Mustetta nahkaan Pohjanmaalla

Jos haluaa koristella ihoaan tatuoinneilla, löytyy Etelä-Pohjanmaan Alajärveltä siihen sopiva paikka, Studio Black Cat.

Black Catin omistaja Susanne on yksi harvoista suomalaisista naispuolisista tatuointitaiteilijoista. Hän onkin itse mitä parhain mannekiini alalle. Termillä "kuvankaunis" on Sussun suhteen varsinainen tuplamerkitys.

Susanne on myös plastiikkakirurgiayrityksen Seinäjoen alueen konsultti. Todella upea silläkin saralla, kuten alla olevista kuvista näkyy.

Tatuointistudion kotisivu http://studioblackcat.nettisivu.org/

Mallikuvia Sussusta http://www.egorazzi.com/2012/06/kotimainen-vastine-kat-von-dlle-ainoastaan-j%C3%A4ttirinnoin-galleria.html

Black Sabbathin Vol 4 40-vuotias

Black Sabbathin neljännännen albumin julkaisusta tuli eilen, syyskuun 25. päivä, kuluneeksi 40 vuotta.

Vol 4:n nimeksi piti alunperin tulla Snowblind. Levyllä on samanniminen kappale, josta muodostui myöhemmin yksi Sabbathin tunnetuimmista biiseistä. Nimi tarkoittaa kokaiinia, eikä sen katsottu olevan sovelias titteli älppärille. Levynteon aikoihin bändi oli kovasti ihastut kokkeliin. Ja sen jälkeenkin.

Black Sabbathin kokoonpano oli 1968-1978 sama eli Ozzy Osbourne, laulu, Tony Iommi, kitara, Geezer Butler, basso ja Bill Ward, rummut.

Snowblindin ohella levyllä on muitakin hyvin aikaa kestäneitä ja klassikoksi muodostuneita kappaleita. Tomorrow's Dream, Supernaut, pianolla ja jousilla säestetty balladi Changes ja akustisella kitaralla näppäilty Laguna Sunrise etunenässä.

Linkissä kattava selvitys Vol 4:n sisällöstä erään fanin kertomaa. http://www.80srocks.net/index.php?option=com_content&task=view&id=725&Itemid=49

Black Sabbath vuonna 1972. Bill Ward, Ozzy Osbourne, Geezer Butler ja Tony Iommi. Salskeita 24-vuotiaita nuoria miehiä!

Tie pohjoiseen

Tie pohjoiseen on Mika Kaurismäen ohjaama ja käsikirjoittama road movie -tyylinen elokuva, joka tuli ensi-iltaan 24. elokuuta 2012. Pääosissa näyttelevät Samuli Edelmann ja Vesa-Matti Loiri. Elokuvan käsikirjoitustiimiin kuului Kaurismäen lisäksi Sami Keski-Vähälä.

Elokuva kertoo isästä (Loiri), joka pitkän ajan kuluttua tapaa poikansa (Edelmann). He tekevät pitkän reissun kohti pohjoista. Matkan aikana isä ja poika puhuvat menneisyydestään ja tulevaisuudestaan sekä tapaavat erilaisia ihmisiä. (Wikipedia)

24. elokuuta ensi-illassa olut Tie pohjoiseen oli miellyttävä katselukokemus. Alun komediallisesta tarinasta edetään lähes traagiseen loppuun, jossa katsojaa ei enää hymyilytä. Muuten naurunpurskahduksia on vaikea välttää, siitä pitää Vesa-Matti Loirin esittämä isähahmo huolen.

Loiri ja poikaansa esittävä Samuli Edelmann sopivat todella hyvin yhteen. Voikin pitää onnenpotkuna, että Loiri suostui elokuvaan mukaan. Hän empi osallistumistaan pitkään, koska luuli, ettei terveydellisistä syistä enää pysty ja jaksa tehdä elokuvia.

Samuli Edelmann ja Vesa-Matti Loiri


Elokuvan juoni ei ole niin yksinkertainen kuin trailerin perusteella voisi luulla. Hyvä niin. Sivuhahmoissa löytyy myös mielenkiitoisia persoonia ja tiukkaa näyttelijäotetta. Esimerkkinä vaikka Peter Franzenin esittämä Edelmaninnin siskon mies. Vaikka hahmo jää hieman keskeneräiseksi, tuo se hyvää vaihtelua elokuvan keskivaiheille.

Voisi helposti ajatella, että mukana on kaikki suomifilmin jokapaikanhöylät. Mielestäni kenelläkään ei kumminkaan ole mitään perusrooleja, joihin olisi jo ehtinyt kyllästyä. Edelmann ja Loiri esimerkiksi eivät ole aikaisemmin näytelleet samassa elokuvassa.

Ohjaaja Mika Kaurismäki on tehnyt road movieta monesti aiemminkin. Aluksi tyylilaji hieman epäilytti, mutta aivan turhaan. Tie pohjoiseen oli niin viihdyttävä leffa, että eipä voi muuta kuin suositella muillekin.

Ruissalon alkusyksyä

Sunnuntaina 16. syyskuuta tuli piipahdettua pikku lenkillä Ruissalon Saaronniemessä.

Yleensä sunnuntaisin siellä on melkoinen vilske. Nyt ei näkynyt juuri muita kuin muutama kalastaja ja surffaaja. Liekö Turun päivän tapahtumat tai Heikin markkinat vieneet kaikki ihmiset? Samapa tuo, ei ainakaan ollut ruuhkaa poluilla.

Ruissalontien varressa pellolla on jo monena vuotena laiduntanut ylämaankarjaa. Pitkäkarvaiset lehmät sattuivat nyt olemaan aivan tien vieressä. Yleensä niitä on vaikea kuvata, koska ainakin minun tuurillani lauma on liian kaukana.

Hevi-iltamat Pub Männyssä

Lauantaina 15. syyskuuta Turun Mäntymäen Pub Männyssä esiintyi hevicoverbändi Apostoles Of Bitterness.

Yhtye on tämän vuoden puolella soitellut muutaman aikaisemminkin kerran paikallisissa pubeissa. Orkesterin jäsenet ovat tuttuja monista turkulaisbändeistä vuosien varrelta. Harrastuspohjalta toimiva ryhmä soittaa pääasiassa 80-luvun heviklassikoita, mutta muutama 70-luvunkin helmi on settilistassa.

En ole koskaan aikaisemmin känyt Pub Männyssä. Olin siinä uskossa, että paikan nimi olisi Mäntytuoppi, mutta näin ei ollutkaan. Yhteen aikaan se tunnettiin sillä nimellä.

Baari oli isompi kuin luulin. Lavatilaa siellä ei kumminkaan erikseen ole, joten estradi oli kyhätty sivuhuoneeseen toiseen päähän baaria.

Asiakaspohjasta en osaa sanoa kuin sen verran, että luotattavalta taholta olen joskus kuullut, ettei paikassa parane paljon olla oppositiossa kulloinkin vallitsevasta puheenaiheesta, sillä muuten voi tulla äkkiä vaikeuksia.

Todennäköisten kanta-asiakkaiden lisäksi lauantai-iltaa oli viettämässä suuri joukko bändiläisten tuttavia.

Vaikka Apostoles Of Bitternessin esittämässä musiikissa ei ole pienintäkään vikaa, sai ilmeisesti täysin kuutamolla ollut miksaaja bändin kuulostamaan paikoin hirveältä. Laulu tuli aivan liian kovaa, kun taas kitara jäi pahoin basson ja rumpujen alle. Enkä ollut yksin mielipiteeni kanssa. Kuulonautinto kärsi välillä aika pahasti.

Yhtyeen settilista taisi olla lähes sama kuin viime talvena Pub Grandamissa. Ozzya, Iron Maidenia, Judas Priestia, Quiet Riotia Black Sabbathia, Deep Purplea ja niin edelleen.

Soittajien taustat tietäen on vähän kummallista, ettei mukana ole heidän vanhojen bändiensä biisejä. Ainakin 80-luvun lopulla Turussa vaikuttaneen Law'n kappaleita voisi surutta ottaa mukaan.

Apostoles Of Bitterness olisi mainio orkesteri 40- tai 50-vuotissyntymäpäiville. Settilistan puolesta se ainakin sopisi molempiin tasavuosijuhliin.

Kårenin levymessut

Lauantaina 15. syyskuuta järjestettiin Kårenilla Turun Hämeenkadulla perinteiset levymessut.

Myyjät olivat pääosin pääkaupunkiseudulta ja Ruotsista. Länsinaapureita tuntui olevan enemmän kuin viime vuonna tai sitten heillä oli isommat myyntipöydät. Veikkaisin, että noin puolet kauppiaista oli Ruotsista.

Kåren on paikkana varsin mainio tällaisia tapahtumia varten. Roudausta toki haittaa rappuset kakkoskerrokseen, mutta kai myyjillä sen verran löytyy papua käsistä, että tavarat saadaan ylös näytille.

Harmi, ettei Kårenilla ole ollut rokkikeikkoja aikoihin. Tykkäsin paikasta, vaikka omat hankaluutensa siinäkin oli. Vessat ovat turhan kaukana salista. Mukavia muistoja paikasta on kumminkin roppakaupalla. Muun muassa Kingston Wall, Nazareth, Boycott, Waltari ja UFO ovat soitelleet siellä hienot keikat.

Menin kaverini kanssa levymessuille vasta kahden jälkeen iltapäivällä. Meno oli jo rauhoittunut, eikä tunkua ollut lainkaan. Innokkaimmat levyostelijat olivat varmaan käyneet heti ovien auettua hakemassa kermat päältä. Tapahtuma oli avoinna 11-16.

Kuten viime vuonnakin, kiinnitin huomiota hameväen vähyyteen. Silloin bongasin kolme naista, nyt vain yhden. Levyjen plärääminen ei vaikuttaisi olevan kovin feminiistä hommaa. Vanha hiki tai viina ei nyt osunut sieraimiin, kuten viime vuonna. Vaikutti siltä, että silloin moni levyfriikki oli herännyt suoraan baaritiskiltä.

Lp-levy on viime vuosina nostanut päätään. Olen itsekin sitä mieltä, että se on musiikinkuuntelun perusformaatti. Muut tulevat perässä. Kårenin loorissa ei paljon muuta ollutkaan kuin vinyylikiekkoja. Cd-hyllyjä ei edes jaksanut selata.

Ruotsalaismyyjien huokeat hinnat houkuttelivat ostamaan muutaman älppärin. Mainittakoon niistä vaikka Journeyn debyytti-lp, Duran Duranin Rio ja John Norumin Total Control. Eurolla kappale. Samoja levyjä näkyi muidenkin myyjien laatikoissa, mutta kovemmalla hinnalla.

Levymessuilla tuntuu olevan tilausta. Kun tällainen tapahtuma järjestetään kerran, kaksi vuodessa samassa kaupungissa, ei touhuun ainakaan ehdi kyllästyä.

Markka ja Sini Linnanpuistossa

Jatkoa viimeviikkoiseen "Mallikuvausta Naatalissa" -blogikirjoitukseen.

Kuvasimme elokuun lopulla parina päivänä Markan ja Sinin kanssa. Toisella kerralla ei valitettavasti ollut yhtä valoisa ilta kuin Naantalissa. Onnistuin mielestäni silti saamaan muutaman suht hyvän otoksen. Osassa kuvista on käytetty salamaa, mikä sopikin yllättävän hyvin näihin. Yleensä en salamaa käytä. 

Kuvauspaikkana oli Turun Linnanpuisto, jossa oli hiljattain järjestetty viikon kestäneet festivaalit Linnan juhlat. Mukana oli muun muassa Tom Jones ja Kent. Alueen nurmikkokin oli sen näköinen, että festaroitu on ja kovasti. Sitä ei kuitenkaan näissä kuvissa näy. http://fi.wikipedia.org/wiki/Linnanpuisto

Markan vaateliike netissä http://markkamoda.com/

Syksyn merkkejä ilmassa

En tiedä onko armoton flunssa varma syksyn merkki, mutta ainakin sellainen iski alkuviikosta. "Räkä valuu nenästä ja jotain perästä", kuten Sleepy Sleepers tapasi aikoinaan lauleskella muistaakseni jThe Mopott Show -lp:llä.

On aikamoista ajanhukkaa maata sohvalla puolikuolleena ja litkiä kuumaa juomaa. Toisaalta samalla voi katsella digiboksille kertyneitä tv-ohjelmia- ja elokuvia alta pois. Jotain hyötyäkin asiasta löytyy.

Pääsin tuossa yhtenä päivänä kaverin kyydissä kauppareissulle. Nappasin samalla muutaman kuvan.

Tien yli hyppeli pieni hirvieläin, jota veikkasin jonkinsortin kauriiksi. Eläimet olivat koko perheen voimalla liikkeellä, mutta enemmistö ehti kadota metsähallituksen puolelle piiloon ennen kuin sain kameran valmiustilaan.

Alemmissa kuvissa syksyn väriloistoa.

Luontokuvia varmaan kertyy paljonkin lähikuukausina. Toivottavasti kelit olisivat kuivempia kuin viime syksynä, jolloin satoi lähes joka päivä. Toisaalta sateeseenkin alkaa jo tottua, onhan kesäkin ollut vetisempi kuin muutama edellinen. Valokuvausharrastusta se kuitenkin haittaa melkoisesti.

Mystons

Suomalainen rockyhtye Mystons julkaisi vajaa vuosi sitten kolmannen levynsä, joka on lyhyesti ja ytimekkäästi nimetty 3:ksi.

Sain levyn Ruisrockissa laulaja-kitaristi M Mystonilta. Vaikka tapahtumasta on jo pari kuukautta aikaa, ovat kesäkiireet venyttäneet kiekon kuuntelua aina tähän päivään saakka. Nyt kun olen kuunnellut sen pari kertaa läpi, uskaltaa jo naputtaakin muutaman rivin tekstiä.

Mystons on duo, mikä on rockmusiikin saralla harvinaista. Vastaavia kokoonpanoja toki on, muttei heti tule tule mieleen kuin The White Stripes ja Black Magic Six. Mystonsin sointia kaksimiehisyys ei haittaa ainakaan levyltä kuunneltuna.

Bändin soundi on matala ja möyrivä. Bluesin ja hitaan doom metallin risteytys. Mukana ripaus 90-luvun alun grungea. Muistuttaa myös alkuaikojen Black Sabbathia ja Danzigia. Jälkimmäistä laulunkin osalta. M Mystonsin ääni on jonkun verran samanlainen kuin Glenn Danzigin.

3 -levyn kappaleet ovat ehkä aavistuksen junnaavia, mutta toisaalta se voi olla tarkoituskin. Yhdeksästä kappaleesta ei oikein erotu mikään ralli ainakaan parilla kuuntelukerralla. Eri asia varmaan, jos tätä höyläisi päivät pitkät.

Levyn kansitaide ei allekirjoittaneelle oikein nappaa. Sävyt ovat liian tummat ja sisäkannen fotot samoin. Tämäkin varmaan tarkoin harkittua, mutta hyvin epäkaupallista, eivätkä kuvaa levyn sisältöä mielestäni lainkaan. Samoissa fotosessioissa otetut graniittilouhoskuvat olisivat mielestäni sopineet paremmin levynkanteenkin.

Mystons on kiertänyt keikkapaikkoja ahkerasti ulkomailla saakka. Itse en muistaakseni ole yhtyettä lavalla nähnyt, joten asia on korjattava jossain vaiheessa.

http://www.mystons.com/
http://www.myspace.com/mystons

Yellow - Keltakuume

"Keltakuume eli englanninkieliseltä nimeltään Yellow Fever on turkulaisen Yellow-yhtyeen ainoaksi jäänyt studioalbumi vuodelta 1975. Sen julkaisi levy-yhtiö Finnlevy LP-levynä SFLP 9561 ja musiikkikasettina FDE 210.

Albumin on äänittänyt Antti Joki Finnlevy-Studioilla ja nimellisenä tuottajana on ollut Vexi Salmi. Studioaikaa tarvittiin vain neljä päivää. Kannen on suunnitellut Toivo Niiranen. Kansikuvassa näkyvässä ristissä on yhtyeen jäsenten nimet: Melvin, Hanski, Helge, Romi.

CD-muodossa levyn on julkaissut uudelleen vuonna 2010 Rocket Records luettelotunnuksella ROK-062. CD-levyn valmistaja on Optimal Media Production. Cd-layoutin on suunnitellut ja esittelytekstin laatinut Juha Rantala. Masteroinnin on alkuperäisestä masternauhasta tehnyt Risto Ylihärsilä. Äänite on tuotettu yhteistyössä Warner Music Finland Oy:n kanssa." (Wikipedia)

Allekirjoittaneelle yksi kuluvan vuoden tapauksista äänilevysaralla on ollut turkulaisyhtye Yellowin uusintapainos-cd Keltakuume.

Yellow ei ollut minulle ennen tuttu kuin nimenä. Ainuttakaan biisiä en muista kuulleeni ennen viime talvea. Naapuritalossa asuva kaveri hehkutti levyä aikansa, kunnes päätti hakea uusintajulkaisun levykauppa Äxästä. Sitä sitten luukutettiin koko viime talvi ja kevät jos satuimme samoihin illanistujaisiin.

Vanhna vinyyliveikkona tiesin toki Keltakuume -lp:n olevan kovassa huudossa keräilijöiden keskuudessa. Siitä maksetaan sievoisia summia samoin kuin vaikkapa toisesta 70-luvun harvinaisuudesta, Elonkorjuun lp:stä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Elonkorjuu

Yellowin musiikkia ei ole helppo määritellä. Osittain se on progea. A Game For Two taas silkkaa Beatlesia. Joo Jussi ja Rokki-Riitta puolestaan ovat kuin aikalaisensa Alwari Tuohitorven ohjelmistosta. Hurriganesiin verrattuna bändi oli suoranainen virtuoosi.

Keltakuumetta kuulostellessa ei häiritse lainkaan se, että osa kappaleista on suomen- ja osa englanninkielisiä. Jotenkin ne lyöttäytyvät hyvin yhteen. Äänitysvuosi 1975 paistaa läpi sekä soundimaailmasta että sävellyksistä.

Yellowista ei löydy juurikaan tietoa ainakaan netistä. Vanhat parrat, kuten naapuritalon kaveri, muistelevat kyllä bändiä kovalla innolla, mutta painettua sanaa orkesterista ei pahemmin löydy.

Koko levy kuultavissa tässä linkissä.

Savojärven kierros

Kurjenrahkan kansallispuistoon on avattu kesällä uusi reitinosa, joka kulkee Savojärven pohjoispuolella. Nyt on mahdollisuus patikoida pitkospuita pitkin lähes koko matka ympäri järven.

Turku-Säkylä -tien kohdalta olen monesti poikennut Kurjenpesälle grillaamaan makkaraa ja käppäilemään lähistölle. Alue on ollut tuttu vain Savojärven eteläosasta ja Kuhankuonon seitsemän kunnan rajakiven seuduilta.

Viime sunnuntaina oli mahdollisuus lähteä kokeneempien Kurjenrahkan kävijäiden mukana metsän siimekseen. Ensimmäinen etappi oli Rantapihalla, jossa sattui olemaan muitakin tuttuja. Ihmisiä olikin liikkeellä paljon, koska keli oli varsin suotuisa. Uusi reitti varmasti myös houkutteli paikalle.

Kahtena edeltävänä syksynä olen muutaman kaverin kanssa kävellyt Savojärven padolle saakka. Eipä juolahtanut mieleen, että parin sadan metrin päässä olisi ollut Rantapihan taukopaikka ja kioski. Minkäänlaista opastetaulua ei metsän loputtua ja tien alettua ole. Kummallista.

Reittejä mistä valita.

Rantapihalta lähtevä Savojärven kierros on pituudeltaan noin 6,5 kilometriä. Uusi osuus on oikeastaan kokonaan pitkospuinen. Laudat eivät ole järin leveitä. Siksi katse kannattaakin pitää tiukasti edessä koko ajan, eikä höpötellä seurueen muille jäsenille esimerkiksi ruokaohjeita tai Salkkarien juonenkäänteitä ainakaan kovasti päätään kääntäen. Harha-askel on helppo ottaa.

Rantapihalta Kurjenpesälle avautuu komeat järvimaisemat. Lumpeita, kaatuneita tai kaatumaisillaan olevia puita riittää.

Taukopenkkejä taisi olla kolme. Yksi niistä oli siojoitettu perin kummalliseen paikkaan, suon vierelle. Luulisi, että jokainen katselisi mielummin järveä kuin heinää kasvavaa lätäkköä. Ehkä joku viisas insinööri on paikan valinnut.

Uusi reittiosuus on mitaltaan 3,2 kilometriä, mutta tuntuu paljon pitemmältä. Järvikierroksen puolimatkassa Kurjenpesällä voi levähtää hetken ja kääntyä vaikka takaisin. Seurueemme eteni vanhaa reitinosaa pitkin takaisin lähtöpaikkaan Rantapihalle.

Maisemat ovat vanhalla reitillä vähän erilaisia kuin järven pohjoispuolella, koska metsäosuuksia on monta. Hankalassa maastossa kannattaa pitää silmät auki, muuten on kompastumisvaara. Puiden juuria sinkoilee pitkin maata joka suuntaan.

Vanhalla reittiosuudella pitkospuut ovat paikoin todella heikossa kunnossa. Veikkaisin, että ne uusitaan lähitulevaisuudessa. Ainakin olisi syytä.

Savojärven kiertämiseen kului aikaan melko tarkkaan minuutilleen kaksi tuntia. Reitti ei vaadi mitään atleetin kuntoa, mutta huonojalkaisen ei ehkä kannata polulle lähteä.

Savojärven kierros oli sen verran hieno kokemus, että varmasti sinne tulee mentyä uudelleenkin. Ehkä jopa jo tänä syksynä.

Kiitos matkaseurasta Irkulle ja Hanskille!

Mikähän toukka? Näitä riitti pitkospuiden päällä.

Matkan varrelta löytyi karpaloita.