Yksi elokuisen Unkarin vierailun mielenkiintoisemmista kohteista oli patsaspuisto Momento Park. Sinne on raahattu Unkarin isot ja merkittävät kommunismiajan patsaat. Monissa entisissä sosialistissa maissa patsaat hajoitettiin diktatuurin päättymisen kunniaksi parisenkymmentä vuotta sitten, mutta Unkarissa ne säilöttiin. Momento Parkin kokoelma on Keski-Euroopan suurin.
Budapestin keskustasta patsaspuistoon kertyi matkaa noin 15 kilometriä. Kaupunki vaihtui pian maaseuduksi, jossa kasvoi pelkää pusikkoa ja maasto oli kumpuilevaa joutomaata. Minkäänlaista maanviljelyä reitin varrella ei näkynyt. Kumma kyllä.
Momento Parkiin tutustumiseen varattu 1,5 tuntia tuntui aluksi lyhyeltä ajalta, mutta helteisessä kelissä patsaat on kierretty, kuvattu ja katseltu noin puolessa tunnissa. Loppujen lopuksi piti keksi tekemistä, jotta aika kuluisi paluukuljetusta odotellessa.
Yhtenä vaihtoehtona on käydä vanhassa, erittäin rumassa puurakennuksessa katsomassa valokuvausnäyttelyä Unkarin kansannoususta 1956 sekä kommunismin kaatumisesta 1989-1990.
Sisätilojen valaisu oli todella kehno, jopa vaarallinen. Kirkkaasta päivänvalosta astuminen sisälle pilkkopimeään on melkoinen muutos. Elokuvasalissa pyöri umpitylsä näytelmäelokuva KGB-kuulusteluista noin 50- tai 60-luvulta. Elokuva olisi voinut olla vaikka kommunismin kaatumisesta kertova dokumentti, jotta salissa olisi pysynyt hereilläkin.
Koska Momento Parkissa ei ollut edes kuppilaa, kävi aika sietämättömän pitkäksi. Onneksi sentään vettä ja virvoitusjuomia sai kioskista, jossa valitettavasti oli vain yksi myyjä. Hänkin tietenkin hidas liikkeissään. Jonossa useita kymmeniä ihmisiä, pääasiassa saksalaisia eläkeläisturisteja.
Puutteellisista palveluista huolimatta suosittelen patsaspuistoa. Massiivisen kokoiset kommunistijohtajapatsaat ovat onneksi mennyttä aikaa. Samalla voi taas huokaista helpotuksesta, ettei Suomella ollut samaa kohtaloa kuin vaikka Unkarilla tai Virolla, jotka joutuivat puoleksi vuosisadaksi kommunismidiktatuurin kynsiin.
Olisiko jo vihdoin aika poistaa Turusta Leninin patsas? Käsittämätöntä, että tuollaista äijää ihannoidaan yhä. Nykyään pitäisi jo uskaltaa olla ilman ryssäpelkoa ja kipata patsas vaikka Aurajokeen.
Momento Parkin Lenin on isompaa kaliberia kuin Turun, mutta tuonne korpeen hänen muistonsa sopiikin toisin kuin Aurakadun varteen.
Elokuista Viron reissua alettiin suunnittelemaan jo viime vuoden joulukuussa. Tuolloin pohdimme asiaa työkaverini Mika Sunttu Sundellin kanssa. Alustava suunnitelma oli kiertää Viron saaret Hiidenmaa ja Saarenmaa. En tosin oikein lämmennyt ajatukselle - Saarenmaa on jo hiukan liian tuttu kohde neljän sinne suuntautuneen matkani perusteella, joista viimeisin on toukokuulta 2009. Paikkana Saarenmaa on toki aivan mahtava, mutta näin lyhyen tauon jälkeen sinne meno kuulosti hiukan turhalta.
Reissu tuli puheeksi työkaverimme Mikko Vanteen kanssa viime joulun aikoihin. Mikko innostui ja ilmoittautui mukaan. Kun hänellä vielä oli farmariautokin, oli asia sitä myöten selvä.
Suntun matkasuunnitelmat vaan hiersivät minua sen verran, että tartuin Viron karttaan ja katselin hetken, jos jotain toimivampaa reittiä löytyisi. Alle minuutissa kohdalle osui Otepää, joka on keskeisessä paikassa Etelä-Virossa. Lyhyt matka joka suuntaan - helppo tehdä päiväretkiä ja palata illalla majapaikkaan.
Otepää meni oitis läpi Suntullekin - hän ymmärsi, että homma helpottuu näin huomattavasti. Ei tarvitse varata lauttoja saariin, vaan Tallinnasta voi ajaa suoraan Otepäähän ja asettautua taloksi. Kaksi viimeistä yötä varattiin Pärnulle, jossa Suntun kanssa lomailimmekin viime vuoden elokuussa. Pärnu kun on Viron kesäkaupunki numero yksi.
Helmikuussa pidimme yhden lauantaipalaverin, jossa läpikäytiin Suntun monisivuista paperimonistenippua. Mies oli jo ehtinyt tehdä tarkan matkasuunnitelman, jossa ei ainuttakaan kartanoa tai luonnonnähtävyyttä sivuutettu.
"Otepää (aik. suom. Ohdonpää, saks.Odenpäh) on kaupunki Virossa, jossa asuu noin 2 000 asukasta. Kaupunki on suosittu talviurheilukeskus, joka tunnetaan kansainvälisen hiihdon maailmancupin osakilpailuiden järjestäjänä. Kaupungin nimi tarkoittaa karhun päätä. Talviurheilukeskuksessa voi esim. lasketella." (Wikipedia)
Netistä löytyi suomalaispariskunnan pitämä Villa Ottilia -majatalo, josta varasin huoneen nimeltä Kolme karhua. Tiina ja Kimmo Linkaman talossa palvelu oli oikein ystävällistä. Pariskunta kertoi pyörittäneensä Ottiliaa kuusi vuotta.
Vajaan viikon aikana Ottiliassa ei ollut suuremmin ruuhkaa. Viisihenkinen motoristiryhmä Pirkanmaalta tosin yöpyi muutaman vuorokauden naapurihuoneissa. Villa Ottilia on neuvostoaikana rakennettu 300-neliöinen valkotiilinen, monikerroksinen talo, josta ei tila heti lopu kesken.
"Majatalomme on myös kotimme, siksi majatalomme koko nimi onkin Villa Ottilia Kodumajutus eli Kotimajoitus. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vierashuoneemme ovat hotellihuoneiden tasoa, ainoana erotuksena että suihkut ja wc:t sijaitsevat huoneiden ulkopuolella, mutta niiden välittömässä läheisyydessä. Tunnelma talossa on kuitenkin jotain muuta kuin joskus persoonattomissa hotelleissa; meillä on kotoisaa ja viihtyisää. Näin ovat asiakkaamme meille vakuuttaneet.
Viihtyisyys, siisteys, turvallisuus ja hyvä palvelu ovat avainsanoja Villa Ottiliassa.
Meillä on tarjota asiakkaillemme 14 vuodepaikkaa ja tarvittaessa 2 lisävuodetta.
Villa Ottilian tiloihin kuuluvat lisäksi yläkerran viihtyisä oleskelunurkkaus, jossa televisio sekä keskikerroksen suuri aamiaissali, josta saa tarvittaessa myös kokoontumis- ja illanviettotilan ryhmille.
Lisätilaa keväisin, kesäisin ja syksyisin löytyy suurelta terassiltamme, jossa on myös grillausmahdollisuus.
Talossamme on myös erinomainen puulämmitteinen sauna, jonka löylyjä on kehuttu mahtaviksi.
Huonehintoihimme sisältyvät aina verot sekä maittava aamiainen seisovasta pöydästä.
Muita palveluitamme: talossa on langaton verkkoyhteys eli WiFi (WLAN), joka on veloituksetta vieraidemme käytössä. Lisäksi vuokraamme polkupyöriä. Vieraillessasi luonamme pyrimme auttamaan Sinua kaikin tavoin: annamme matkailuvinkkejä, ohjaamme sinut oikeaan paikkaan, tarjoamme karttoja käyttöösi. Luontaisetuna on asiakkaidemme käytössä siis oma Viron tietämyksemme ja kielitaitomme." (villaottilia.ee)
Saavuimme Villa Ottiliaan noin kuuden paikkeilla illansuussa. Sunttu oli sijoittanut matkan varrelle useita eri kohteita. Otimme kuitenkin järjen käteen, koska majoitukseen pääsy olisi muuten venynyt useilla tunneilla. Pelkästään Tallinnasta ulos pääsy vei yli tunnin. Syykin selvisi - polkupyöräkilpailut, jotka tukkivat liikenteen totaalisesti. Täysin järjetöntä ja vastuutonta polkea tuollaisessa paikassa, kun tilaa olisi vaikka millä mitalla polkea ympäri Viron syrjäseutuja!
Kun tavarat oli purettu ympäri hotellihuonetta, oli illan päälle vuorossa pikainen Otepää -kierros.
Olen ollut kerran aikaisemmin Otepäässä, vuonna 2004. Tuolloin kyseessä oli Elämäntapana luomu ry:n puutarhamatka. Hotel Bernhard, jossa silloin yövyimme, löytyi pienellä etsimisellä. Se on ruotsalaishiihtäjien suosikkihotelli. Minä tosin en kuulu heihin.
Otepäässä on myös energiapuu, Energiasammas, jota kosketelessa voi tuntea energian tarttuvan kehoonsa.
Kansainvälinen hyväntekeväisyysjärjestö STI koostuu eri maiden purjelaivasäätiöistä sekä purjealuksia ylläpitävistä ja koulupurjehduksia järjestävistä tahoista.
Aurajoen varsille saapuu suuri joukko komeita purjelaivoja, mukana mm. merten jättiläiset Kruzenshtern (Venäjä, 113 m), Sedov (Venäjä, 122 m), Mir (Venäjä, 109 m) ja Dar Mlodziezy (Puola, 109 m).
Ranta-alueella on luvassa konsertteja aivan tapahtuma-alueen sydämessä Varvintorin aukealla ja Merikeskus Forum Marinumin edustalla. Lukuisat ruokailupaikat takaavat viihtyvyyden mastomerta katsellessa.
Tapahtuma on varmasti yksi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista.Vuoden 2011 tapahtuma starttaa Liettuan Klaipedasta (Race 1), josta alukset purjehtivat Turkuun. Suomesta purjehdus jatkuu Utön eteläpuolelta maanantaina 29.8. klo 9.00 Puolan Gdyniaan (Race 2), joka on kilpailun päätesatama.
Turku on toiminut Tall Ships’ Races -purjelaivatapahtuman isäntänä aiemmin vuosina 1996, 2003 ja 2009. Tapahtuma on joka kerta kerännyt satojatuhansia tyytyväisiä kävijöitä ympäri maata.
Tervetuloa ihastelemaan suuria purjelaivoja Turkuun 26.–28.8.2011." (tallships2011.fi)
Viimeksi vasta kaksi vuotta sitten Tall Ships Race rantautui Aurajokeen. Pikainen paluu johtuu Turun kulttuuripääkaupunkivuodesta. Yleisöä pikauusinta ei kumminkaan tuntunut haittaavan, Aurajoen rannat pursuivat porukkaa viikonlopun ajan.
Tuntui samat laivat olevan joessa parkissa kuin viimeksikin, mutta nyt niitä oli vähemmän. Isoimmat alukset ainakin olivat samoja. Oma tallshipsini rajoittui tällä kertaa vain asuntoani lähimpiin laivoihin. Matkaa kertyi ainoastaan pari sataa metriä valtavan kokoisiin venäläispaatteihin Sedoviin ja Kruzenshterniin.
Kävin paikalla jo kymmeneltä aamulla. Rauhallista oli vielä tuohon aikaan.
Viron Pärnussa, osoitteessa Akadeemia 1, sijaitsee varsin erikoinen nähtävyys. Asuinkerrostalon kellarikerroksessa nimittäin on eksoottisten käärmeiden- ja muiden otusten terraario.
Suomessa ei takuulla saisi pystyttää moista laitosta kerrostalon alakertaan, mutta Virossa ei taideta olla turhan tarkkoja. Entä jos vaikka vihreä mamba, tuo maailman myrkyllisin käärme, pääsisi luikertelemaan rakennuksen putkistoon? Kammotukset eivät tietenkään ole siellä vapaana, vaan lasisissa terraariossa. Käärmeiden lisäksi Mini Zoossa on muun muassa niilinkrokotiili, kilpikonnia ja isoja hämähäkkejä.
