Kaislatuuli

Valokuvausta, musiikkia ja matkailua

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Laura kevättalvisessa Lillholmenissa

›
Turkulainen Laura on ollut fotomallinani aina silloin tällöin. Taisi olla kesällä 2011 kun kun ensimmäisen kerran kysyin häntä kameran etee...
maanantai 11. maaliskuuta 2019

Kymmenen kuvaa kylmästä

›
Tie vei viime viikonloppuna jälleen Turun Ruissaloon . Kävin heittämässä vakiolenkkini saaren kärjessä Saaronniemessä ja Kolkannokassa . ...
torstai 7. maaliskuuta 2019

Mallikuvausta Taidemuseonmäellä

›
Pari viikkoa sitten minua kysyttiin ottamaan kuvia Turun Taidenmuseonmäelle . Turkulaiset Annika Hakala ja Mirva-Mari Määttä ovat puuhana...
sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Kalevauva.fi Kaarinan kirjastossa

›
Kalevauva.fi on helsinkiläinen humoristista poppia ja folkia esittävä kahden miehen yhtye. Se on parin vuoden ajan viihdyttänyt kansaa Vauv...
perjantai 1. maaliskuuta 2019

Ruissalon Kolkannokka 23. helmikuuta

›
Lauantaina 23. helmikuuta oli jälleen suuntana Turun Ruissalo n saaren kärki. Saaronniemessä ja Kolkannokassa on kuluvan vuoden aikana tul...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja minusta

Oma kuva
Kimmo Jaramo
Kirjoittaja on varsinaissuomalainen kuvallista viestintää opiskellut postimies, joka harrastaa rokkia, valokuvausta, matkustelua ja kirjoittamista.
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.