakin 80-luvun lopulla toimineelta Law-yhtyeeltä löytyisi monta Apostolien linjaan sopivaa tykitystä.
Street Bar 95:ssa oli puolen yön paikkeilla tupa täynnä. Keikkapaikkana se vaikuttaisi olevan oikein hyvä, ainakin Apostolien soundit olivat ensiluokkaiset. Harvemmin tulee tässä baarissa käytyä hieman syrjäisen sijainnin takia, mutta ainakin tällä kertaa se kannatti.
Lauantaina 19. lokakuuta kävin Laura Nurmen kanssa kuvaamassa Turun Katariinanlaaksossa. Ajatuksena oli ottaa luontohenkisiä syysfotoja. Ajankohta oli viimeisiä, jolloin ruskakuvia kuluvana syksynä sai.
Kylmä tuuli teki kaikkensa haitatakseen ulkona oleilua. Ahkerasti pilveen mennyt aurinko paistoi onneksi kumminkin niin usein, ettei tarvinnut kovin kauan palella ja odotella milloin valoa tulee.
Kuvausmiljöönä Katariinanlaakso on mitä mainioin. Se on jalopuita kasvavista lehtosaarekkeista muodostunut luonnonsuojelualue, johon kuuluu lehtojen lisäksi kuusimetsää, männiköitä ja ketoja. Pudonneet ja kellastuneet vaahteranlehdet olivat hyvää kuvausrekvisiittaa.
Sukunimellään esiintyvä Kimmo Miettinen (s.-58) on suomalaiseen rockiin perehtyneille tuttu hahmo. 70-luvun lopulta vaikuttanut kaveri on tehnyt lukuisia lehtiä, joista tunnetuin on Rumba, perustanut levy-yhtiöitä varmasti enemmän kuin kukaan muu tässä maassa ja saanut eräänlaisen suomipunkin kummisedän tittelin.
Ennen vanhaan Miettisen juttuja oli mukava lukea Rumbasta. Nykyään lehti ei aiheuta juuri minkäänlaisia värähdyksiä, mutta toista oli 80-luvulla.
Rumbaa lukemalla olin selvillä esimerkiksi englantilaistesta glam- ja katurockbändistä The Dogs D'Amourista, joka teki levyn ja kiertueen Suomessa vuonna 1984. Muut julkaisut eivät siitä pahemmin kirjoittaneet. Yhtye tosin pääsi Ilta-Sanomien lööppeihin Suomen vierailunsa aikana.
Orkesterin toi Suomeen samainen Miettinen. Eräs bändin jäsen seurusteli kirjailijamme Lontoossa asuvan siskon kanssa. Oli kekseliästä tuoda yhtye keikalle Pohjolaan, jolloin tapasi samalla lankomiehenkin.
LoveLies kertoo bändin Suomen kiertueesta ja levynteosta karjaalaisessa studiossa. Muutaman viikon aikana sattuu ja tapahtuu kaikkea kummaa.
Miettinen ei tietenkään 25 vuotta myöhemmin voi enää täysin muistaa asioiden kulkua, joten faktaa ja fiktiota lienee sekoitettu jonkun verran. Lehtijutuista muistelisin asioiden menneen oikeastikin suurinpiirtein näin.
Jostain syystä suurin osa kirjan henkilöistä on nimetty uudelleen. The Dogs D'Amouriakaan mainita kertaakaan, vaan orkesteri tottelee nimeä LoveLies. Yhtyeen pääjehu Tyla on saanut nimekseen Parka. Levytuottaja on Abbott ja hänen bändinsä Volka. Ei ole vaikea päätellä, että hemmo on CostelloHautamäki ja orkesterinsa Popeda.
The Dogs D'Amourin Suomessa nauhoittettu ja vain täällä julkaistu lp-levy The State We're In on mielestäni yhtyeen paras levytys ainakin kappalemateriaalinsa osalta.
90-luvulla se kohosi arvoon arvaamattomaan, kun tuota aikoinaan levykauppa Epesissä yhdeksällä markalla myytyä kiekkoa suorastaan hamuttiin Englantiin. Bändi nimittäin nousi kotimaansa listoille 80-luvun lopulla ja nautti suosiota pitkälle 90-luvulle.
Muistaakseni myin 90-luvun puolivälissä kaksi kappaletta The State We're In -lp:tä eräälle levydiilerille. Toisesta taisin saada 200 markkaa, joka oli silloin iso rahamäärä. Diileri tienasi levyistä varmasti huomattavasti enemmän brittimarkkinoilla.
Rockhistoriaa tunteville LoveLies (Like 2011) on mielenkiintoista luettavaa. Asioiden todellisesta laidasta mitään tietämättömille se mennee läpi romaanina, jossa ryypätään, sikaillaan, pannaan ja soitetaan rokkia 80-luvun puolivälin Suomessa - jos sellainen meininki sattuu kiinnostamaan. Hienoa ajankuvaa molemmille lukijakunnille.
Syyskuun alkupuolella huomasin Vakka-Suomen Sanomissa jutun Tummamäen luontopolusta. Syyskesällä Vehmaalle avattu reitti kulkee vanhan kiviteollisuusalueen lomassa.
Turun suunnalta Tummämäen löytää helposti. Kustavintietä ajetaan ensin Y-tien risteykseen saakka, josta käännytään kohti Vehmaan Vinkkilää. Pari kilometriä huristellaan Y-tietä pitkin ja pian tiukka oikea pikkutielle. Tummamäen parkkipaikka löytyy hetken päästä.
Lenkki kiertää läpi alueen, jossa on useita entisiä graniittilouhosmonttuja. Tummamäellä ei ole louhittu sitten vuoden 1973.
Historian hämäristä löytyy mielenkiintoinen tarina. Tummamäen graniittia piti sodan aikana viedä Saksaan Nürnbergin Zeppelin-kentän rakennustarpeisiin. Siellä kansallissosialistit pitivät miljoonan osallistujan puoluekokouksia Hitlerin johdolla. Tietääkseni kivilasteja ei koskaan sinne asti päätynyt, vaan tuota samaa Vehmaan graniittia löytyykin Moskovasta.
Noin 30 metriä syvät montut ovat ajan saatossa täyttyneet pohja- ja sadevedellä. Näin ruska-aikaan lammikot olivat todella upeita.
Polku on helppokulkuinen. Muutama liukkaantuntuinen kallionpätkä matkalla oli, mutta lenkin pystyy heittämään hieman heikkokuntoisempikin.
Jätekiviä kutsutaan Vehmaalla rääpekiviksi. Aikamoista taiteilua on vaatinut niiden pinoaminen polkujen ylle. Nykyään kivistä tehdään sepeliä, mutta ennen vanhaan siihen ei ollut välineitä.
Alueella on hyvät opasteet, kaksi tauko- ja grillauspaikkaa, vessa ja näköalalava. Näkymä jätekivivuoren päältä varsinaissuomalaiseen maalaismaisemaan on huikea, vaikka pari romuautoa läheisen maalaistalon saunan takana hiukan tunnelmaa pilaavatkin.
Luontopolku on arviolta 1,5-2 kilometriä pitkä. Moni saattaa yllättyä sen lyhyydestä, mutta toisaalta näin erikoisessa paikassa kulkeminen on moninkerroin antoisampaa ja mukavampaa kuin hankalamaastoisessa metsässä.
Eipä voi muuta kuin suositella. Kerrassaan upea paikka.
Extraterrestial Teaparty on progressiivista rokkia soittava turkululaisyhtye. Bändin vaikuttajiin kuuluvat muun muassa Opeth, Kingston Wall, The Doors ja Pink Floyd.
Yhtye on parhaillaan studiossa Turku Rock Academyn kaverien opastuksella. Varmaan vielä tämän vuoden puolella on jonkinlainen ääninäyte kuultavissa.
Rumpali Eepi Karppinen kysyi minua ottamaan valokuvia orkesterista. Homma toteutettiin lauantaina 12. lokakuuta Ruissalon ruskaisissa maisemissa. Syksyn väriloisto taisi olla komeimmillaan juuri kyseisenä päivänä.
Kuvia kertyi kuutisensataa. Kuvauspaikkoina toimivat Ruissalon kasvitieteellinen puutarha ja Saaronniemen Kolkannokka.
