lauantai 8. syyskuuta 2018

Pohjois-Kyproksen kiertomatka osa 4 - Apostoli Andreaan luostari

Apostoli Andreaan luostari on suosittu pyhiinvalleuskohde, joka sijaitsee nykyisin turkkilaisten alueella Pohjois-Kyproksella Karpasian niemimaalla. Se on omistettu Andreaalle, joka Uuden testamentin mukaan oli yksi Jeesuksen opetuslapsista ja apostoleista.

Legendan mukaan Andreas kävi nykyisen luostarin paikalla lähetysmatkallaan häntä kuljettaneen laivan pysähdyttyä niemellä. Alue on sekä kristittyjen että muslimien kunnioittama.

Andreaan kunniaksi rakennetut tilukset olivat meidänkin kiertomatkamme ohjelmassa. Opas varoitteli etukäteen aaseista, joiden taakse ei saa missään nimessä mennä. Ne kun voivat potkaista.

Aaseja alueella totisesti riitti, kissoista puhumattakaan. Tunnettua on, että katteja piisaa etelän lomakohteissa, mutta en ole aiemmin nähnyt niitä missään näin paljon kuin Pohjois-Kyproksella. Kissaihmisenä minulla ei ollut sitä mitään vastaan, mutta valtava populaatio yllätti.






Ilmeisesti kissat ja pitkälti aasitkin elävät turistien ostamilla murkinoilla. Eräs pienikokoinen kisu oli niin heikossa kunnossa, että oikein sääliksi kävi. Veikkailin aasin potkaisseen sitä. Kävely oli  hoippuvaa ja koko eläin aivan käyrä. Toivottavasti joku päästi sen kärsimyksistään.

Yhdellä aasilla oli toisessa takakaviossaan säilykepurkki. Huono tuuri osua juuri sellaiseen. Vaikea varmaan saada poiskaan, kun tuskin kukaan uskaltaa mennä ottamaan.

Kissojen toiminta oli vähän erilaista mihin olen tottunut. Eräs vanhempi yksilö rutisti tortut kaikessa rauhassa aivan eteeni luostarin etupihalla, kuoputti kivikkoa pari kertaa ja jatkoi pokkana matkaansa. Yleensä toimitus tehdään syrjemmässä ja peitellään perusteellisesti.

Itse luostari jäi vähän maisemien ja eläinten varjoon. Paikalla oli myös runsaasti turistirihkaman ja hedelmien myyjiä. Tutkin tuotteita jonkun aikaa, mutta tiskille jäivät.














1 kommentti: