keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Royalsin livelevy

Royals oli vuonna 1975 perustettu suomalainen funkahtava bluesrockbändi. Sen perustivat Hurriganesista eronnut kitaristi Albert Järvinen, basistilaulaja Pave Maijanen ja rumpali Ippe Kätkä. Lehdistössä orkesterista leivottiin Hurriganesin kilpailijaa, vaikka sen musiikkityyli oli aikalailla erilaista kuin kitarajumalana pidetyn Järvisen vanhalla bändillä.

Royals teki kaksi studiolevyä Love Recordsille, joka oli silloin alallaan ykkönen. Spring 76 ilmestyi nimensä mukaisesti vuonna 1976 ja Out seuraavana vuonna.


Tilasin 11-12-vuotiaana Out -lp:n jonkun postimyyntikaupan alelaarista. Olisikohan ollut Epe's tai Original Records kyseessä. En kuitenkaan ollut tuolloin kypsä omaksumaan yhtyeen vaikeahkoa musiikkia. Jollen aivan väärin muista, on Outissa mukana aimo annos progea. Kuuntelin siihen aikaan esimerkiksi Hurriganesia, Pelle Miljoonaa, Sleepy Sleepersiä ja Eppu Normaalia. Niinpä älppäri lähti nopeasti kiertoon.

Sen sijaan Spring 76, jonka hankin joskus 80-luvun lopulla, on huomattavasti helpompi levy. Pitkälti lainakappaleista koostuva lp myi aikoinaan noin 30 000 kappaletta. Se ei ole lainkaan ihme, sillä tuohon aikaan levymyynti oli kasvussa ja Järvisen maine auttoi. Levy on kaiken lisäksi oikein hyvä.

Royalsissa soitti loppuaikoina koskettimia ja toista kitaraa Mikko Rintanen. Miehen myöhempiin meriitteihin kuuluvat ainakin jäsenyydet 90-luvun Wigwamissa ja Havana Blackissa.


Viimeisen keikkansa Royals soitti Helsingin Tavastialla 21.5.1978. Nyt kun kuuntelee tuolloin taltioitua Royals Liveä, en lainkaan ihmettele miksi näin meneteltiin.

Tilasin Royals Liven muutama viikko sitten Cdon.comista. Huokeaa hintaan myyty kiekko on pari kertaa pyörinyt soittimessani. Sen kohtaloksi jäänee kuitenkin pölyttyminen hyllyssä. Levy sisältää yksitoista kappaletta, joista vain neljä on yhtyeen omaa tuotantoa. Niistäkin yksi, Public Jump kestää huimat 23 sekuntia.

Royals vaikuttaa livelevyllään todella väsyneeltä. Jos orkesterin keikat olivat kautta linjan tätä luokkaa, niin ihmeteltävä on. Pakko uskoa, että se pystyi rivakampaan rokkaamiseen kuin Liven sisältämä munaton jamittelu. Oikeastaan vain Rock'n'Roll Bandiltä lainattu I'm Gonna Roll kulkee suhteellisen moitteettomasti, mutta alkuperäisen voimaa se ei tavoita.


Jollen aivan väärin muista oli Love Recordsin julkaisema Royals Live tupla-lp. En ole koskaan nähnyt sitä missään, vaikka levydivareita ennen ahkerasti kiersinkin. Levy oli jo 80-luvulla harvinainen, eikä sitä muistaakseni painettu kuin pari tuhatta kappaletta.

Pave Maijanen oli viime sunnuntaina Arto Nybergin ohjelmassa vieraana. Mies kertoi Royalsin lopettamisen syyksi punkin tulon ja suomenkielisen rockin nousun. Näin varmasti olikin.

Todennäköisesti Royals elää monen aikalaisen muistoissa hienona orkesterina. Asian laita olisi varmasti omallakin kohdalla näin, mikäli olisin kymmenkunta vuotta vanhempi.




6 kommenttia:

  1. Minäkin olen aikoinaan jo vuonna -77 hankkinut Royalsin Spring-levyn luonnollisesti ajan tapaan kunnon vinyylinä, tallessa on vieläkin. Aika kovat heput olivat asialla...
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Hyviä biisejä sillä levyllä riittää. Minulle se on ensisijaisesti tärkeämpää kuin ketä levyllä soittaa.

    VastaaPoista
  3. On jäänyt minulta pahasti paitsioon tuo Royals,vaikka noinkin
    korkealuokkaista soitantoa toivat kuuluviin.Levykokonaisuuksia en ole
    koskaan läpi kuunnellut,joitain irtokipaleita ennen blogiasi.Mitä
    mieltä olet turkulaisesta aikalais orkesterista Kaamos?Taisivat jäädä
    parin levyn ihmeeksi.Pari vuotta sitte nsoittivat tehdä pienimuotoisen
    keikan pienelle yleisölle,muistaakseni Vimmassa.
    T. A

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista. Kaamos ei ole kuin nimenä tuttu. Tiedän siinä soittaneen Ilpo Murtojärven ja Johnny Gustafssonin, mutten muista yhtään biisiä koskaan kuulleeni. 70-luvun progea.

    VastaaPoista
  5. Royals, ostin heti kun ilmestyi 59v :nä kuuntelen edelleen samaa levyä harva se kerta. Tää ois menny ulkomaillakin.. tietääkseni Ruotsi diggas paljonko,out oli hyvä kans..livenä en hommannut koskaan,se ei toiminut.

    VastaaPoista