Mini Zoon ilma on trooppinen, joten voit olla varma, että selkäsi on minuutissa märkä. Se tosin voi kastua pelostakin. Näytteillä olevat elukat kun eivät ainakaan minun makuuni ole, mutteivat kovin uhkaaviltakaan silti tunnu - iljettäviltä kylläkin.
Kävin Mini Zoossa ensimmäisen kerran elokuussa 2010. Tieto tästä erikoisesta paikasta löytyi St Petersburg Hotellin infokansiosta. Muutaman viikon takaisella Viron reissulla Mini Zoo otettiin jälleen ohjelmistoon. Nyt paikalla oli isäntä itse, kun viime vuonna lipunmyyjä-opas oli nainen, ilmeisesti hänen vaimonsa. Tuolloin nainen esitteli ylpeänä vihreän mamban poikasia ja otti säiliön luukunkin auki. Jostain syystä en halunnut tehdä lähempää tuttavuutta "vauvojen" kanssa, kuten nainen niitä kutsui.
Joko Mini Zoon turvallisuus on hiukan arveluttava tai sitten se johtuu käärmefobiastani. Mutta tuntuu kummalta, että erittäin myrkyllisen käärmeen poikasia esitellään noin avoimesti. Entä jos olisin pelästynyt ja ottanut pari askelta taaksepäin tuossa ahtaassa huoneessa rojahtaen päin terraarioita? Niskaani olisi voinut tulla vaikka tiikeripython tai tarantellahämähäkki.
Muutama viikko sitten samaisessa sivuhuoneessa omistaja esitteli jotain myrkytöntä käärmettä, jota pikkupoika piteli käsissään. Ilmeisesti hänen oma poikansa. Vieressä toimintaa seurasi perhe, jonka äiti seisoi pallilla ja itki pelosta. Isukki piteli häntä pystyssä ja jälkikasvunsa silitti myös tuota ällötystä. Entä jos naisen tasapaino olisi pettänyt? Hän olisi voinut kaatua suoraan vaikka pakistaninkobran terraarion päälle. Kyseinen kammotus oli kuulemma löytynyt laivasta Tallinnan satamasta, ja on ainoa luonnossa syntynyt Mini Zoo -kärmes.
Mini Zoossa myydään myös käärmeennahasta tehtyjä tauluja. Voita pelkosi ja astu sisään.
Tämä projekti oli vähällä jäädä totetutumatta. Kesälomareissuni takia aikataulut eivät sopineet yhteen Suomessa lomailleen Marian kanssa, joten mahdollisia kuvauspäivävaihtoehtoja jäi vain kolme. Sitten sairastuin äkillisesti, joten oli pakko peruuttaa kaikenlaiset ulkoilut. Mutta viimeisenä iltana ennen Marian paluulentoa nykyiseen kotipaikkaansa Pekingiin Kiinaan, pääsimme avuliaan kuskin myötävaikutuksella ensin Kakskertaan Brinkhallin kartanon miljööseen ja sitten Ekvallan uimarannalle Satavaan.
Ihan kohtalaisia kuvia pystyy näköjään ottamaan 38,5 asteen kuumeessakin. Tytöt tosin olivat sen verran omatoimisia ja innokkaita, ettei minun oikeastaan tarvinnut tehdä muuta kuin rajata ja painaa laukaisinta.
Viime keväänä varatun Budapestin matkan ajankohta osui siten, että oli mahdollisuus käydä myös Sziget Festivalilla. Se järjestetään Tonava-joen Obudan saarella. Koska tuolla asti olimme, oli pakko ottaa härkää sarvista ja käydä katsastamassa millainen meininki tällä kaikkien kehumalla juhlalla oikein onkaan.
"Budapestin Sziget Festivaali on yksi Euroopan tunnetuimmista ja suurimmista festareista. Tapahtuma järjestetään Budapestin Óbudan saarella nyt jo 19. kerran. Nuoret ja opiskelijat ympäri maailmaa kerääntyvät viikon mittaisten festareiden aikana kuulemaan ympäri maailmaa tulleita tähtiesiintyjiä ja vähemmän tunnettuja ug- bändejä.
Viidellä päälavalla esiintyy viikon aikana n. 200 kansainvälistä tähteä ja bändiä, 500 Unkarilaista bändiä, DJ:tä, MC:tä. teatteriryhmiä, akrobaatteja, tanssijoita, koomikkoja. Vuonna 2011 festarilavat on uusitut ja se on valittu Euroopan TOP 10 festareiden joukkoon!
Festareiden aikana voi halutessaan tutustua myös taidenäyttelyihin, klassisen musiikin konsertteihin ja muuhun kulttuuritarjontaan. Tapahtumassa ei ole unohdettu lapsia eikä varttuneempaakaan väkeä, joille on tarjolla mielenkiintoista ohjelmaa.
Esiintyjinä:
Amy Winehouse, Dizee Rascal, Flogging Molly, Gogol Bordello, Good Charlotte, Hadouken!, Interpol
Kasabian, Pulp, Rise Against, Skunk Anansie, Smash Mouth, The Chemical Brothers, The Maccabees
The National ja monta muuta!" (okmatkat.fi)
Amy Winehouse tosin ehti kuolla ennen Szigetiä, joten hänellä oli hyvä syy olla esiintymättä. Itse en sunnuntaina nähnyt varsinaisesti kuin kaksi bändiä - Gogol Bordellon ja Sonata Arctican. Muut tuon viimeisen festivaalipäivän listassa olevat nimet taisivat Manic Street Preachersia lukuunottamatta olla minulle tuntemattomia.
Oppaina festarilla toimivat kokeneet Sziget -konkarit Simo Malkaniemi ja Toni Kajala. He tosin olivat tutustuneet toisiinsa vasta samalla viikolla lentokoneessa matkalla Helsinkistä Budapestiin. Malkaniemi kierrätti parhaansa mukaan seuruettamme ympäri aluetta. Paljon jäi varmaan näkemättä, mutta aika paljon näimmekin.
Szigetissä ei käy käteinen raha, vaan portilla ja muuallakin oli koppeja, joissa rahaa ladattiin maksukortteihin. Minä latasin korttiin 30 euroa, joka loppui illan mittaan kesken. Kaljassa pysyessä se olisi riittänyt, mutta vodkakolalinjalla ei.
Mieleen jäi myös valtaisia pöly, jonka peittämät telttarivistöt olivat vähän surullinen näky. Allergikoille Sziget lienee todella tukala ympäristö.
Sonata Arctican kitaristi Elias Viljanen ja basisti Marko Paasikoski tulivat sattumalta vastaan noin tuntia ennen keikkaansa. Hyväntuuliset miehet soittivat hyväntuuliset keikan. Vaikea arvioida kuinka paljon porukkaa seurasi yhtyeen esiintymistä, mutta tuhansia kumminkin. Enemmänkin olisi mahtunut.
Kemiläisten keikan alkuosa oli hiukan hapuilua huonojen soundien ja keskinkertaisten biisien kanssa. Isompi vaihde lähti heti päälle, kun kunnon biisejä tyyliin My Land, Replica, Wolf Moon, Victoria's Secret ja Last Drop Falls alkoi kuulua.
Sonata soitti metallilavalla, joka on kuulemma uusi lava Szigetissä. Kummallista kyllä, hevitarjonta rajoittui heidän lisäkseen oikeastaan vain Judas Priestiin ja Motörheadiin, jotka ehtivät soitella jo aikaisempina päivinä. Valitettavasti. Vaikka olen Motörheadinkin nähnyt noin kymmenen kertaa, olisi se taas ollut kova juttu. Muut metallilavan yhtyeet olivat pääasiassa tuntemattomia unkarilaisbändejä.
Yksi päivä Szigetissä oli vain pintaraapaisu. Pari-kolme päivää olisi varmasti paras vaihtoehto, mutta festarin kokonaiskestoa keskiviikosta sunnuntaihin en millään jaksaisi. Tosin jos tuollaisen paketin ostaa, voi siinä viettää aikaa Budapestin nähtävyyksissä tai hotellissa. Minä kun en ainakaan lähtisi telttailemaan tuonne.
Perjantaina 12. elokuuta Turun Aurajoessa lepäävässä Wanhassa Rahtilaivassa esiintyi Taage & Garfield duo. Kyseessä on Kilven laulajana parhaiten tunnetun Taage Laihon ja kitaristi Kari "Late" Karvisen muodostama kokoonpano. Late on toiminut Kilven roudarina vuodesta 2006 ja on pitkänlinjan harrastajamuusikko.
Duolla on ollut jonkun verran keikkoja Turussa, mutten ole aikaisemmin päässyt kokemaan heidän performanssiaan. Nyt se onnistui helposti, koska kotiovelta Rahtilaivaan on vain kivenheitto.
Viime juhannuksena Taage ja Late esiintyivät turkulaislähiö Runosmäen Satama -pubissa. Eräs tuttuni kommentoi tapahtumaa puuttumatta sen musiikilliseen antiin. "Koko ajan sai olla varuillaan, koska baarissa oli väkivaltainen tunnelma. Naamaan asti tatuoituja tyyppejä", hän kuvaili juhannusaaton tunnelmia. Samat hörhöt taisivat olla Rahtilaivassakin katkokävelemässä.
Wanhan Rahtilaivan uudet vetäjät ovat vanhoja tuttujani. Tiedä sitten tarkalleen mitä "vanhalle" Rahtilaivalle oikein tapahtui, mutta baari oli kiinni kesän parhaimman ajan ja avattiin vasta muutama viikko sitten. Livemusiikki sopii tähän laivabaariin oikein hyvin. Tänään siellä näyttää esiintyvät Saints & Sinners -niminen ryhmä, joka on myös erikoistunut hevicoverbiiseihin.
Koska Taage ja Late ovat tunnetusti kovia hevimiehiä, oli kappalevalokoimassa pelkästään tuon genren biisejä. Beatlesia, Eric Claptonia, Elton Johnia tai vastaavia standardeja ei kuultu. Sen sijaan valikoimassa oli hyvinkin erikoisia tapauksia, joita ei heti luulisi yhdenkään trubaduurin tai duon esittävän akustisesti. Judas Priestin Jawbreaker, Yngwie Malmstenin Dreaming, Lita Fordin Close My Eyes Forever tai 80-luvun puolivälin hevitähtien hyväntekeväisyyskappale Hear N' Aidin Stars yllättivät ainakin minut. Ehkä olen niin rutinoitunut Bon Joviin ja Scorpionsiin, että niiden lomassa edellä mainitut viisut melkeinpä hätkähdyttivät. Koska tapahtumaa mainostettiin "Kilven Taagella", kumppanukset soittivat illan viimeisenä rallina Kilven hitin Sielut iskee tulta.
Taage lupaili duon esiintyvän Rahtilaivassa vielä monta kertaa. Kannattaa mennä kuuntelemaan, mikäli luulee ymmärtävänsä jotain hyvän musiikin päälle.
Kesäkuussa kirjoitin blogissani Livonsaaren savukalamarkkinoista. Siellä väliaikamusiikista vastasi pitkänlinjan muusikko PJ Rautiainen. Mies on tuttuni vuodesta 1993. Tutustuin häneen basisti Jussi Vanton kautta, joka soitteli aikoinaan Pekan kanssa Wardance -bändissä. Kävin videokuvaamassa pari yhtyeen keikkaa, ja vuosia myöhemmin kopiot näistä jo legendaarisiksi muodostuneista spektaakkaleista päätyivät myös Pekan ja rumpali Jari "Jimmy Hammer" Mäkeläisen hyllyyn.
Jimmy Hammer muistetaan erityisen kovana rumpalina, joka kannutti 80-luvulla Ironcrossissa. Viime syksynä hänen uumoiltiin liittyneen Lordiin, mutta se osoittautui pelkäksi huhupuheeksi. Jussi Vanton puolestaan kerrottiin liittyvän Peer Güntiin basistiksi, kun T. Nikki viitisen vuotta sitten antoi kenkää rytmiryhmä Tsöötz Kettulalle ja Twist Twist Erkinharjulle. Sekin osoittautui pelkäksi huhupuheeksi.
Kesän mittaan olen törmännyt PJ Rautiaiseen muutaman kerran. Tässä mies istuu Merhelmi -laivan yläkannella Turun Aurajoessa.
Viime vuoden vappuna PJ esiintyi Merihelmen naapurissa Wanhassa Rahtilaivassa. Päätin verestää muistoja. Etsin netistä mitä silloin aiheesta kirjoitinkaan.
"Trubaduuri PJ Rautiainen on tuttu vieras Aurajoessa lilluvan Wanhan Rahtilaivan esiintyjälistalla. Yhden miehen viihdytyskomppania on sen verran suosittu ja kysytty tunnelmannostattaja, että mies kitaroineen esiintyy usein kaljanjanoisten illanviettäjien seurassa.
Pekka Rautiainen omaa mielenkiintoisen musiikkitaustan. 80-luvulla hevillä aloittanut mies on aikoinaan soitellut isommissakin paikoissa kuin nykyiset merihenkiset keikkapaikat, joita hän on kiertänyt viimeiset kymmenen vuotta pääasiassa Turun seudulla.
Rautiaisen heviuran huipuksi voidaan laskea erittäin tasokas, mutta aivan väärään aikaan pinnalle yrittänyt Wardance. Rainbow- ja Deep Purple -henkistä musiikkia esittänyt turkulaisbändi olisi kymmenen vuotta myöhemmin pärjännyt missä vain, mutta 90-luvun alussa sille ei grunge-kaudella löytynyt kysyntää. Miehestä yritettiin leipoa oikeaa poptähteäkin vuonna 1996, jolloin Rautiainen levytti käsittämättömän huonolla Julius-nimellä ja lämmitteli Tina Turneria jättiyleisön edessä Helsingin Olympiastadionilla. Mainittava on myös 2000-luvulla kaksi täyspitkää levyä tehnyt kevythevibändi House of Mirrors, joka nyttemmin jatkaa toimintaansa ilman Rautiaista.
Vapunpäivän keikka oli samalla epävirallinen levynjulkaisutilaisuus. Pitkän linjan muusikko sai kahden ja puolen vuoden aherruksen jälkeen levynsä Secret Islen julki. Turhan vaatimattomasti Rautiainen levyään muisti. Siltä ei nimittäin kuultu kuin yksi kappale, I Shout. Tällaisena iltana olisivat krapulaiseen ja nousuhumalaiseen yleisöön varmasti purreet levyn muutkin biisit. Yleisö nimittäin oli kovin vastaanottavaista. Oli melkein sama mitä Rautiainen kitarastaan ja kurkustaan ulos päästi, sai se hyvän vastaanoton.
Koska kevät on myöhässä Turussakin, esiintyi Rautiainen sisällä Rahtilaivassa. Kannella olisi ollut enemmän tilaa kaikille, mutta salakavala viima ja pimenevä ilta eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä terveyden kannalta. Väkeä ravintolalaivassa oli sen verran paljon, että tunnelma oli tiivis. Juomatkin pääsivät välillä läikkymään eräiltä asiakkailta. Mutta mitäpä pienistä vastoinkäymisistä, Rautiainen nostatti tunnelman kattoon - tai tässä tapauksessa mastoon.
Trubaduuri Rautiaisen hevitausta paistoi läpi hänen ohjelmistostaan. Vaikka nuottitelineessä muhinut epämääräinen paperikasa varmasti sisälsikin vaikka minkälaista viisua, esitti mies vanhaa kunnon rokkia. Osasyynä lienee ollut yleisö, joka osaltaan koostui Rautiaisen tuttavapiiristä. Oli miten oli, vapunpäivän iltana Rautiainen kajautti ilmoille sellaisia jytärockklassikoita kuin Deep Purplen Strange Kind of Woman, Steppenwolfin Born to Be Wild ja Uriah Heepin The Wizard.
Vaikkei esimerkiksi puhkikaluttu Born to be Wild osoita omaperäistä makua, sai Rautiainen puhallettua biisiin melkeinpä uutta henkeä. Yleisölle hän kuitenkin soittelee, ei itselleen. Suuri yleisö rakastaa radiosta tuttuja kappaleita, vaikka aktiivisemman musiikkidiggarin mielestä muutakin valinnanvaraa olisi vaikka millä mitalla. Illan aikana trubaduurimme käsitteli omilla, hyvillä sovituksillaan myös muun muassa Dingoa, Whitesnakea, CCR:ää ja Kolmatta naista.
Kaksi settiä esittänyt PJ Rautiainen on sellainen hyväntuulentuoja, etteivät ruotsinlaivoilla esiintyvät tusinatrubaduurit pärjää hänelle millään lailla. Tämä oli hieno vappuhuipennus." (sue.fi)
Pekka levylaulajana House Of Mirrorsin kakkoslevyllä Desolation (2006).
