perjantai 20. syyskuuta 2024

Ahvenanmaalla osa 1 - Museossa ja kaupungilla

Elokuussa viikolla 34 lomailin pari päivää Ahvenanmaalla. Ohjelmistossa oli pääosin museoissa käyntiä ja amerikkalaisen naisorkesterin The Dartsin konsertti. 

Keskiviikkoaamusta perjantai-iltaan kestäneeseen reissuun olisi näin jälkikäteen ajateltuna voinut yhdistää vielä yhden vuorokauden. Mutta kuten vanha sanonta kuuluu, myöhäistä rutistaa kun on löysät housuissa. 

Turun satamasta lähtenyt Viking Linen uusin laiva Glory on jäänyt allekirjoittaneelle vielä melko tuntemattomaksi. Tämä taisi olla vasta kolmas risteilyni sillä. Massiivinen yläkansi tarjosi komeana kesäaamuna maisemien lisäksi pehmeitä sohvia. 

Ruissalon Kansanpuisto ja pitsihuvilat näyttivät korkealta melkoisen erilaisilta kuin Vepsän vesibussin kannelta, jolla paikan kesäisin yleensä ohitan.  





Kahden vuoden takaisesta Maarianhaminan matkasta viisastuneena majoitusvalinta osui nyt Hotel Esplanadiin. Hotelli on keskeisellä paikalla kaupungin keskustassa. Siitä on lyhyt matka minne tahansa. 

Koska minulla ja matkakumppani Jone Aholaisella on molemmilla museokortit, oli kimpsujen ja kampsujen asettelun jälkeen suuntana Ahvenanmaan kulttuurihistoriallinen museo ja Ahvenanmaan taidemuseo, jotka sijaitsevat samassa rakennuksessa. 

Vaikka talo oli ulkoisesti tuttu, en ollut aiemmin sen ovista sisälle astellut. Taidemuseon puoli hoitui läpihuutojuttuna, mutta historiapuolella aikaa vierähti senkin edestä. 

Hiljattain uusittu perusnäyttely esittelee Ahvenanmaan historiaa hylkeenpyytäjistä nykypäivän globaaliin yhteiskuntaan. Vierailijat voivat vaiheittain käydä läpi 7500 vuotta maakunnan historiaa. 







Koska reissatessa saattaa nälkä yllättää, on sen poistoon Maarianhaminassakin useita vaihtoehtoja. Parin vuoden takaa muistin Torggatanilla sijaitsevan erinomaisen Royal-pizzerian, jonka antimiin turvauduimme.

Royalissa on mukava henkilökunta ja hinnat kohdillaan. Turhasta ei tarvitse maksaa. Kivenheiton päässä Dragen Kebabissa onnettoman pienestä ja kalliista annoksesta ei tule kuin kiukkuiseksi. 


Tutustuin viime talvena turkulaispubissa Maarianhaminassa asuvaan Mattiin. Manner-Suomesta kotoisin oleva kaveri viihtyy hyvin saarimaakunnassa. Törmäsimme sattumalta häneen ja loppuilta kuluikin Dino's Bar & Grillissä. Mainio rokkihenkinen ravintola.

Dino's Barissa on vuosien varrella esiintynyt vaikka mitä bändejä. Seinät pursuavat valokuvia, joista voi bongata sellaisia nimiä kuten Backyard Babies, Sabaton ja Michael Monroe. Ikävä kyllä keikat ovat loppuneet, mutta kesäisin elävä musiikki raikuu terassilla. Ei tosin enää elokuun lopulla. 









1 kommentti:

  1. Ihan mielenkiintoisia kuvia/kuvaelmia kohteista.
    Tosin seurueen "pitkätukkapötkylää" näyttää lapsellisuus vaivaavan.

    VastaaPoista