Hellepäivänä Halistenkoskella

Syyskuun alun projekteihini kuului uuden käytetyn auton hankinta. Vanha romu jouti kierrätykseen ja mitä nopeammin pääsisin siitä eroon, sen parempi. 

Koska en itse ymmärrä autoista hevon paskaakaan, käytin kahta tuttua kaveria konsulttina. Toinen löysikin netistä toiveideni mukaisen kaaran, vieläpä melko huokeaan hintaan. 

Turun ohikulkutien varrella sijaitseva Rinta-Joupin autoliike on valtavan kokoinen. Fyysinen käynti tiloissa ei tuottanut tulosta, koska himoitsemani auto oli kuulemma sijaiskäytössä. Eli asiakkaan oma auto oli siellä korjattavana ja tilalle siksi aikaa oli annettu juuri tämä auto, josta olin kiinnostunut. 

Kun asia ei vielä viikon kuluttua muutaman tiedustelusoiton jälkeen ollut edistynyt mihinkään, soitin taas. Tällä kertaa myös viimeistä kertaa. Automyyjä ilmoitti, että kyseinen auto jääkin tälle sijaiskäyttäjälle, joka on valmis sen lunastamaan. 

Minkäänlaista innokkuutta en myyjän puheista havainnut koko prosessin aikana. Joku toinen myyjä olisi todennäköisesti ruvennut tarjoamaan muita autoja firman valtavasta valikoimasta. Mutta häntä vissiin kiinnostanut raha. 

Käännyin jälleen tutun ekspertin puoleen. Hän oli edellisenä ehtoona plärännyt nettiautotarjontaa ja löysi Pöytyällä sijaitsevasta autoliikkeestä mielestään juuri minulle sopivan pelin. Kun sitä seuraavana päivänä katseltiin, olikin auto jo ehtinyt mennä. Selasin saman firman tarjonnan läpi ja siellä näkyi olevan kaksikin oikein passelia vaihtoehtoa. 

Nykyään olen onnellinen uuden käytetyn auton omistaja ja helpottunut kun pääsin vanhasta eroon. Toinen tuli kotipihan parkkiruutuun ja toinen päätyi paaliin. 

Päivänä eräänä odotellessani Rinta-Joupin automyyjän soittoa, poikkesin kamerani kanssa lähes työmatkan varrella olevalle Halistenkoskelle. 

Helle oli hirmuinen. Hikoilin kuin vanha erkki, vaikka työpäivä vasta häämötti edessä. Tiesin, että päivästä tulee tukala työpisteestä riippumatta. Ja niin tulikin - hallissa ei toiminut ilmastointi! 

Halistenkoski on Aurajoen yhdestoista ja alin koski Turussa Nummen ja Halisten kaupunginosien rajalla. Kosken kohdalla Aurajoki laskee seitsemän metriä sadan metrin matkalla.  

Kosken partaalla oli valtavasti ihmisiä. Myllärintalon kahvila, jossa asioin nyt ensimmäistä kertaa, oli sekin kansoitettu. Mikäpä oli istuskellessa valtavien vaahterapuiden varjossa, kun mittarilukemat olivat kolmenkymmenen tienoilla. 

Kasvitieteellinen puutarha 7. syyskuuta

Turun Ruissalon saarella sijaitseva Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha on kuluneen kesän aikana ollut tärkeä paikka mitä allekirjoittaneen ulkoiluun ja valokuvausharrastukseen tulee. Toki olen alueella liikkunut usein aiemminkin, mutta viimeisen puolen vuoden aikana useammin kuin ennen.

Syyskuun ensimmäinen lauantai näyttäytyi huomattavasti aurinkoisempana kuin viikkoa aiemmin Vepsän saaressa, jossa sateen ja tuulen vuorotellessa odoteltiin Muinaistulien yön ilotulitusta. Nyt ilma oli kuin morsian.

Kasvitieteellisen puutarhan ulkoalueilla on muutama lampi, joissa kasvaa lumpeita. Viime vuosien aikana niissä on ollut vilkasta elämää ruokasammakoiden muodossa. Vihreät sammakot kiinnostavat kovasti ihmisiä. 

Lummelammissa uiskentelee rantakäärmeitä sammakkoaterian toivossa. Itse en ole syömistilannetta  saanut todistettua, mutta kahden eri kuvaajan otoksia olen nähnyt aivan lähiaikoinakin. 

Perimmäisen lammen rannalla syyskuun luontoa katselemassa oli myös kaksi toisilleen aiemmin tuntematonta ikämiestä. Jutuista selvisi nopeasti, että molemmilla oli luontotietoutta paljon. Kuuntelin ukkojen tarinoita korvat höröllä ja samalla opin uutta kasvitieteellisestä puutarhastakin. 

Ahvenanmaalla osa 3 - The Darts

Elokuisella Maarianhaminan lomalla tehtiin muutakin kuin kierreltiin museoita. Sattui nimittäin käymään niin hyvä tuuri, että tarjolla oli elävää musiikkia. Kaupungissa esiintyi Euroopan kiertueellaan yhä tätäkin kirjoittaessani oleva The Darts. 

Kyseessä on kalifornialainen naisbändi, jonka jäsenet ovat Nicole Laurenne (laulu), Lou Sordo (kitara), Christina Nunez (basso) ja Mary Rose Gonzales (rummut).

En tietääkseni ollut kuullut yhtyeeltä ainuttakaan kappaletta ennen illan keikkaa. Pelkkä keikkamainos riitti nostamaan kiinnostuksen sille tasolle, että Indigo-nimiseen ravintolaan Maarianhaminan keskustaan oli päästävä. 

Koska asiat toimivat saarimaakunnassa vähän erilailla kuin mantereella, ryhdyin selvittelemään mistä  kyseiseen tilaisuuteen saisi lippuja. Facebook-kaverinani on ahvenanmaalainen Grulle Eklund, joka osoittautui konsertin järjestäjäksi. Hän lupasi pistää kaksi lippua varaukseen. 

Club Ettaniksi ristitty tila löytyi Indigon yläkerrasta. Vintti osoittautuikin mitä mainioimmaksi konserttipaikaksi. Olut ja lonkerokaan eivät olleet ryöstöhintaisia. Niitä ei tosin tarvinnut suuremmin kuluttaa, koska hotellissa vedettiin tuhdit pohjustukset. 

En tiedä kuinka paljon lippuja oli tilaisuuteen varattu, mutta veikkaisin satakunta. Omani oli numero 76. Kahdenkympin hintainen biljetti oli oikein passeli näin mukavasta konserttielämyksestä. 

Arkiehtoona ollut keikka keräsi monen näköistä jengiä. Tunnistin eräästä seurueesta pitkänhuiskean miehen, jonka kanssa menin vaihtamaan pari sanaa. Kyseessä oli ahvenanmaalaisessa brittipopyhtye Good Evening Manchersterissa vaikuttanut Patrik Dahlblom. 

Orkesteri teki muutaman albumin 80- ja 90-luvun taitteessa. Näin heidät livenä ainakin Paraisten Råttisrockissa 1989 ja Ruisrockissa 1992. Samana päivänä Nirvana oli festivaalin pääesiintyjänä. 

Dahlblom saattoi olla vähän hämillään yllättävästä juttutuokiosta, mutta tuskin pani pahaksi kun joku hänet vielä 2020-luvulla muisti. 

The Dartsin musiikki on 60-luvun autotallirokkia höystettynä voimapopilla ja ripauksella punkkia. Yhtyeen musiikkia voisi hyvin kuvitella kuulevansa Quentin Tarantinon ohjaamissa elokuvissa.

The Dartsin esiintyminen oli niin intensiivistä, olin heti konsertin alusta asti myyty. En muista koska viimeksi joku yksittäinen keikka olisi kolahtanut tällä tavoin. 

Nicole Laurenne on paitsi todella hyvännäköinen nainen, loistava esiintyjä ja laulaja. Kiemurtelu ja vääntelehtiminen lavalla oli jotain mitä en muista ennen nähneeni ainakaan rokkibändin keikalla. Välillä urkujakin pimputtanut mimmi käsitteli instrumenttiaan sen verran rajusti, että ihme kun vehje oli kasassa vielä illan pääteeksi. 

Tuttu keikka-aktivisti Timo Tiura Koski totesi Facebook-päivityksessään The Dartsin Turun esiintymisestä jotenkin niin, että "Nyt on nähty, että koskettimetkin voivat olla eroottinen soitin!". Ei kai asiaa tuon paremmin voi ilmaista. 

Rumpali Mary Rose Gonzales puolestaan on yksi kovimmista paukuttajista, jonka olen nähnyt. Pienikokoinen nainen oli kellontarkka ja näytti välillä kuin olisi lähdössä lentoon rumpujakkaraltaan. Aivan käsittämätön meininki. 

Kamojen kasaamisten jälkeen bändillä oli aikaa jutella uusien faniensa kanssa. Ostin yhtyeen uusimman Boomerang-lp-levynkin kun laulaja Nicole sitä kaupitteli. Voi olla, että joltain karvaiselta äijältä ei olisi sama onnistunut. 

 

Ahvenanmaalla osa 2 - Kastelholman linna

Elokuisella Maarianhaminan reissulla ei tarvinnut olla jalkamiehenä koko aikaa. Suunnittelimme reviirin laajentamisesta kaupungin ulkopuolelle jo ennen matkaa ja yksi vaihtoehdoista oli Kastelholman linna.

Kastelholmaan olisi päässyt bussillakin, mutta retkeen olisi kulunut suunnilleen puoli päivää. Tosin mikäpä kiire kauniina hellepäivänä olisi ollutkaan. Sattui kuitenkin niin mukavasti, että järjestyi kuski, jonka autossa pääsimme maakuntakierrokselle. 

Kastelholman linna, ruotsiksi Kastelholms slott, sijaitsee Ahvenanmaan Sundissa. Linnaa alettiin rakentamaan 1300-luvun loppupuolella ja seuraavan vuosisadan alussa siitä tuli Ahvenanmaan hallinnollinen keskus. 

Linna piti asemansa vuoteen 1634, jolloin Ahvenanmaa liitettiin lääniuudistuksessa Turun lääniin. Tämän jälkeen se rappeutui nopeasti ja vuoden 1745 tulipalon jälkeen linnaa käytettiin enää viljavarastona. Raunioiden ensimmäiset konservoinnit tehtiin 1890-luvulla ja museoksi varastona toiminut pohjoissiipi otettiin 1930-luvulla. 

Kastelholman linna muodostuu päälinnasta ja sen pohjoispuolella olevasta esilinnasta, joka on noin kaksi kertaa päälinnan levyinen. Päälinnan mitat ovat 30x20 metriä, esilinnan 45x25 metriä. 

Linna perustettiin alkujaan noin 1,7 hehtaarin saarelle, jonka rantalinjan ulkopuolella kiersi muutama paalurivi maihinnousun estämiseksi. Aikoinaan portin ulkopuolella on luultavasti ollut laskusilta. Päälinnassa sijaitsee kolmikerroksinen siipirakennus, niin sanottu palatsi. Linnassa on ollut myös kappeli, mutta sen sijaintia ei tiedetä. 

Olen takavuosina vieraillut Kastelholmassa useita kertoja. Edellinen visiitti oli vuonna 2012, josta paikat eivät olleet mihinkään muuttuneet. Mieleen on myös jäänyt, että kesällä 1995 linna oli suljettu remontin takia.

Kastelhoman linnan kupeessa sijaitsee vankilamuseo Vita Björn eli Valkoinen karhu. Se rakennettiin 1874 tutkintavankilaksi ja toimi vuoteen 1975 asti. Talo oli jaettu kahtia, toisella puolella olivat vangit ja toisella vanginvartija perheineen. 

1980 rakennus kunnostettu ja 1985 museoksi avattu rakennus on mennyt allekirjoittaneelta aikaisemmilla käynneillä vallan ohi. Nyt sekin tuli nähtyä, eikä voinut kuin hämmästellä järjestelyjä. Mahtanut olla auvoisaa eloa talossa, jossa vangit ovat lukittuna ahtaisiin selleihin ja seinän takana vartija perheineen mässäilee höyryävien lihapatojen ääressä. 

Kummastelin museohoitajan reaktiota ottaessani pihalla kuvan rakennuksesta. Hän sattui kutomaan villapaitaa portailla, josta syöksyi sukkapuikot ilmassa lentäen eteeni uhoamaan. "En halua olla mikään julkinen eläin, jota kuvataan! Mihinkään someen ei saa sitten pistää ainuttakaan kuvaa minusta! Pitää ehdottomasti kysyä lupa jos ottaa kuvan!". 

Herran jestas mikä häly täysin normaalista ja viattomasta toimenpiteestä. Rouva pikkusen ylireagoi. Yleensä museoihmiset ovat onnesta soikeina kuviin päästessään ja edustaessaan historiallista paikkaa vanhan ajan vaatteissaan. 

Linnan ja vankilamuseon vieressä sijaitsee ulkoilmamuseo Jan Karlsgården, jossa esitellään 1800-luvun talonpoikien elämää. 

Helsingin Seurasaaren ulkomuseon tavoin se on koottu muualta tuoduista rakennuksista. Museon kokonaisuus ei ole alkuperäinen maatila, mutta rakennuksista on yritetty koota tyypillinen ahvenanmaalainen talokokonaisuus. 

Museo sai nimensä Jan Karlsin tilalta Finnströmin Bembölen kylästä, josta päärakennus tuotiin paikalle 1934. Sen jälkeen alueelle on siirretty parikymmentä rakennusta ympäri Ahvenanmaata. 

Paluumatkalla koukkasimme Stallhagenin olutpanimon kautta. Ahvenanmaan suurin ja vanhin olutpanimo sijaitsee Grelsbyssä, 18 kilometrin päässä Maarianhaminasta. Vuonna 2004 perustetun panimon nimi tulee kuninkaankartanosta, jonka mailla se sijaitsee.

Olen pari kertaa aiemmin vieraillut panimolla. Vuonna 2017 siellä järjestettiin Fishbait-niminen rokkifestivaali, johon minäkin osallistuin. Tarinaa aiheesta linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2017/06/fishbait-festareilla-ahvenanmaalla.html