lauantai 12. toukokuuta 2012

Puolan matkaraportti osa 3 - Gdynia


Gdynia on satamakaupunki Puolassa. Se kuuluu samaan taajama-alueeseen kuin Sopotin kylpyläkaupunki, suurempi Gdańsk sekä joukko Gdańskin lähiöitä. Yhteensä tällä joskus Trójmiastoksi (Kolmikaupunki) kutsutulla alueella on yli miljoona asukasta.

Gdynia-niminen kalastajakylä mainitaan asiakirjoissa vuodelta 1253. Merikelpoinen satama sinne rakennettiin 1920-luvun alkupuolella, kun uudelleen itsenäistynyt Puola tarvitsi uuden merisataman Veikselin suulle Danzigin/Gdańskin jäätyä valtion rajojen ulkopuolelle vapaakaupungiksi.

Kaupunkioikeudet Gdynia sai 1926. Saksalaiset valloittivat kaupungin ja sataman 1939 ja nimesivät sen Gotenhafeniksi, goottien satamaksi. Kaupunkiin perustettiin myös Gotenhafenin keskitysleiri.

Vuonna 1945 tuhotun sataman jälleenrakennustyöt valmistuivat 1949. Vuoden 1970 kansannousussa Gdynian telakka- ja satamatyöläiset olivat näkyvässä osassa. Nykyään Gdyniaan liikennöidään matkustaja-aluksilla Helsingin Vuosaaresta.  (Wikipedia)




Puolan reissulla ei ollut tarkoitus viettää aikaa pelkästään Gdanskissa, vaan nähdä muutakin. Retkipäiviä oli viikon aikana yhteensä kolme. Niistä ensimmäinen suuntautui satamakaupunki Gdyniaan. Tuo ainakin minun suussani hankalasti lausuttava nimi tuottaa vaikeuksia jopa kirjoittaessa sitä, joten eipä kannata ihmetellä jos d- tai n -kirjaimet heittävät välillä kuperkeikkaa.




Gdanskin rautatieasema oli selkeä ja rauhallinen paikka, jonka infotauluista matkanjohtajamme Kaj Ahroth selvitti oitis miltä laiturilta juna Gdyniaan lähtee.




Juna ei kovin kauaa Gdyniaan jyskyttänyt. Maisemat vaihtuivat kaupungin jälkeen tuota pikaa maaseuduksi. Se ei äkkikatsomalta pahemmin Suomesta poikennut. Sen sijaan Gdanskin keskustan jälkeen laitakaupungin talot muistuttivat vähemmän kauniista ja siististä arkkitehtuurista. Paikat olivat rempallaan ja romukasoja radan varrella siellä sun täällä.




Gdyniaan saavuttuamme suuntasimme kohti satamaa. Maamerkkinä toimi merkillisen näköinen kerrostalo, joka lähemmällä tutkiskelulla paljastui asuintaloksi. Veikkasin sitä ensin jonkinmoiseksi yrityskonttoriksi. Talo näkyy jutun ensimmäisessä kuvassa ylhäällä.




Puolassa oli vappuviikolla ilmeisesti useampikin vapaapäivä, koska ihmisiä oli liikeellä valtavat määrät. Gdynian satamassa oli ruuhkaa. Rannalla oli armeijan kalustoa ja avoimet ovat vanhaan sotalaivaan sekä Turun Tall Ships Racessakin moneen otteeseen vierailleeseen Dar Pomorza -purjelaivaan.







Sataman päässä oli iso akvaariorakennus, jonka sisällä oli kuulemma vaikka minkälaisia uimataitoista eliötä. Vierailu siellä jäi kumminkin vain haaveeksi, koska parisataa metriä pitkä jono ei liioin houkutellut luokseen.






Gdynian satama muodostui ainakin meidän porukalle päivän pääkohdaksi. Juuri muuta kaupungista ei käteen jäänytkään. Käymisen arvoinen paikka joka tapauksessa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti