lauantai 18. elokuuta 2012

Åland osa 5 - Dinos Bar & Grill


Maarianhaminassa on loistava rokkibaari nimeltään Dinos. Paikka on myös tunnettu hyvistä ja isoista ruoka-annoksistaan.

Dinos ei ole Manner-Suomessa nimi eikä mikään, mutta maamme rokkiluolia kolunneena rankkaan sen aivan kärkipäähän. Kuluneen kesän ohjelmistossa olisi ollut vaikka millä mitalla mielenkiintoisia esiintyjiä. Lähinnä tosin coverbändejä, mutta esittämänsä musiikki kumminkin ainakin allekirjoittaneelle mielenkiintoista. Ahvenanmaan reissumme aikana lavalla oli kahtena iltana ruotsalainen Guns N' Roses -coveryhtye Guns N' Posers.

Pari vuotta sitten näin Dinosissa mahtava trubaduurin. Kaveri osoittautui ruotsalaisen Wolf -hevibändin rumpaliksi. Mutta sillä kertaa hän ei paukuttanut kannuja, vaan soiteli kitaraa ja lauloi ensiluokkaisia biisejä.

Syksyllä Dinosissa esiintyy muun muassa entinen Iron Maiden -laulaja Paul Di'Anno.

Ainakin jokaisen rokki-ihmisen kannattaa Ahvenanmaan visiitillään käydä Dinosissa tutustumassa.

http://www.dinosbar.com/






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti