Syyskesällä reissussa osa 9 - Langinkoski ja Strömforsin ruukki

Elo-syyskuun vaihteessa Sunttu Sundellin ja MP Vanteen kanssa tehty vajaan viikon mittainen automatka huipentui Kymenlaaksoon, jossa reissun viimeisenä päivänä kävimme läpi kaksi historiallista kohdetta. 

Langinkoski on Kotkassa sijaitseva Kymijoen koski, jonka kautta Langinkosken haara laskee Suomenlahteen. Ympäristöineen se on valtion omistama luonnonsuojelualue, joka kuuluu osana Kymijoen Natura 2000-alueeseen.

Langinkoski oli jo keskiajalla tunnettu lohistaan ja sen itärannalla sijaitsee Venäjän keisari Aleksanteri III:n rakennuttama kalastusmaja, joka vihittiin käyttöön 1889. 1930-luvulta asti se on ollut museona. 

Komeaan kalastusmajaan olisi päässyt tutustumaan pääsylippua vastaan, mutta päätin kierrellä alueella sillä välin kun kaverit painelivat sisälle muutamien muiden asiasta kiinnostuneiden kera. Opastuskierros oli yllättävän lyhyt ja pian he jo palasivatkin viisaampina kuin hetkeä aiemmin. 

Valkoisen, kesämajan näköisen rakennuksen funktio askarrutti aluksi. Selvisi, että kyseessä on ortodoksinen kappeli. Ei ainakaan koolla pilattu. 

Kalastusmajan 28 hehtaarin tontista tuli puistometsä vuonna 1938 ja se suojeltiin asetuksella 1960. Varsinainen luonnonsuojelualue on metsältään vaihteleva ja sisältää paljon iäkästä puustoa. 

Seuraava etappimme oli Strömforsin ruukki Ruotsinpyhtäällä. Kyseessä on yksi Suomen vanhimmista rautaruukeista, jossa Kymijoen läntisimmän haaran vedet pyörittivät rattaita yli 250 vuoden ajan. 

Strömforsin miljöö olikin todella komea. Päiväkin sattui olemaan kesäisen tyyni, toisin kuin monet muut reissupäivät, jolloin saimme tutista kylmässä viimassa.

Ruukin syntyvaiheet ulottuvat Ruotsin valtakunnan rautateollisuuden asemaan 1600-luvun kansainvälisillä markkinoilla. Kehitystä varjosti huoli Ruotsin omien metsä varojen ehtymisestä, jolloin tuotantolaitoksia sijoitettiin valtakunnan laitamille. 

Vapaaherra Johan Creutz perusti vuonna 1695 ensimmäisen kankivasarapajan Petjärven kylään, joka oli osa Pyhtään pitäjää. Pajan sijainti oli mitä parhain, koska koskista saatiin vesivoimaa ja siellä oli laajat metsäalueet. 

Turun rauhassa 1743 Venäjän ja Ruotsin rajaksi tuli Kymijoen läntisin päähaara ja silloinen Pyhtään kunta jakautui kahtia. Ruotsin puoleista osaa alettiin kutsua Ruotsinpyhtääksi. Sille puolelle jääneen ruukin ostivat Anders Nohrström ja Jacob Forsell, joiden nimistä yhdisteltiin nykyinen nimi Strömfors. Vuonna 1817 pitäjän ruotsinkieliseksi nimeksi tuli virallisesti Strömfors. 

Ruukin alueella on toiminut rautaruukin, sahan ja myllyn lisäksi muun muassa tiilitehdas, krouvi ja panimo. Miljöö on säilynyt jotakuinkin samana näihin päiviin asti ja vuonna 1969 ruukkialueelle vahvistettiin Suomen ensimmäinen haja-asutusalueen taajaman suojelukaava. Vuonna 2010 tapahtuneen kuntaliitoksen seurauksena Ruotsinpyhtään kunta liitettiin Loviisaan. 

Kävely ruukkialueen raitilla oli ensikertalaiselle lähes mykistävä kokemus. Osansa varmasti teki hieno ilma ja vuodenaika, mutta veikkaisin viihtyväni siellä muulloinkin. Jos oli muutamaa päivää aiemmin nähty Leineperin ruukki Kullaalla komea, kruunasi Strömfors matkaviikon.

Syyskesällä reissussa osa 8 - Kotkan puistot

Kotka on kaupunki Kymenlaakson maakunnan eteläosassa Suomenlahden rannalla. Haminan ohella se kuului syyskesäisellä reissullamme paikkoihin, jossa en ollut aiemmin käynyt. 

Kotka on merkittävä satama- ja teollisuuskaupunki, jossa on noin 50 000 asukasta. Sen naapurikunnat ovat Hamina, Pyhtää ja Kouvola. 

Majoittuminen tapahtui isossa punatiilisessä Hotel Leikarissa Haminan ja Kotkan välimaastossa. Aika tuntui pysähtyneen siellä jonnekin 80-luvun puoliväliin. Talossa olisi varmasti mainio miljöö kuvata menneille vuosikymmenille sijoittuvaa elokuvaa tai televisiosarjaa. 

Pienoisena yllätyksenä tuli, että hotelli oli käytännössä täynnä. Valtavan kokoinen kompleksi nieli sisuksiinsa pääosin komennusmiehiä, kuten autojen rekistereistä pystyi päättelemään. 

Tämän blogijutun kuvista saa varmasti käsityksen, että ulkona oli oikein auvoisa ilma. Todellisuudessa hotellin pihalla kävi sellainen puhuri, että tukka meinasi lähteä päästä. Vielä edellisenä viikonloppuna sai nauttia lähes helteisestä kesäkelistä Turun saaristossa. Nyt olisi tarvittu toppatakkia ja pipoa. 

Oloa ei lainkaan helpottanut Heinolan Heinäsaareen tuulesta ja tuiskeesta tarttunut flunssanpoikanen. Lääkintä Buranalla ja kuumalla juomalla auttoi, koska selvisin siitä säikähdyksellä. Koronatestikin näytti onneksi negatiivista. 

Kotkasta ja samalla koko Kymenlaaksosta jäi oikein positiivinen vaikutelma. Kaupungin puistot olivat hieno kokemus. Kävimme läpi kolme viherkeidasta, joista ensimmäisenä vuorossa oli Sapokan vesipuisto keskustassa Kotkansaarella. 

Nykyisen vesipuiston rakentaminen aloitettiin vuonna 1990. Noin kolmen hehtaarin kokoinen Sapokanlahti on ollut kaavassa puistoalueena jo vuodesta 1917. 

Sapokan erikoisuus on parikymmenmetrinen vesiputous, jonka vesi pumpataan merestä puolen kilometrin päästä. Sitä ihmetelessä jäin suustani kiinni ystävällisen naisen kanssa, joka kertoi, että lammessa uiskentelee karppeja. Valtavan kokoisista kaloista näkyi välähdyksiä kimmeltävässä vedessä, mutta yhtään onnistunutta kuvaa en saanut.

Puistossa on toistakymmentä Hannele Kylänpään vuosina 2007-2010 pystytettyä eläinaiheista veistosta. Vuonna 2016 puistoon pystytettiin Eero Hiirosen veistokset Vesitorso, Veden vartija ja Vedestä lähtenyt. 

Katariinan meripuisto on Kotkansaaren eteläosissa Katariinanniemellä sijaitseva puisto. Se on yksi kaupungin suositummista ulkoilualueista, enkä sitä lainkaan ihmettele. 

Tuulta piisasi täälläkin, mutta mikäli joskus sattuu olemaan tyyntä, on entisen öljysataman tiluksille rakennetulla alueella varmasti oikein mukava viettää aikaa. 

Yli 20 hehtaarin kokoisen puiston alueella on Ruotsinsalmen merilinnoituksen Fort Katarinan raunioita. Tällaisen tiedon huomasin vasta puistossa käytyämme. Muuten olisi tullut tarkasteltua paikkoja paremmin.

Kirkkaalla ilmalla meripuistosta voi nähdä kauas Suomenlahdelle Suursaareen, joka toisessa maailmansodassa jäi Neuvostoliiton haltuun. Sekin olisi mielenkiintoinen vierailukohde, mutta naapurimaan sekopäisen hallitsijan aikakaudella on silkka mahdottomuus kuvitella sinne pääsevänsä. 

Ei näköjään ole paikkaa, jossa en käärmeeseen törmäisi. Puiston kärjessä lähellä kanuunaa ja isoa ankkuria, luikerteli pitkä rantakäärme. Yritin parhaani mukaan zoomailla sitä, mutta nopea matelija oli koko ajan liikkeessä etsien suojaa. Sopiva piilo löytyi nurmikolta, jossa oli käärmeen mentävä kolo. 

Kierroksemme kolmas puisto löytyi Kotkan Karhulasta Kymijoen Korkeakosken haaran eteläpäästä.

Jokipuisto on moderni kaupunkipuisto osana noin 2,5 kilometrin mittaista Jokirantaa. Se otettiin käyttöön Kotka-päivänä 17.5.2013. 

Kotkan uusimmassa teemapuistossa on komeat graniittimuurit, näyttävät istutukset ja keskellä hieno lummelampi. Alue palkittiin Vuoden Ympäristörakenteena 2015.