Syyskemut Mäntyniemessä

Lokakuun 21. päivä Turun Hirvensalon Mäntyniemeen kokoontui lauantaipäivää viettämään sekalainen seurakunta, joista suurin osa oli tuttuja keskenään ja loputkin varmasti nyt. 

Mäntyniemi on ammattiosastoni PAU:n Varsinais-Suomen osasto ry:n kesäkoti Hirvensalon Papinsaaressa, noin seitsemän kilometrin päässä Turun keskustasta. 

Mäntyniemestä on mahdollisuus vuokrata salia ja mökkejä muidenkin kuin osaston jäsenien. Toki hieman kalliimpaan hintaan, mutta silti varsin huokeasti. Meren rannalla sijaitsevassa Mäntyniemessä on loistavat kalastus- ja ulkoilumahdollisuudet. 

Syksyinen päivä sujui aurinkoisessa, joskin hieman tuulisessa nollakelissä. Mäntyniemen sali lämpeni iltaa kohden ja tuskin kellään oli tarvetta lisätä palttoota päälle. Vielä puolenpäivän aikoihin sai puhallella höyryä, mutta eipä kukaan viluakaan valitellut. 

Päivän ohjelmistossa oli pelejä kuten biljardia, fortunaa ja koronaa sekä Matti Viki Vikströmin vetämä Turku-aiheinen tietokilpailu. Esiintymässä kävi minulle aiemmin tuntematon turkulaistrubaduuri J.M. Eerto, jonka repertuaariin kuului muun muassa Bob Dylania ja Wigwamia. 

Eräs kaveri muisti Eerton esiintyneen pihafestivaali Ojisrokissa, jossa hänen toimestaan on kuultu jo edesmenneen, legendaarisen turkulaismuusikko Pasi Raappanan tuotantoa. 

Tein Mäntyniemeä varten sadan biisin Spotify-kokoelman. Se löytyy kyseisestä suoratoistopalvelusta nimellä Mäntyniemi rokkaa. Monipuolisella soittolistalla on kaikkea Klamydiasta Roxetteen ja Lynyrd Skynyrdiin, Rolling Stonesista Erkki Junkkariseen, Judas Priestistä Tapani Kansaan ja Tuomari Nurmiosta Carole Kingiin. 

 

Eve Ruissalon ruskassa

Nämä kuvat otettiin lokakuussa viikolla 42 Turun Ruissalon Marjaniemessä. Mallina oli kuvankaunis Eve. Hänen kanssaan oli jo kesällä aikomus pitää fotosessiot, mutta homma venähti näihin päiviin asti. Parempi myöhään kuin ei lainkaan ja nyt sattui vielä kelikin suosimaan. 

Tutustuin Eveen aurinkoisena kesäpäivänä Vepsän saaressa neljä vuotta sitten. Hän tiedusteli halukkuuttani mallikuvaamiseen, enkä lainkaan pistänyt hanttiin kun näin upean naisen linssiin eteen sain. 

Eve on erittäin luonteva malli, eikä juurikaan tarvitse ohjausta kuvaajalta. Poseeraukset sujuvat kuin vettä vaan. Kuviin hain taustaksi syysruskaa, vaikka osin näyttääkin siltä kuin Marjaniemessä olisi ollut yhä loppukesän kelit. 

Syksyinen päivä Marjaniemen kartanon mailla oli hiljainen. Ei niin ristin sielua missään. Kerran satuin paikalle kun turkulaisopettajat lopettelivat palaveriaan. Mukana oli tuttu nuorison sivistäjä, joka kuiskasi minulle mennessään autolleen, että "Vittu mitä paskaa". Se kertonee olennaisen kokouksen sisällöstä. 

Otin Marjaniemessä Evestä varmasti satoja kuvia, joista raakkasin myöhemmässä tarkastelussa suurimman osan pois. Jäljelle jäi noin 150 ruutua. Tässä tusinan verran. 

Edellinen Eve-kuvasetti viime vuodelta linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2023/03/eve-syyskuisessa-ruissalossa.html

Parantolan luontopolulla

Edellisessä blogijutussa käsittelemäni Halikon Kurpitsapuisto-reissun yhteydessä pysähdyimme Paimiossa. Työkaverini Petteri nimittäin ehdotti, että Paimion Parantolan luontopolku olisi hyvä kiertää ennen kurpitsapäiden katselua. 

Paimio on lähivuosina tullut tunnetuksi monista luontopoluistaan. Taannoin tarjonta laajeni Paimion Parantolan metsässä ja lähiympäristössä kiemurtelevan Parantolan polun merkeissä. 

Tasaiseen maastoon sijoittuva Parantolan polku on samalla kulttuurinen kohde, etenkin jos haluaa ihailla Alvar Aallon suunnittelemaa parantolaa. Se sattuu olemaan yksi kansainvälisesti tunnetuimmista ja merkittävimmistä suomalaisrakennuksista. Polulla puolestaan on Lemmenlampi, jonka pumppaamon ja padon suunniteluut samainen arkkitehti Aalto. 

Tiedä sitten paljonko Lemmenlammella on pumpattu muutakin kuin vettä. Ainakaan lokakuisena sunnuntaina ei pusikko heilunut. Polun ainoa jyrkkä kohtakin osuu niille main. 

Parantolan polun varrella on vanhahko laavu grillipaikkoineen. Ihmettelin miksi betonirinkula oli täynnä maa-ainesta, kun yleensä vastaavissa on tapana grillata lieriön pohjalla. 

Pieni ratsastajakin tuli vastaan opettajansa kanssa. Kuulemma poni ei kovin monen kymmenen kilon taakkaa kestä, joten esimerkiksi minun olisi turha haaveilla hyppääväni minihevosen selkään. 

Keskellä reittiä mutkitteleva komea puro toi mieleeni keväällä 2014 tehdyn Puolan matkan. Krakovan lähellä olevassa metsässä oli jotain samaa. 

Avarassa mäntymetsässä oli mukava kävellä. Koska polku on vain 2,2 kilometriä pitkä, se ei tyydyttäne kovimpia luontoretkeilijöitä. Heille Paimiossa riittää muutakin kuljettavaa kuten lähistöllä oleva neljän kilometrin pituinen Paimion luontopolku sekä keskustan tuntumassa Vähäjokipolku ja Oinilan jokipolku. 

Polun virallinen lähtöpaikka on Parantolan ylilääkärin asunnon eli nykyisin päiväkodin edustalla osoitteessa Ruokolinnantie 28 21540 Paimio. 

Halikon Kurpitsaviikot 2023

Viime viikon maanantaina avautui jälleen Kurpitsapuisto Halikon museosillan kupeeseen. Rannikon Puutarhan järjestämiä Kurpitsaviikkoja ei ole tänä vuonna rummutettu aivan samaan malliin kuin parina aikaisempana syksynä, jolloin tapahtumasta oli juttua YLEn televisiouutisia myöten. Tai sitten on vaan mennyt allekirjoittaneelta ohi. 

Sunnuntaina 15. lokakuuta istahdin työkaverini Petterin autoon. Matkamme eteni kultturikierroksella Turun Nummenmäen kautta Paimion Parantolan luontopolulle, josta lopulta nykyään Saloon kuuluvaan Halikkoon. 

Ajoituksemme oli sattumalta todella osuva. Auton sai vielä helposti parkkiin, kiitos pätevien ja hyvähermoisten liikenteenohjaajien. Joku törppö kuppasi edessämme aikansa, kunnes tajusi liikuttaa kaaraansa järjestysmiehen koputettua ikkunaan. Mutta tuskin hän oli ainoa, joka ei tiennyt miten jonossa toimitaan. 

Ilta oli hämärtymäisillään ja ihmiset suuntaamassa Kurpitsapuistoon. Varsinainen kuhina alkoi puolisen tuntia myöhemmin pimeän tultua. Nyt ei puhuta sadoista, vaan tuhansista ihmisistä. 

Kansanvaellus museosillalla oli tottumattoman silmään kuin suoraan jostain amerikkalaisesta elokuvasta. Toisaalta olo oli vähän kuin festareilla, poikkeuksena musiikin ja humalaisten puuttuminen sekä pikkulasten läsnäolo. 

Porukkaa oli niin paljon, täällä jos jossain luulisi naperon eksyvän helposti vanhemmiltaan. Ja vaikka Kurpitsaviikot ovat koko perheen tapahtuma, saattavat amerikkalaisesta pyhäinpäiväperinteestä kumpuavat kurpitsapäät, luurangot ja kummitukset olla pienokaisille pelottavia. Ainakin pimeässä.

Viime syksynä Kurpitsapuistossa makuhermojani kutkutti kurpitsamakkara. Samaa herkkua oli saatava tälläkin kertaa. Grillijono oli niin valtaisa, että tiskin takana hääränneet ukkelit olivat vähän pulassa käännellessään kiireessä makkaroita. Uskallan väittää, että ainakin minun jöötini olisi saanut olla tulisilla hiilillä tovin kauemmin. 

Rannikon Puutarhan isännän Esa Rannikon mukaan käsin kaiverrettuja kurpitsalyhtyjä tehdään kahden viikon aikana peräti kymmenen tuhatta kappaletta. Jokainen kurpitsapää on uniikki. Rannikon arvion mukaan viime vuonna Kurpitsaviikoilla kävi jopa 250 000 ihmistä. 

Kustavin kirkkomaalla 13. lokakuuta

Ajellessani perjantaina työpäivän jälkeen Kustaviin, oli ilma vastoin kaikkia odotuksia jopa kohtalainen. Kuluva viikko on ollut sateinen ja tuulinen. Ulkoilu onkin luontoäidin puolelta minimoitu todella lahjakkaasti, mutta sellaisiakin ihmisiä löytyy joille keli kuin keli on aivan yksi lysti. 

Kamera oli mukanani kuten melkein aina. Matkalla mietin missä voisin poiketa nappaamassa muutaman foton. Paikaksi valikoitui Kustavin hautausmaa, jossa sijaitsee sekä isäni että satojen tuttujen viimeinen leposija.

Kirkkomaalla muutama pariskunta laitteli hautoja kuntoon. En tuntenut heistä ketään. Eräs mies kipitti kottikärryjen kanssa melkein vierestä ohi. Valmistauduin tervehtimään häntä, mutta ukko ei vaivautunut edes vilkaisemaan kohti. 

Pellonreunassa päivystäneeltä kissalta sain sen sijaan huomiota. Harmaa pitkäviiksinen katti kuikuili pitkään, mutta ei kutsuistani huolimatta lopulta uskaltanut tulla lähemmäksi. 

Kustavin kirkon historiaa löytyy linkistä https://fi.wikipedia.org/wiki/Kustavin_kirkko