torstai 17. marraskuuta 2022

Saaronniemessä 12. marraskuuta

Lauantaina 12. marraskuuta oli aurinkoinen päivä, joka tosin ikkunasta katsottuna näytti paljon mukavammalta kuin käytännössä olikaan. Nimittäin armoton tuuli piinasi pientä ja vähän isompaakin kulkijaa. 

Paradoksaalista kelissä oli, että Turun Sanomissa oli kokosivun lonkeromainos, jossa hehkutettiin lauantain olevan "Vuoden harmain päivä". Sen kunniaksi kehotettiin juomaan lonkkua. 

Ei muuta kuin vaatetta tarpeeksi päälle ja suunnaksi Turun Ruissalo. Pääsin perille työkaverieni kyydissä. He olivat menossa talviuinnille ja saunomaan saaren kärkeen Saaronniemeen. Minulle jäi puolisentoista tuntia aikaa kierrellä alueella sillä välin. 




Saaronniemen parkkipaikan vieressä oli pari kaivinkonetta ja maata myllerretty. Syy moiseen selvisi alkuviikolla Turun Sanomista, jossa ei enää hehkutettu alkoholijuoman harmautta, vaan kerrottiin, että Kolkanniemessä saneerattavaan huvilaan vedetään putkistoja ja kaapeleita. 

Kyseinen rakennus on varmasti ennen vanhaan ollut komea, mutta samaa ei ole voinut sanoa enää vuosiin tai jopa vuosikymmeniin. Kaikki on ollut pitkään rempallaan. Kerran näin telkän lentävän seinän läpi - pesäänsä. 

Viimeksi tätä Turun kaupungille kuuluvaa taloa on vuokrannut Suomi-Neuvostoliitto-Seura. Kommunistien kokoontumisajot lopahtivat samoihin aikoihin 1990-luvun alussa kuin heidän suuresti ihannoimansa diktatuurikin. 

Rakennuksen korjaaminen aloitettiin jo muutama vuosi sitten. Reeraustahti ei ole tosin ollut järin kova. En ole koskaan nähnyt mäellä ketään vasaraa heiluttamassa tai ylipäätään kuullut työn ääniä alueella liikkuessani. Tontti oli yhdessä vaiheessa aidattukin ja saattaa olla vieläkin. Kai siitä joskus valmis tulee ja epäilemättä hienokin. 




Koska merellä tuuli kovasti, oli Saaronniemeen saapunut purjelautailijoita. En tarkalleen tiedä mikä vehkeen nimi on, mutta ei ainakaan mikään perus surffilauta. Nopeasti kiitäviä lautailijoita on mukava seurata ja usein olen saanut napattua heistä kuviakin. 

Rannassa kyselin eräältä herralta kuinka kovaa moinen vehje oikein kulkee. Kuulemma noin 25 solmua, joka vastaa autolla ajellessa noin viittä kymppiä. 






2 kommenttia: