sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Deep Purple Tammisaareen 21. heinäkuuta

Jouluviikolla julkaistiin mediatiedote, jonka mukaan legendaarinen brittiläinen hardrockyhtye Deep Purple saapuu ensi vuoden heinäkuussa konsertoimaan Suomeen. Keikkapaikkoina mainittiin Hamina ja Tammisaari.


Deep Purple vuoden 2017 pressikuvassaan. 


Asiasta tekee hivenen omituisen se, että noin kuukausi sitten Helsingin jäähallissa esiintyneen Purplen piti olla maassamme viimeistä kertaa. Yhtye on nimittäin lopettamassa mittavaa uraansa. Moisten huhujen takia halli saatiinkin täyteen sakkia.

En varsinaisesti kummastele tällaista toimintaa, sillä parin viime vuosikymmenen aikana monet pitkänlinjan bändit ovat kertoneet lopettavansa siihen levyyn ja tuohon kiertueeseen. Kuitenkin sama ralli jatkuu vuodesta toiseen.

Esimerkkejä voisi heittää vaikka kuinka. Ozzy Osbourne lopetti alunperin jo 1992, Kissin piti tehdä viimeinen kiertueensa 1996 ja Scorpions kertoi panevansa pillit pussiin 2010-luvun alussa. Black Sabbathin monista lopettamisyrityksistä nyt puhumattakaan. Lypsävää lehmää ei kannata tappaa, vaikka taiteellinen taso olisikin vähän sitä sun tätä ja muusikot viittä vaille vanhainkodin kiikkustuolissa. 

Ehkä surullisin esimerkki suoranaisesta kusetustoiminnasta löytyy ihan kotimaasta - nimittäin Remu Aaltonen erilaisine Hurriganes-viritelmineen. Niin surkeasti esitettyä musiikkia ei legendaarisen nimen alla pitäisi viedä lavoille. Remu on viimein kai tämän tajunnut, koska meneillään olevaa keikkarupeamaa mainostetaan hänen viimeisenään. Pahoin kyllä pelkään, ettei Hurriganes-pahoinpitely tähän jää.

Deep Purplen Tammisaaren keikkaa odotan innolla. Tapahtuma on osa Juli Festivalenia, joka järjestetään kaupungin keskustassa Stallörsparkenissa. Viime vuonna tapahtumassa esiintyivät muun muassa Hector, Paul Oxley's Unit ja Toto. Lavalla nähdään varmasti tälläkin kertaa monia muitakin artisteja kuin Purplen vanhat herrat.

Mikäli vielä kyyti Tammisaareen järjestyisi viime kesän tapaan mukavan matkaporukan kanssa, niin mikäpä sen hienompaa.




2 kommenttia:

  1. Pitääpä kysellä Lassen bussia...
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Hyvä tarina varsinkin Remusta ,en olis menny kattoo vaik olis ollu ilmais lippu,Mutta Blacmoore muka bändis GILLAN ON SOPINU RIIDAT P.S VIKI HOITAA sanna ja peku lähtee mukaan p.s, oliko se urhie purple

    VastaaPoista