Lauantaina 24. syyskuuta tarjoutui mahdollisuus päästä yksityisveneellä Vepsän saareen Turun Airistolle. Tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä, etenkin kun keli oli kuin tehty veneilyyn ja ulkoiluun.
Kuluneella kesäkaudella saaressa tuli vierailtua ennätyksellisen usein. Elokuun viimeisen lauantain eli Muinaistulien yön jälkeen on pitänyt kehitellä muuta ohjelmaa vapaa-ajan ratoksi, kun Vepsään ei ole ollut enää vesibussiyhteyttä.
Pieni pelko homman toteutumisesta tosin ilmeni perjantai-iltana. Katselin Forecan sääennustetta, joka lupasi lauantaiksi osittaista sadetta ja sunnuntaiksikin koko päiväksi! Pisaraakaan ei kuitenkaan tullut kumpanakaan päivänä.
Ihmettelenkin jälleen kerran Forecaa, joka tuntuu munaavan joka käänteessä ennustustensa kanssa. Nykypäivänä luulisi olevan helppoa katsoa satelliiteista sataako vai paistaako! Eihän tässä enää olla missään 80-luvulla, jolloin televisiometeorologit sohivat karttakepillä fläppitaulua ja heittivät hatusta niin pakkaset kuin helteetkin.
Paavolan Janin uudehko vene tarjosi vakaampaa kulkua kuin edellinen paatti. Nyt tuskin pieni aallokkokaan pahemmin haittaisi. Sitä ei kuitenkaan tarvinnut kokea, koska meri oli lähes tyyni.
Ruissalon Saaronniemestä käsin tehty matka Vepsään ei kauan kestänyt. En huomannut katsoa kelloa, mutta maksimissaan viidessätoista minuutissa neljän hengen seurueemme oli perillä.
Vepsän uutta, viime kesänä valmistunutta uimarannan puoleista venelaituria on kovasti kritisoitu. Ainakin neljän eri veneilijän kuulin kesällä siitä marmattavan. Lauantaina sekä veneestä nousu että siihen meno oli huomattavasti helpompaa kuin vanhassa laiturissa, eikä kiinnittyminenkään tuottanut vaikeuksia. Mutta asia lienee aluksesta ja henkilöstä kiinni.
Venelaiturilta saapastellessamme kohti saunoja kerroin, että tuossa mutkassa näin kerran käärmeen. Se puikkelehti pöpelikköön niin että oksat vaan rapisivat. Ja kuinka ollakaan, muutaman kymmenen metrin jälkeen bongasimme polulta yli metrisen rantakäärmeen, joka meidät nähdessään poistui vikkelästi paikalta.
Melkein heti perään huomasin käärmeorgiat rantakivikossa. Naaraan kimpussa oli ainakin kaksi koirasta, ellei jopa kolme. Kiemurteleva käärmeklimppi pelästyi isoja hahmojamme ja poistui pusikkoon piiloon, eikä palannut. Sain sentään muutaman kuvan, joista yksi on tuolla ylempänä.
Jotain muutoksia huomasin saaressa syyskuun aikana tehdyn. Kaupungin miehet olivat ainakin fiksanneet mökki nro 5:n terassirampin. Oli syytäkin, levy meinaan retkotti jo pari vuotta sitten siihen malliin, että joku onneton olisi pahimmassa tapauksessa voinut tippua siitä läpi.
Sääli, ettei saareen ole vesibussiyhteyttä syyskuussa edes viikonloppuisin. Sitä voisi markkinoida esimerkiksi kalastajaryhmille, joita moinen paikka varmasti kiinnostaisi. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa toteuttaa.
Iltapäivä Vepsässä hurahti taas nopeasti. Poistuimme hyvissä ajoin ennen hämärän tuloa, jolloin 17 hehtaarin saari olikin koluttu suunnilleen päästä päähän. Ei lainkaan hullumpi tapa viettää syksyistä lauantaita.
