Alunperin säkyläläinen The Grammers voitti kymmenkunta vuotta sitten Rockin SM-kisat. Titteli ei tuonut mukanaan mainetta ja mammonaa, mutta bändin nimi jäi asianharrastajille mieleen.
Turkulaistunut orkesteri on nyt vuosien jälkeen todella kovassa iskussa. Down by the Laituri -viikolle sijoittunut keikka ravintolalaiva Papa Joessa oli koko festivaalin parasta antia, vaikkei tapahtuma varsinaisesti edes kuulunut viralliseen ohjelmistoon. Papa Joe on kumminkin aidatulla ranta-alueella lähellä DBTL:n pääalueen porttia.
Hannu Vainionpää venyttää äänihuuliaan.
Tapasin sattumalta alkuillasta turkulaisen, baareissa viihtyvän pitkänlinjan rocktaiteilijan. Hän kummasteli nykyistä rap- ja hip hop -meininkiä. Valitteli, ettei kunnon rokkia näe enää misssän. Jollei tämä elämäntapaintiaani olisi ollut niin heikossa hapessa, olisin pyytänyt häntä mukaan Papa Joeen. Siinä nimittäin oli rokkia koko viikon tarpeiksi.
Grammersin aloitusajaksi merkitty 20:00 oli juuri sopiva. Bändin roudatessa kamojaan lavalle laivan keulaan, alkoi ilma yllättäen näyttää synkältä. Siihen asti aurinko porotti ja oli hieno kesäkeli.
Sade kuitenkin päätti alkaa vasta keikan loputtua. Sikäli sopivasti tulikin, että viimeisen biisin ja ukkoskuuron välillä oli noin minuutti. Sääli vaan bändin soittovehkeitä jos pahasti kastuivat. Toivottavasti ainakin kitarat saatiin pelastettua.
Yhtyeen setti oli kooste tähänastisen tuotannon parhaista paloista. Loppupuolella tuli muutama vieraampi kappale, jotka varmaan nekin olisivat tutuimpina menneet paremmin muiden joukossa. Muuten keikka oli yhtä ilotulitusta.
Grammersilla alkaa olla valtava määrä toinen toisiaan hienompia ralleja. Sellaiset biisit kuten Black Horse, Another Lick Another Time, Mama Save Me, 16 Years, Million, Silver of Zion, Kerosene tai No Remeender ovat täysin vertailukelpoisia minkä tahansa maailmanluokan bändin tuotostenkin kanssa. Siihen nähden Grammersin soisi saavan paljon suurempaa suosiota.
Papa Joen keulassa olevalla lavalla ei ole pahemmin tilaa heilua, mutta kuusimiehinen Grammers näytti mahtuvan sinne vaivatta. Rumpali Jussi Vuolaa en nähnyt kertaakaan, mutta ainakin kitaristi Hannu Huitulla ja laulaja Hannu Vainionpäällä oli sen verran tilaa, että showmeininki oli taattu.
Jos tykkää vaikka Thin Lizzystä, Deep Purplesta, AC/DC:sta, Uriah Heepistä, Hurriganesista, Havana Blackista tai retrorockista ylipäätään, pitäisi The Grammersin olla aivan ehdoton valinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti