Indra ja Harjattulan ruska

Tutustuin syyskuussa Indraan, joka on kameran edessä kuin kotonaan ja sattuu asumaankin lähistöllä. Syksyn mittaan olemme silloin tällöin käyneet ottamassa kuvia erilaisissa ulkomiljöissä. 

Tällä kertaa suuntana oli Turun Kakskerran saari ja tarkemmin Harjattula. En ollut aikoihin käynyt sillä suunnalla, joten se tuli mieleen potentiaalisena kuvauspaikka. 

Lokakuun puolivälissä puissa oli vielä jonkun verran lehtiä. Pääosin ne olivat kuitenkin jo varisseet maahan. Turun seudulla paras ruska on tilastollisesti 12. lokakuuta, mutta mielestäni tänä syksynä se oli jo aikaisemmin. 

Golfkentän lisäksi Harjattulassa sijaitsee Paasivi-Opisto, jossa allekirjoittanut vietti yhden lukuvuoden pian 30 vuotta sitten. Kyseessä oli kurssi, jossa enimmäkseen opiskeltiin liikkuvaa kuvaa, mutta mukana oli jonkun verran myös esimerkiksi valokuvausta. 

Opettajana linjalla oli elokuvantekijä Timo Lapila Perniöstä. En tiedä yhtään mitä hänelle nykypäivänä mahtaa kuulua, en ole nähnyt ainakaan 25 vuoteen. Timo piti myös muovikassimuseota kotitilansa ulkorakennuksessa. En osaa sanoa onko sellainen vielä olemassa. 

Noilta ajoilta on olemassa paljon lyhytelokuvia, joita voisi joku päivä katsella vuosien tauon jälkeen. Tiedä sitten miten rainat ovat kestäneet aikaa, mutta kai sieltä jotain löytyy mitä pystyisi pyörittämään ilman että nousee puna poskille. 

Harjattulan kartano ei näissä kuvissa näy. Se ei mielestäni sopinut kokonaisuuteen, vaikka komea rakennus onkin. Leijonapatsas portaiden alla tosin pääsi Indran viereen. 

Kartanopuiston ohella kuvauslokaationa oli ranta, jossa viime kesän uutuutena oli Rantakahvila Juho Kusti. En ehtinyt siellä kertaakaan käymään, mutta kai se ensi vuonnakin aukeaa. 

Aluetta on siistitty lähivuosina muun muassa raivaamalla pajukkoa. Ihmettelin tosin jo puolitoista vuotta sitten oranssia laivakonttia, joka seisoo parkkipaikan vieressä nurmella. Mutta kai sillekin joku funktio löytyy. 

Henna heinäkuun helteissä

Marraskuun harmauden ja pikkupakkasten keskellä on hyvä palata neljä kuukautta taaksepäin viime kesään. Nämä kuvat otettiin viime heinäkuussa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa. Kameran eteen kysyin turkulaista Hennaa. 

Henna on ollut tuttu 80-luvun lopulta asti. Nyt taisi tosin mennä kymmenisen vuotta, ettei nähtykään kertaakaan, mutta sosiaalisen median kautta tavoittaa nykypäivänä jos siltä tuntuu. 

Henna on mitä upein lady ja hyvin kuvauksellinen. Sain tosin jonkun aikaa maanitella häntä malliksi, mutta odotus palkittiin aurinkoisena heinäkuisena päivänä. Ilma oli hellelukemissa, eikä kesäkeli tuosta enää paljon parane. 

Tässä kuvia selatessani tuli mieleen, että puutarhan laajaa miljöötä olisi ehkä voinut käyttää vähän laajemminkin. Nyt viihdyttiin ehkä turhan paljon samoissa kohteissa. Pari potentiaalista kuvauspaikkaa oli tosin remontissa, eikä niihin ollut asiaa. 

Saaronniemessä 12. marraskuuta

Lauantaina 12. marraskuuta oli aurinkoinen päivä, joka tosin ikkunasta katsottuna näytti paljon mukavammalta kuin käytännössä olikaan. Nimittäin armoton tuuli piinasi pientä ja vähän isompaakin kulkijaa. 

Paradoksaalista kelissä oli, että Turun Sanomissa oli kokosivun lonkeromainos, jossa hehkutettiin lauantain olevan "Vuoden harmain päivä". Sen kunniaksi kehotettiin juomaan lonkkua. 

Ei muuta kuin vaatetta tarpeeksi päälle ja suunnaksi Turun Ruissalo. Pääsin perille työkaverieni kyydissä. He olivat menossa talviuinnille ja saunomaan saaren kärkeen Saaronniemeen. Minulle jäi puolisentoista tuntia aikaa kierrellä alueella sillä välin. 

Saaronniemen parkkipaikan vieressä oli pari kaivinkonetta ja maata myllerretty. Syy moiseen selvisi alkuviikolla Turun Sanomista, jossa ei enää hehkutettu alkoholijuoman harmautta, vaan kerrottiin, että Kolkanniemessä saneerattavaan huvilaan vedetään putkistoja ja kaapeleita. 

Kyseinen rakennus on varmasti ennen vanhaan ollut komea, mutta samaa ei ole voinut sanoa enää vuosiin tai jopa vuosikymmeniin. Kaikki on ollut pitkään rempallaan. Kerran näin telkän lentävän seinän läpi - pesäänsä. 

Viimeksi tätä Turun kaupungille kuuluvaa taloa on vuokrannut Suomi-Neuvostoliitto-Seura. Kommunistien kokoontumisajot lopahtivat samoihin aikoihin 1990-luvun alussa kuin heidän suuresti ihannoimansa diktatuurikin. 

Rakennuksen korjaaminen aloitettiin jo muutama vuosi sitten. Reeraustahti ei ole tosin ollut järin kova. En ole koskaan nähnyt mäellä ketään vasaraa heiluttamassa tai ylipäätään kuullut työn ääniä alueella liikkuessani. Tontti oli yhdessä vaiheessa aidattukin ja saattaa olla vieläkin. Kai siitä joskus valmis tulee ja epäilemättä hienokin. 

Koska merellä tuuli kovasti, oli Saaronniemeen saapunut purjelautailijoita. En tarkalleen tiedä mikä vehkeen nimi on, mutta ei ainakaan mikään perus surffilauta. Nopeasti kiitäviä lautailijoita on mukava seurata ja usein olen saanut napattua heistä kuviakin. 

Rannassa kyselin eräältä herralta kuinka kovaa moinen vehje oikein kulkee. Kuulemma noin 25 solmua, joka vastaa autolla ajellessa noin viittä kymppiä. 

Märynummen retkeilyreitillä

Halikon Märynummessa on laajat ulkoilualueet, joista moni luontopoluista kiinnostunut ei ole tietoinen. Itse luin aiheesta vasta viime viikolla, eikä pikagalluppini mukaan kukaan tuttuni ollut kuullut koko paikasta. Jo pelkkä Märynummi-nimi ihmetytti kovasti Turun seudulla, vaikka Salon kupeeseen ei olekaan matkaa kuin viitisenkymmentä kilometriä. 

Märynummen ulkoilualue löytyy muutaman kilometrin päästä Halikon kuuluisasta kurpitsapellosta, joka on parina viime syksynä kohonnut oikeaksi kansanvaelluskohteeksi. 

Märynummestä minulle tulee mieleen eräs entinen työkaveri, joka on sieltä kotoisin. Lisäksi kylässä on ollut mielisairaala, josta syksyn 2015 pakolaisaallon myötä tuli vastaanottokeskus. Se lopetti toimintansa syyskuun lopussa 2021. 

Nuorten arabimiesten tallustelu pienellä kyläraitilla ei ainakaan Märynummen Facebook-sivujen mukaan ollut minkäänlainen ongelma, mutta Halikon Riikinbaarissa aikoinaan asioidessani kiinnitin huomiota naapuripöydässä keskusteleviin isäntiin. 

Hankkija-lippisten alla suunniteltiin kovaan ääneen ties minkälaisia attentaatteja vastaanottokeskukseen, koska eihän turvapaikkaturisteilla ollut kuulemma oikeutta tulla tänne ihmisiä häiritsemään. Ilmeisesti äijien jutut jäivät uhoamisen asteelle. 

En tiedä missä päin Märynummea kyseinen rakennus sijaitsee, mutta ei ainakaan ihan lähellä osoitetta Hirvitie 96 Salo, jossa on ulkoilualueen parkkipaikka. 

Rivi- ja omakotitaloasutuksen läpi kulkeva Hirvitie jatkuu metsätienä pitkälle, mutta ulkoilualueen edustalta löytyy useitakin parkkipaikkoja, jolloin pitäisi huomata, että nyt ollaan perillä. Vieressä vanha hiekkamonttu toimittaa uimalammen virkaa.

Parkkipaikkojen lähistöllä on frisbeegolfrata, jossa ainakin isänpäiväsunnuntaina 13. marraskuuta oli paljon porukkaa viskelemässä lättyä pussiin. Autoja tuli ja meni, mutta pikaisella vilkaisulla vanhemmat pariskunnat tuskin frisbeetä tulivat heittelemään. Se on lähinnä nuorison hommia. 

Valitsimme työkaverini Petterin kanssa 5,5 kilometrin pituisen ulkoilureitin. Sinisillä pallukoilla merkitty rengasreitti lähtee välittömästi parkkipaikalta, joka on uimalätäkön vieressä ja loppuu aikanaan ylemmälle parkkipaikalle, jossa on ensimmäiset frisbeegolfmaalit. 

Reitti kulkee sekä umpimetsässä että hakkuuaukeiden laidassa. Alkupätkä reitistä on osin soista ja vetistä maastoa. Tähän vuodenaikaan märkyys tuntui varmasti normaalia enemmän. Maastopyöräilijät olivat myllänneet loputkin polusta. Loikkiminen kuivahkoille reunamille onnistui kuitenkin melko hyvin. 

Maisemallisesti matkan varrella ei mitään ihmeempää ole, mutta ei sitä aina tarvitsekaan olla meri- tai järvinäköalaa. Suuria laskuja tai nousuja reitillä on turha odottaa, mutta pari-kolme ylämäkeä sentään löytyy. Yksi oli jopa niin vaativa, että piti oikein pysähtyä haukkomaan henkeä kallion laelle päästyäni. 

Noin puolivälistä reittiä maasto muuttui kallioiseksi mäntymetsäksi. Polun vetisyys väheni samalla huomattavasti. Paikoin tuli mieleen Paimion luontopolku, jossa tosin on epätasaisempaa edetä kuin täällä. 

Matkan varrella ei ikävä kyllä ole kuin yksi vaivainen penkki. Taukoa suunnitteleville se ei välttämättä riitä, etenkään kun ei tiedä missä kohtaa voisi koipiaan hetken lepuuttaa. Istuin löytyy aika tarkkaan puolivälistä reittiä. Potentiaalisia taukopaikkoja olisi kyllä siellä täällä, eikä muutaman lisäpenkin roudaaminen maastoon olisi varmaankaan ylivoimainen teko. 

Märynummen ulkoilureitille voi antaa hyvin mielin suosituksen. Se on selkeästi merkitty, melko helppokulkuinen ja helposti saavutettavissa. Nyt sattui vielä olemaan erinomainen ilmakin vuodenaikaan nähden. Täytynee käydä joskus toistekin.

Elokuinen Jurmon reissu

Saaristomerellä kolmetoista kilometriä Utöstä sijaitseva Jurmo on viitisen kilometriä pitkä ja kilometrin leveä saari.  Se on Korppoon Jurmon kylän pääsaari ja kuuluu nykyään Paraisten kaupunkiin. 

Keskiviikkona, elokuun 24. päivä, astelimme yhteysalus MS Baldurin kyytiin Nauvon Pärnäisistä työkaverini Petterin kanssa. Hänelle Jurmo oli edessä ensimmäistä kertaa, minulle tämä oli kolmas reissu saarelle. 

Laivamatka Pärnäisistä Jurmoon kestää nelisen tuntia. Se on viimeinen stoppi ennen Utöä, joka tunnetaan entisenä varuskuntasaarena. 

Vaikka tuntimäärä kuulostaa paljolta, meni aika Baldurin kyydissä joutuisasti. Sain nukuttuakin noin tunnin verran ja laukkuun pakkaamani aikakausilehdet olivat kova sana. Nettikin toimi merellä moitteettomasti. 

Ilma ei aamupäivällä ollut sellainen, että laivan kannella olisi viitsinyt oleilla. Taisi siellä muutama goretex-heppu istuskella, mutta minua ei huvittanut palella ja miettiä sataako vai ei. 

Netistä ei löytynyt Baldurin ruokalistaa, joten päivän menu tuli yllätyksenä. Tarjolla oli kaalilaatikkoa, aurajuustoperunoita ja mustapapupihvejä. Koska en varsinaisesti ole kasvissyöjä, en saanut ateriasta juuri mitään irti. Onneksi Petterille maistui, joten annokseni ei mennyt hukkaan kipatessani hänelle loput. Laukussa oli pari Nauvon Salesta ostettua lihapasteijaa ja banaania, eikä sentään tarvinnut nälkää nähdä.

Jääkaudella syntynyttä pitkulaista Jurmoa pidetään Saaristomeren kansallispuiston arvokkaimpana kohteena. Osa Jurmosta kuuluu kansallispuistoon, mutta suurin osa on saaren neljän kantatilan omistuksessa. 

Jurmossa on asuttu keskiajalta lähtien. Saarella on on kappeli, joka on nykymuodossaan ollut olemassa 1846 lähtien, mutta sisältää uudempaa kalustoa kuten saarnastuolin. 

Tarinan mukaan Jurmon metsät ja talot poltettiin 1500-luvulla Kustaa Vaasan käskystä, jotta merirosvousta ja haaksirikkoja ei esiintyisi lähivesillä. Nykyään saarella ei pahemmin puita ole, mutta kylän lähistöllä on 1930-luvulla istutettu mäntymetsikkö ja etelärannalla tervaleppälehto. Mäntyjä ei hevillä uskoisi pian satavuotiaiksi, mutta karun ilmaston takia niistä tuskin koskaan tulee tuon pidempiä ja paksumpia.  

1970-luvulle asti jurmolaiset saivat elantonsa kalastuksesta. Nykyään tulot tulevat pääosin matkailusta. Saarella on muun muassa vierasvenesatama, vuokramökkejä sekä yllättävän hyvin varusteltu ja edullinen satamakahvilakioski. 

Kivikkoisessa maastossa eteneminen ei tuottanut suuria vaikeuksia, mutta pyrimme käyttämään katajien ja kanervikkojen seassa kiemurtelevia polkuja hyväksemme. Kävely siellä oli helpompaa kuin kivien päällä. 

Takaraivossa kummitteli keväinen ilmalentoni Ruissalossa, jolloin sormeni murtui ja tälli tuli kylkeen kiven pyörähdettyä allani luontopolulla. Jurmossa en varsinaisesti kävellyt kieli keskellä suuta, mutta tapaturma kävi mielessä kivikkoisilla osuuksilla. 

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun reippailin aivan Jurmon päähän asti. Saaren kuuluisin puu lienee tuo kuvissakin keskellä kivikkoa kasvava pihlaja, jonka jälkeen saa tarpoa vielä kauan maaliin päästäkseen. Matka on paljon pidempi mitä silmä antaa ymmärtää. 

Saaren kärjessä näimme valtavan rantakäärmeen. Se kiirehti piiloon kiven alle meidät havaittuaan, mutta jäi sen verran näkyviin, että sain kuvattua eläimen. Kyseessä oli yksi isoimpia käärmeitä mitä on vastaan tullut. Väritykseltään se poikkesi tavanomaisesta lajikumppanistaan siinä, että pää oli muuten musta, mutta leuan alla valkoista. Ei siis suinkaan lajille ominaisia keltaisia täpliä pään päällä. 

Käärmeen lisäksi vastaan tuli polkupyöräilijä. Kulkupeli ei oikein soveltunut kiviseen maastoon ja kaveri joutuikin taluttamaan sitä. Hän oli saapunut saarelle troolari Ainalla raisiolaisen leirikoulun mukana.

Vaikka reissuun lähtiessä sää näyttikin vähän arveluttavalta, tuli ulkoilukelistä lopulta suorastaan ihanteellinen. MS Baldurin aikataulu on sellainen, että kesäkeskiviikkoisin Jurmoon pääsee viideksi tunniksi, jona aikana ehtii tutkia saaren päästä päähän jos vaan kunto kestää. 

Aiemmat blogijuttuni Jurmosta löytyvät linkeistä http://kaislatuuli.blogspot.com/2017/08/jurmon-reissulla-kesakuussa.html ja http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/09/elokuinen-jurmon-matka-osa-1.html?m=0