Fotoilua Uittamon ilmatorjuntabunkkereilla

Kävin torstaina kuvaamassa Turun Uittamon vanhoilla ilmatorjuntabunkkereilla. Paikka on tuttu parilta käyntikerralta ja tuli mieleen kuvausmiljööksi. Mallina toimi Hanna.

Toisen maailmansodan aikana Uittamolla oli melkoisesti erilainen meininki kuin nykyään. Bunkkerit ovat saaneet vuosikymmeniä toimia nuorison mellastuspaikkana ja graffititaitelijoiden galleriana. Nyt ei kumma kyllä näkynyt ristin sielua lähimaillakaan, vaikka päivä oli hyvin kesäinen.

Kuvista tuli värikkäitä jo pelkästään graffitien takia. Pinkit saapikkaatkin sopivat hyvin miljööseen.

Malli: Hanna
Kuvauspaikka: Uittamon bunkkerit, Turku
Kamera: Canon PowerShot SX50

Iniön tuulessa

Maanantaina 22. heinäkuuta käväisin Iniössä. Lauttamatka Kustavin Heponiemestä Iniön Jumon saaren Kannvikiin kestää 25 minuuttia.

Linja on nykyään ilmainen autoilijoillekin. Muutama vuosi sitten vaihtunut systeemi on taannut sen, että Saariston rengastiellä, johon tämäkin reitti kuuluu, riittää käyttäjiä. Autojono oli nytkin mennen tullen todella pitkä. Ainakin yksi pikkuauto olisi lauriturtamaisesti nippanappa mahtunut menomatkalla vielä kyytiinkin.

Kuntaliitosten myötä nykyään Paraisten kaupungiin kuuluva Iniö on minulle semituttu paikka, vaikka Kustavin naapurissa sijaitseekin. Suurin syy moiseen on varmasti ruotsinkielisen saariston raja, joka kulkee täälläpäin juuri Kustavin ja Iniön välillä. Eipä silti, etteikö suomenkielisenä olisi voinut Iniössä enemmänkin käydä, muttei vaan ole ole ollut juuri mitään asiaa sinne suuntaan.

Lapsuudesta muistan veneretket Iniöön, mökkiviikonlopun ja pyöräretken. 1985 syksyllä olin partioleirillä juuri Jumon saarella, jonne yhteysalus Aurorakin parkkeeraa. Viimeksi kävin Iniössä kesällä 2011 moottoriveneen kyydissä.

Iniössä oli kesän sesonkiaika. Autoja siellä täällä, kävelijöitä ja pyöräilijöitä tuli vastaan jatkuvalla syötöllä.

Jumon saaresta Iniön pääsaarelle johtavan salmen yli kulki upouusi lossi. En ole tuon väristä tai mallista vehjettä Suomessa ennen nähnytkään. Veikkaan, ettei lossi ollut paria kuukautta vanhempi.

Lounais-Rannikolla tuuli neljä päivää oikein urakalla, eilenkin vielä normaalia enemmän. Tätä naputtaessani ei tuulesta ole enää tietoakaan.

Viihtyvyyttä se ehti sen verran pilata, ettei Iniön matka ollut mikään suuri nautinto. Söderbyn rannassa käyntikin oli melkein kuin Azorien Ponta Delgadassa huhtikuussa 2008, jossa myrskysi huimat 42 metriä sekunnissa. Valokuvista se tosin välity lainkaan.

Iniön Norrbyn kauppa oli vaihtanut nimensä K-Extrasta Iniö Landhandeliksi. Sama putiikki on ollut siinä iät ja ajat. Ainakin yksi tuttu hahmo oli yhä henkilökunnassa. Poistuessani puodista pidin ovea auki kahdelle naiselle, joista toinen näytti olevan näyttelijä Kati Outinen.

Iniössä kesämökkeilee monta suomalaisnäyttelijää. Ainakin Esko Salminen ja Aino Seppo, Salmisen ex-heila Heidi Krohn ja ilmeisesti Outinenkin. Parikymmentä vuotta sitten samassa bussissa Turusta tuli Kari Väänänen, joka jäi pois Iniöön vievän lautan pysäkillä.

Koska yhteysalus Aurora liikennöi todella monta kertaa päivässä ainakin vilkkaimpaan kesäaikaan, jäi oma Iniössä oloaikani noin kahteen tuntiin. Kovan tuulen takia ulkona ei ulkona liikoja viitsinyt kuljeksia, joten päätin häippäistä aikaisemmin kuin alkuperäinen tarkoitus oli.

Jeremiaan luolat Kustavissa

Jeremiaan (tai Jeremian) luolat Vartsalan lossin lähellä Kustavin Kivimaalla sijaitseva kalliomuodostelma. Paikan nimi tulee Jeremias -nimisestä miehestä, joka piileskeli isonvihan aikana alueella.

Jeremiaan luolille lähtee polku seututien 192 varrelta, aivan Kustavin urheilukentän vierestä. Matkaa kallioille tulee muutama sata metriä.

Alue on Suomen mittakaavassa laaja. Kivi- ja kalliomuodostelmia on ainakin kolmessa eri tasossa ja pituutta niille kertyy helposti kaksikin sataa metriä. Pystysuoraa kalliota on ehkä eniten, mutta isoja siirtolohkareita on valtavasti sikin sokin niiden alapuolella. Kalliosto rajoittuu leveyssuunnassa melkein merenlahteen.

Varsinaisia luolia ei tietääkseni ole sellaisena kuin luola yleensä käsitetään, mutta jossain se Jeremiaskin kummasti piilotteli. Se tuskin oli kovin vaikeaa, koloja kyllä löytyy vaikka muille jakaa.

Susiluodon Kaljärvi ja Nällitjärvi

Kymmenkunta vuotta sitten kävin ensimmäisen kerran pienen järven rannalla Susiluodon merivartiostoaseman lähellä Kustavissa. Kaunis pikku lätäkkö oli vuosikaudet nimensä puolesta pimennossa, kunnes eilen sunnuntaina vihdoin selvitin, että sillä on nimikin. Kaljärvi.

Lammen ja järven raja on Suomessa sen verran hatara, että epäilin vähän Kaljärven järviluokitusta. Sellainen se kumminkin ainakin nimensä puolesta on. Hyvin valokuvauksellinen ympäristö myös.

Jostain 80-luvulta muistan, että Kustavissa olisi 12 järveä. Kaljärven nimeä hakiessani huomasin, että lähistöllä on peräti kolme järvipäätteistä vesistoä, vaikka meri on joka puolella aivan lähellä.

Melkein naapurissa, Tukkitien toisella puolella, on isompi järvi. Senkin nimi selvisi eilen - Nällitjärvi. Jollen lainkaan tietäisi missä sellainen sijaitsee, heittäisin nimen perusteella sen jonnekin Lapin perukoille. Kumma kyllä se löytyykin Kustavista.

Molemmissa järvissä kasvaa lumpeita. Samoin kuin kasvualustojen koossa on eroja, ovat myös lumpeet eri kokoisia järvestä riippuen. Tiedä sitten mistä johtuu.

Karjurock 2013

Uudenkaupungin Lokalahdella seitsemättä kertaa järjestetty Karjurock keräsi ennätysyleisön.

Karjurockia on sanottu Suomen parhaaksi maalaisfestariksi. Nimitys onkin oikein osuva. Metsän ja peltojen keskellä harvemmin järjestetään enää nykyään juuri mitään.

Silmämääräisesti arvioituna perjantaina 19. heinäkuuta porukkaa oli paikalla noin viisi tuhatta. Ainakin selvästi enemmän kuin viime vuonna. Esiintyjäkaarti oli sen verran nimekästä, ettei mikään ihme.

Saavuimme paikalle isolla taksilla Kustavista käsin. Illansuussa sekä auto- että ihmisjonot olivat valtaisat. Järjestysmiehillä oli täysi työ saada tohina pysymään kontrollissa.

Logistiikkayhteyksien vähyys onkin Karjurockin suurin puute. Pikkutie maaseudulla asettaa omat rajoituksensa. Karjurock ei ehkä tästä voi enää paljon laajentua. Lähipelloilla olisi kyllä tilaa vaikka miten, mutta liikenneyhteydet muodostavat ongelman. Toisaalta porukkaa oli jo nyt liikaakin omaan viihtyvyyteen nähden. Edellisvuosien leppoisasta tunnelmasta ei ollut paljon jäljellä moisessa ryysiksessä.

Maalaisfestivaalin edullisia pääsylippuhintoja on aina ihmetelty. Perjantain biljetti maksoi ennakossa 30 euroa, portilla 35 euroa. Moni muu festivaali ottaisi siitä helposti vaikka tuplahinnan tai ainakin 50 euroa.

Perjantaina lavalla nähtiin Petri Nygård, Paula Koivuniemi, Cheek, Popeda ja Peer Günt. Telttalavalla soitti nousevia kykyjä Turku Rock Academyn suojista sekä The Grammers, Rockin Suomen mestari vuodelta 2002.

Viime vuoteen nähden oluen hinta oli kallistunut. Fostersin tölkki maksoi 6,50 euroa. Saaristo Openin sikahintoihin on onneksi silti vielä matkaa.

Päälava kyyhötti lähellä vanhaa paikkaansa, mutta jotenkin huonommassa kulmassa kuin viime kerralla. Telttalava olisi yhtä hyvin voinut olla samanlainen kuin aikaisemminkin, siis lava ilman telttaa. Kai siihenkin joku syy oli.

Karjurockiin oli saatu monta tämän hetken kuuminta esiintyjää. Supersuosittu Cheek tuntuu vetoavan pieniin ja hiukan isompiinkin naisiin.

Petri Nygårdin fanit erottaa ainakin ammattikouluviiksistä ja autoista, joista kuuluu jumputus kilometrin päähän kun sellainen ajaa jossain lähiseudulla.

Paula Koivuniemi on kestosuosikki, jonka keikat tuntuvat nykyään kelpaavan hevimiehillekin.

Popeda on suomirockin ikoni, joka ei osoita hyytymisen merkkejä sitten millään.

Peer Güntin kultavuodet olivat 80-luvulla, mutta bändi on yhä relevantti.

Petri Nygårdin huumori-rap pillu- ja kakkajuttuineen vetosi etenkin nuoriin miehiin. Kaverin lavashow oli toki hauska jopa minunkin mielestäni. Keikan alussa hän asteli lavalle muovisen jättivitun läpi. Nygårdin kanssa estradilla heilui tatuoitu mies, joka molotti mikrofoniin lähes yhtä paljon kuin sankari itsekin.

Paula Koivuniemen bändi on uskomattoman kovatasoinen. Toinen kitaristi Tuomas Väinölä tunnetaan hyvänä kepittäjänä, eikä muukaan ryhmä ole mitään eilisen teeren poikia. Rumpali Anssi Nykänen takoo sellaisen perustan, että eipä ihme jos äijällä on töitä enemmän kuin pystyy tekemään.

Paulan setti alkoi Sata kesää tuhat yötä -biisillä. Alunperin italialainen ralli oli hyvä aloitus. Hittejä piisasi läpi koko keikan. Naisten välisestä rakkaudesta kertova Aikuinen nainen on varmaan Koivuniemen tunnetuin kappale. Yllätyksekseni lavalta kuului versiot Sielun veljien Peltirummusta ja Uniklubin Rakkautta ja piikkilankaa -rallista.

Illan toinen räppäri, Cheek, ei laulanut pillusta kuten kollegansa Nygård. Tai jos, niin hän ei ainakaan ilmaissut asiaansa yhtä suoraan.

Vaikea ymmärtää mikä tällaisessa musiikissa vetoaa ihmisiin, mutta kovin suosittu poika tuntuu olevan. Ilmeisesti Vain elämää -televisiosarja on tehnyt tehtävänsä Cheekinkin kanssa ja hullaannuttanut suomalaiset.

Popeda on yleensä takuuvarma livebändi. Ensimmäisen kerran näin heidät melkein 30 vuotta sitten. 80-luvun puolivälin tasolle yhtye ei tietenkään enää pääse millään, mutta viihdyttävänä festaribändinä silloin tällöin nähtynä se on paikallaan.

Avauskappaleena toimi Kädet irti!, joka löytyy bändin kakkoslevyltä Raswaa koneeseen (-80). Yllättävä, mutta hyvä valinta. En ole biisiä aikoihin kuullutkaan. Setissä oli myös Delilah, jonka bändi levytti singlenä 80-luvun alussa. Eipä taida sekään olla setissä aikoihin ollut, en ainakaan en muista kuulleeni.

Jotkut Popedan kappaleet ovat nykykokoonpanon käsittelyssä hieman merkkillisesti sovitettuja, mutta sekin lienee vaan tottumiskysymys.

Popedan jälkeen väki alkoi kaikota festarialueelta. Sääli, sillä teltassa yhdeltä yöllä aloittanut The Grammers oli mielestäni Karjurockin kovin bändi. Vain puoli tuntia soittoaikaa saanut turkulaistunut säkyläläiskokoonpano oli jälleen aivan loistava.

Bändi latasi lyhyeen settiinsä kovimpia biisejään kuten Kerosene, Million, Killer ja Another Lick Another Line. Mielellään olisin kuunnelut paljon pitempäänkin. Varmaan turhauttavaa soittajille itselleenkin kun on juuri päässyt hyvään vauhtiin, pitääkin jo lopettaa.

The Grammersin jälkeen päälavalla aloitti Peer Günt. Näin myöhäinen soittoaika harvemmin palvelee oikein ketään.

Joukko uskollisia jäi kumminkin seuraamaan Güntin rymistelyä. Setissä oli tasaisesti vanhoja klassikkoja ja nykykokoonpanon ralleja. Train Train, Backseat ja I Don't Wanna Be A Rock'n'Roll Star jytisivät Lokalahden yössä kun porukka valui pois festivaalialueelta.

Kiitokset Karjurockin yleismiehenä toimineelle Mark Bertenyille ja The Grammersille. Kyllä Lokalahdelle kannatti lähteä.