Deep Purple ja kumppanit Tammisaaressa

Lauantaina 21. heinäkuuta raskaan rockin veteraaniyhtye Deep Purple esiintyi Tammisaaren Juli Festivalenissa.

Huomasin tapahtumailmoituksen jo viime joulukuussa, jolloin aloin oitis levittämään asiasta infoa tutuille ja suunnittelemaan reissua Tammisaareen.

Alkuperäisen kyytisuunnitelman kanssa ilmeni h-hetken lähestyessä vaikeuksia ja ehdin jo stressata aikalailla miten liikkeelle oikein päästään. Apuun riensi kuin ihmeen kautta turkulainen I Am Productions, jonka tilausbussilla lähdimme Turun Puutorilta kello 13.

Mukana matkassa oli kolmisenkymmentä asiasta kiinnostunutta. Suurin osa oli selvästi pelkästään Deep Purplen perässä, mutta itse koin tapahtuman kokonaisvaltaisena festivaalina. Muut esiintyjät olivat Ben Granfelt Band, Paul Oxley's Unit, Bonadife ja Temperance Movement.

Valtaosa bussiporukasta oli tuttujani. Matka Turusta Tammisaareen on yllättävän lyhyt, ottaen huomioon kuinka harvoin siellä tulee käytyä. Sen verran mitä sivukorvalla matkalaisten juttuja kuuntelin, oli seutu monille täysin vierasta.

Parkkipaikan löytäminen Tammisaaresta oli aikamoinen savotta. Katuja oli suljettu festivaalin ajaksi, joten kuski yritti epätoivoisesti kaikenmaailman pikkukujien kautta kohteeseen. Reilut puoli tuntia peruuttamista ja ihmettelyä, vaikka auton olisi voinut jättää kauemmaskin.

Samalla kun kuljettajaparka käänteli vimmatusti rattia suuntaan jos toiseenkin, istui autossa täysin tervejalkaista porukkaa perse homeessa hymähtelemässä kuskin harhailuille ylimitoitetulla volyymilla soineen musiikin tahdissa. Matkanjohtajan puute tuli viimeistään tässä kohtaa ilmi. Olisi nimittäin voinut kävellä kauempaakin, eikä autoa olisi väkisin tarvinnut saada lähes portille asti.

Minulle tilanne oli todella hankala, koska rakkoni paisui siihen malliin, että juomingit olivat tulla korvista ulos. Bussin noin 160 senttisille ja 60 kiloisille tarkoitettuun vessaan en edes yrittänyt mahtua.

Lopulta, ilman minkäänlaista kuulutusta tai tietoa auton tulevista liikkeistä, pääsimme parkkiin joutomaalle lähelle festivaalialuetta. Singahdin oviaukosta kuselle kuin vuorikauris ja jumalauta millainen helpotus se olikaan.

Tammisaaressa oli kuulemma puolenpäivän tienoilla satanut. Jokunen penkki oli hiukan märkä, mutta onneksi loppupäivän aikana ei tippunut pisaraakaan.

Kostea ilma reilun kolmenkymmenen asteen helteen kanssa teki elosta tukalaa. Olo oli kuin  kasvihuoneessa tai Thaimaan lomalla. Mutta kumminkin pääasia, ettei tullut ukkoskuuroja.

Festivaalialueella huomio kiinnittyi ensimmäiseksi sekavaan aitasysteemiin. Karsinaa ja metalliaitaa oli vaikka naapurikuntiin jakaa. Oli vip-osastoa ja karvalakkimallia, eikä kukaan oikein tiennyt mihin olisi pitänyt mennä.

Festivaalin juomahinnat olivat luku sinänsä. Käsittämättömän kalliit oluet, lonkerot ja muut tuotteet löivät silti ällikällä, vaikka tällaiseen sikamaiseen hinnoitteluun olisikin jollain tasolla osannut varautua. Omalla kohdallani se tarkotti salakuljettettua virovodkapulloa, jota ilman päivästä tuskin olisi selvitty alle 150 euron. Nyt juomiin meni viitisenkymppiä.

Portin lähellä istuskellessani olin aitiopaikalla seuraamassa järjestysmiesten touhuja. Pari innokasta gerberosta oikein hakemalla haki epäkohtia ja säntäsi ihmisten perään mitä turhimmista syistä.

Ehkä jatkossa voisi harkita sellaista, että ihmiset päästetään sisälle samasta portista, annetaan heidän olla rauhassa ja pitää hauskaa. Ulkomailla kun menet rokkifestivaaleille, olet toivottu asiakas ja järjestysmies palvelee sinua. Suomessa asia on toisinpäin.

Juli Festivalenin bändikattaus oli tänä vuonna varsin onnistunut. Jossain ennakkotiedoissa mainittu M.A. Numminen & Pedro Hietanen oli matkan varrella tippunut esiintyjälistasta pois. En oikein ymmärrä miten kaksikko olisi kattaukseen sopinutkaan.

Päivän ensimmäinen esiintyjä oli Ben Granfelt. Sympaattinen suomalaiskitaristi on musiikkia laajemmin seuraaville tuttu muun muassa yhtyeistä Gringos Locos, Guitar Slingers, Leningrad Cowboys, Wishbone Ash ja Los Bastardos Finlandeses. Granfeltin bluesin perinteitä kunnioittava soitto oli hienoa kuunneltavaa.

Viime vuonnakin Juli Festivalenissa esiintynyt tammisaarelainen 80-luvun alun supersuosikki Paul Oxley's Unit poikkesi päivän musiikillisesta linjasta kepeällä popillaan. Oxley kuuluttikin jossain välissä, että "tämä on heavymetalfestivaali". No ei nyt sentään, mutta ehkä hänen näkökulmastaan.

Yhtyeen vanhat hitit kuten Another Heartbreak, Terry's Inside ja Spanish Bars ovat niin hienoja biisejä, että hänelle ja orkesterilleen soisi nykyäänkin laajempaa julkisuutta, kun kerran ovat näin aktiivisia ja vetreitä.

Etelä-Ruotsin Malmöstä tuleva Bonafide esitti Krokus- ja AC/DC-tyyppistä hard rockia. Päivän rankimman näköisten soittajien titteli menee heille, samoin musiikillinen anti oli selvästi raskainta mitä Tammisaaressa kuultiin.

Ruotsalaisten jälkeen lavalle asteli brittiläinen The Temperance Movement. Tiedotteen mukaan sen "on kehuttu kuuluvan 2010-lvulla perustettujen vintage-rockin kiinnostavimpiin yhtyeisiin". Varmaan jonkun mielestä näin onkin, mutta minulle orkesteri oli aika yhdentekevä. Ehkä parempi perehtyminen voisi joskus olla paikallaan, mutta ainakaan nyt en jaksanut bändin retroilusta kiinnostua.

Oasiksen Liam Gallargeria muistuttanut laulaja oli energinen ja bändi yritti kovasti muutenkin, mutta Deep Purplea odotellessa oli muutakin mielessä kuin The Temperance Movement.

Illan odotetuin akti oli luonnollisesti The Long Goodbye -kiertueellaan oleva brittiläinen Deep Purple. Heavy rockin ja nykytermein "classic rockin" tunnetuimpiin orkestereihin kuuluva poppoo veti arvioni mukaan porukkaa Tammisaaren kauniiseen Stallörsparkeniin viitisen tuhatta. Saattoi olla enemmänkin, mutta en ole nähnyt mitään lukuja ainakaan vielä tätä naputellessani.

Odotukseni Purplea kohtaan olivat korkealla. Muutaman kerran aiemminkin yhtyeen nähneenä en ole mitenkään riemusta hyppinyt, mutta nyt halusin nähdä bändin ennen kuin se lähivuosina mitä todennäköisimmin kuopataan. Ovathan orkesterin muusikot jo ikämiehiä, keski-ikä 70-vuoden korvilla ja kiertueen nimikin on suuntaa antava.

Yksi syy moiseen Purple-intoiluuni oli Youtubesta löytyvä, viime marraskuussa BBC-studiolla vedetty livekeikka. Siinä yhtye on varsin vetreässä kunnossa, eikä mikään onneton räpeltäjä kuten entisen kitaristinsa Ritchie Blackmoren nykyinen Rainbow-viritelmä.

Purplen settilista kelpasi varmasti pääosalle ihmisistä, vaikka noin laajan tuotannon omaavan bändin valikoimasta olisi paljon muutakin ammennettavaa riittänyt. Rockmusiikin legendaarisimpia riffejäkin kuultiin illan aikana useita - Smoke On The Water ja Black Night etunenässä, eivätkä Strange Kind Of Woman, Perfect Strangers tai Space Truckin' nekään kauaksi jää.

Laulaja Ian Gillan vaikutti olevan oikein hyvässä kuosissa ja äänikin kulki. Kitaristi Steve Morsen soittoa ei voi muuta kuin ihailla, basisti Roger Glover oli hänkin vetreässä kunnossa ja leveästi purukalustoaan esitellut kosketinsoittaja Don Airey taikoi vehkeistään maukkaita ujelluksia. Hiljattain 70-vuotta täyttänyt bändin ainoa alkuperäisjäsen, rumpali Ian Paice, paukutti kannuja kuin vuosikymmenet sitten.

Loistava keikka Purplelta ja paras livekokemukseni pitkiin aikoihin. Hieno päivä ja reissu ylipäätään. Kuvatkin onnistuivat mainiosti.

Deep Purplen settilista Tammisaaressa 21.7.2018:

Intro: Mars, The Bringer Of War

Highway Star
Pictures Of Home
Bloodsucker
Strange Kind Of Woman
Sometimes I Feel Like Screaming
Uncommon Man
Lazy
Time For Bedlam
Birds Of Prey
Knocking At Your Backdoor
soolo: Don Airey
Perfect Strangers
Space Truckin'
Smoke On The Water

encore:
Hush
soolo: Roger Glover
Black Night

Högsåran kyläraitilla

Kuluvan kesän toistaiksi paras maakunta-ajelu suuntautui Kemiönsaaren kunnan Högsåraan.

Hiittisten saaristossa sijaitseva saari oli aiemmin tunnettu luotsiasemana, jonka perinnettä siellä jatkaa Merenkulkulaitoksen väyläasema. Kylän talot ja tilat ovat enimmäkseen vanhoja 1700-luvun luotsitiloja ja asukkaita on viitisenkymmentä.

Aiempi kokemukseni Högsårasta rajoittuu muutama vuosi sitten tehtyyn Bengtskärin majakkareissuun, jolloin Turun Aurajoesta lähenyt MS Lily -laiva seilasi mennessä Högsåran ohi. Muistan katselleeni saaren komeita punaisia rantavajoja.

Vajaat kaksi vuotta sitten olin menossa Taalintehtaan keskiaikamarkkinoille. Menomatkalla oli ajatuksena piipahtaa Högsårassa. Mutta lossi ei kulkenut silloin kuin kahden tunnin välein, joten visiitti jäi odottamaan hamaan tulevaisuuteen. Aiheesta tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/09/keskiaikaiset-saaristolaismarkkinat.html

Tällä kertaa tutkailin lossiaikatauluja etukäteen. Tähtäsin kello 12 lähtöön ja auto sai jäädä lossirantaan. Olin meinaan lukenut, ettei kaaralla ole mitään käyttöä noin pienessä paikassa. Apostolin kyydillä pärjäisi hyvin.

En huomannut etsiä Högsårasta sen kummempaa ennakkoinfoa, joten tuli kyläraittia tallattua summittaisesti. Alue osoittautui laajemmaksi kuin kuvittelin. Paahtavassa helteessä kävely rupesi jossain kohtaa jo vähän arveluttamaan, mutta eipä tuonne eksyäkään voinut.

Huomionarvoista oli saarella kohtaamani väkimäärä. Sakkia tuli vastaan niin autoilla, juosten kuin polkupyörälläkin. Lossikin ajeli tuona päivänä nonstoppina, kun muuten se noudattaa aikatauluja.

Aikani käveltyäni päädyin lossilaituria vastapäätä olevaan venesatamaan ja sen rantaravintolaan. Rumpan Bar olikin mielenkiintoinen kompleksi, jossa olisi voinut istuskella tuopin äärellä vaikka loppupäivän. Ehkä vielä joskus.

Högsåran kirkkoa ja hautausmaata etsiessä meinasi tulla tenkkapoo. Kukaan ei tuntunut tietävän sellaisesta halaistua sanaa. Bar Rumpanista napattu karttalehtinen puolestaan kertoi, että hautausmaa on olemassa.

Hautuumaa löytyi lopulta yllättävän kaukaa asutuksesta. Luulin, että se olisi tehty keskeisemmälle paikalle.

Kivenheiton päässä saapasmäestä oli massiivisen kokoisia tuulivoimalapropelleja, mutta niiden mahdollinen lähempää tutkimen jääköön toiseen kertaan.

Koska maailma on pieni, samalle paluulossille ajoi pakettiautonsa tuttu hahmo. Ammattimuusikko Markku Mäikkä Tuomi asuu nykyään Högsårassa mielitiettynsä kanssa. Myöhemmin törmäsin häneen vielä Taalintehtaallakin, josta loput kuvatkin ovat.