Katariinanlaaksossa 27. helmikuuta

Käväisin maanantaina 27. helmikuuta Katariinanlaakson luontopolulla jaloittelemassa. Suosittu ulkoilukohde sijaitsee Turun ja Kaarinan rajalla.

Katariinanlaaksossa on yleensä paljon oravia. Olen kovasti yrittänyt niitä kuvata ja välillä melko hyvin onnistunutkin. Nyt tosin tuli vesiperä, sillä ainuttakaan kurrea ei näkynyt lähimaillakaan. Saattoivat olla päivänokosilla popsittuaan pähkinöitä alkupäivän. 

Polun varren ruokintapaikalla kuulin kun eräs vanhempi herra informoi Katariinanlaakso-debyyttiään tekevää pariskuntaa. "Täällä on välillä viikonloppuisin niin paljon ihmisiä, ettei polulle mahdu. Siksi en silloin viitsi käydäkään". Sama homma lienee nykyään monissa muissakin kohteissa, koska ihmiset kiinnostuvat korona-aikana suomalaisesta luonnosta.  

Ilma helmikuun lopulla oli kuin morsian. Paikalla olisi viihtynyt kauemminkin, ellei raskaan työpäivän jälkeinen nälkä olisi ajanut höyryävien lihapatojen äärelle. Joku kaunis päivä sitten taas uudestaan. 

Talvimaisemia Pikku-Pukinpromenadilta

Helmikuun puolenvälin jälkeen Turun suunnalla sateli lunta kolme päivää peräkanaa. Olin jo ehtinyt tottua lumettomaan maastoon ja siihen, että kohta onkin jo kevät visertävine lintuineen. Mutta eipä maisemat lainkaan hullummalta näytä. Päinvastoin.  

Jossain tätä luonnonilmiötä kutsuttiin takatalveksikin, mutta ei lumisateet helmikuussa kovin ihmeellisiä pitäisi olla. Kunhan vaan ei tulisi kovia pakkasia.

Lumesta intoutuneena suuntasin maanantaina Ruissaloon kamera kaulassa killuen. Viikonloppuna samainen operaatio kaatui jatkuvaan lumisateeseen. 

Aikaa Ruissalon kauniissa miljöössä liikkumiseen oli rajallisesti johtuen siitä, että olin menossa iltavuoroon Liedon Logistiikkakeskukseen kantamaan kortta kekoon. 

Valitsin kohteekseni Pikku-Pukinpromenadin. Läheisen saaren mukaan nimetty kevyen liikenteen väylä on mukava kävelyreitti, jonka varrella on lukuisia vanhoja pitsihuviloita. 

Itse Pikku-Pukin saari näkyy ylimmässä kuvassa. Laiturin takaa tosin pilkistää Hirvensalon saari ja sen rinteessä turkulaisen hampurilaiskeisarin kesätilukset. Teleobjektiivilla otettu kuva hämää sen verran, ettei Pukinsalmi saarien välissä välttämättä erotu. 

Lumisine puine ja pensaineen Pikku-Pukinpromenadilla oli todella kaunista. Siellä olisi viihtynyt kauemminkin, mutta työvelvoitteet kutsuivat AKT:n tukilakon aiheuttaman pakettisuman purkamiseen. 

Merikotkia Taivassalossa

Nämä valokuvat otin helmikuun alussa Taivassalossa lähellä Kaitaisten siltaa. Huomasin jäällä peräti kuusi merikotkaa ja sain parkkeerattua auton läheiselle bussipysäkille. 

Kamera sattui olemaan valmiiksi pelkääjän penkillä, eikä aikaa ei tuhraantunut etsimiseen. Kotkat kuitenkin olivat sen verran arkoja, että suurin osa lehahti lentoon oitis minut huomattuaan. Yksi lintu sentään jäi jäälle ihmettelemään, eikä pitänyt suurta hoppua. Muut kiertelivät yläilmoissa.

En ole aiemmin nähnyt kuutta kotkaa samanaikaisesti. Yleensä taivaalla lentelee vain yksi. Entinen ennätykseni oli muutama kesä sitten Turun kaupungin ulkoilusaaresta Vepsästä käsin bongaamani viisi merikotkaa. Isot petolinnut liitelivät naapurisaari Mustaluodon yllä. 

Kaitaisten sillan lähistöllä on usein pilkkijöitä. Oli keli millainen tahansa, istuskelee jäällä ukkoja perseet penkissä. Maallikon silmin täysin hapero jää näköjään kantaa sen verran, että sinne uskalletaan mennä. Kotkaparvi saattoi olla helpon ruuan perässä odottamassa, että kalastajat heittävät niille ylijäämäkalansa. 

Kuuluin nuorena poikana partioon nimeltä Kustavin Merikotkat. Partioaikoina 1980-luvun alussa ei merikotkia lennellyt Kustavissakaan kuin jokunen yksilö. Laji oli harvinainen. 

Talvella 1981 tai -82 Kustavin Susiluodon merivartijat kiikuttivat helikopterilla lehmän raadon eräälle ulkosaarelle, jotta kotkat saivat murkinaa selvitäkseen talvesta. Muistaakseni tämä oli oikein kansallinen uutinen sen aikaisessa mediassa. 

Suomessa arvioitiin 1970-luvuin alussa olevan 40-50 merikotkaparia. 1950-luvulta lähtien merikotka harvinaistui Itämeren alueella. Syynä moiseen oli ympäristömyrkyt, varsinkin hyönteismyrkky DDT, jota päätyi ravintoketjussa kotkien elimistöön. Se teki kotkista hedelmättömiä tai tappoi niiden sikiöt. Munankuorista tuli niin ohuita, että hautominen epäonnistui. 

Vuonna 2011 Suomessa oli noin 1500 merikotkaa mukaan lukien pesimättömät linnut. Maailman Luonnonsäätiö WWF luokittelee lajin uhanalaiseksi. Kansainvälisen Luonnonsuojeluliitto IUCN:n Punaisella listalla sen uhanalaisluokitus on poistettu ja laji on vuonna 2006 määritelty elinvoimaiseksi. 

Suomen Ympäristöministeriö on määritellyt merikotkalle ohjeellisen arvon, joka on 7400 euroa. Se on korkein summa kaikista Suomen lintulajeista. 

Saaronniemessä 11. helmikuuta

Viime lauantaina oli pitkästä aikaa erinomainen ulkoilu- ja valokuvausilma. Luntakin oli tupruttanut sen verran, että näytti oikein talviseltakin kuten ennen vanhaan helmikuisin oli tapana. 

Olen monesti aiemminkin todennut, että Turun Ruissalon saaren kärki Saaronniemi on melkein joka kerta erinäköinen. Kahden viikon käyntitaukoni aikana ahtojäät olivat pitkälti niittäneet rantakaislikot ja jää pakkautunut laatoiksi rannalle. 

Eräs tuttuni kerkesi varoittelemaan liukkaasta kelistä. Otin vinkistä vaarin ja panin nastakengät jalkaan. Maasto ei ollut sentään sellainen luistinrata kuin hän pelotteli, mutta parempi pelata varman päälle. 

Tällaisessa upeassa säässä kävely saa hetkeksi unohtamaan ne surkeat kelit, joita Varsinais-Suomessa normaalisti on. Kun ei edes tuullut nimeksikään, oikein harmitti, ettei reppuun tullut pakattua kiinteitä- ja nestemäisiä eväitä pidempää oleilua silmällä pitäen. 

Tanja Naantalin kesässä

Tanja Tanita Sundell on Seiskankin sivuilta tuttu turkulainen monitoiminainen. Repertuaariin kuuluu muun muassa kuntosaliohjaus ja laulaminen. Olen lähivuosina ottanut hänestä valokuvia silloin tällöin. 

Viime vuonna aikataulumme eivät harmi kyllä osuneet yhteen kuin kerran. Fotosessio sovittiin vasta saman päivän aamuna ja kuvat otettiin Naantalin Kuparivuorella. Koska muumikaupungissa on yleensä aina aurinkoista, sattui sellainen päivä elokuun puolivälin tienoillekin. 

Naantali Campingin leirintäalueella on ranta, jota olen joskus aiemminkin käyttänyt kuvausmiljöönä. Se sai toimia ensimmäisenä etappinamme. 

Läheisen saunan asiakkaat katselivat kuistilta pitkään. Kovasti näytti eläkeläisnaisia kiinnostavan puuhamme. Olisin ymmärtänyt asian paremmin jos kyseessä olisi ollut miehiä, mutta tulipa varmasti vähän vaihtelua kesäpäivään.  

Naantali Campingista siirryimme kalliolle Ukko-Pekan sillan lähelle. Ehkä se on usein nähty paikka Naantali-aiheisissa kuvissa, mutta toimii kyllä aina. 

Ei voi muuta sanoa, kuin että Tanja on superhyvä malli! Toivottavasti hän ehtisi ensi kesänä useamminkin kameran eteen. 

Vanhempia Tanja-blogilinkkejä löytyy täältä:

http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/02/tanja-tanita-jakarlan-rivieralla.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/11/tanja-turun-saaristossa.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/08/tanja-harjattulan-rannalla.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/11/tanja-ja-bunkkerit.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/08/littoistenjarven-vedenneito.html