sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Riiassa osa 3 - Jurmala

Jurmala on noin 56 000 asukkaan merenranta- ja kylpyläkaupunki Latviassa noin 25 kilometrin päässä Riiasta. Sen erikoisuus on lähes kolmekymmentä kilometriä pitkä hiekkaranta ja arkkitehtuurisesti komeat vanhat puutalot, etenkin pitsihuilat torneineen.

Riiasta pääsee Jurmalaan kätevästi vaikka junalla. Lomaamme sisältyi Ikaalisten matkatoimiston toimesta ilmainen bussikuljetus sinne. Retki saikin hyvän vastaanoton ja auto oli puolillaan innokkaita turisteja.

Bussikuskinamme ollut Jukka ihmettelikin moista suosiota, kun kuulemma yleensä ihmiset eivät ole näin kiinnostuneita Jurmalasta. Tämä oli hänen kahdestoista työkomennuksena Riikaan kesän aikana, eikä aiemmin ole tällaista koettu.

Jurmalassa oli muutama tunti aikaa tutustua kaupungin ihmeisiin. Olin vuonna 2009 vastaavalla matkalla, jolloin alue tuli pääpiirteittäin tutuksi. Nyt en tainnutkaan mitään uutta nähdä, mutta se ei suuremmin surettanut.






Jurmalan pääkatu on pitkä kävelykatu. Sen varrella on runsaasti baareja, käsityöläisten kojuja ja kaikenmoista matkamuistomyymälää. Omat ostokseni rajoittuivat muutamaan oluttuopposeen ja Riga -lippalakkiin. Innokaat myyjät kyllä kutsuivat kojuilleen maistiaisille ja tyrkyttivät sitä sun tätä. Jotain litkua kumosinkin kurkkuuni, täysin ymmärtämättä edes mitä se mahtoi olla. Ilmeisesti jonkinsortin teetä.









Jurmalan komea hiekkaranta on todellakin kaikkien kehujen arvoinen. Se näytti vaan kovin matalalta ainakin sieltä suunnalta josta merta lähestyimme. Samapa tuo kai, mutta jos tekee mieli puhahtaa uiskentelemaan, saanee kahlata aika kauas ennen kuin homma onnistuu.

Jukka-kuskimme spiikkasikin ennen Jurmalaan saapumistamme, että "Täällä tuntuu kuin olisi etelässä, sillä erotuksella että palmujen tilalla on mäntyjä". Juuri näin. Kun vielä lämpötila lähenteli kolmeakymmentä, helposti kuvitteli olevansa paljon kauempana Suomesta.

Olen toisinaan suositellut Jurmalaa auringonpalvojatuttavilleni vuoden 2009 käyntini perusteella. Kovin kiinnostunutta vastaanottoa ehdotukseni ei ole saanut. Ilmeisesti Latviaa pidetään tuttujeni keskuudessa yhä jotenkin vähäpätöisenä ja alkeellisena entisenä kommunistimaana. Mielummin lennetään vaikka sitten Turkkiin. Kannattaisi ehkä heittää vanhentuneet käsitteet romukoppaan ja katsastaa Jurmalakin, mikäli rantaa ja aurinkoa kaipaa.








2 kommenttia:

  1. Niinpä, kyllä Jurmala monet etelän rannat voittaa moninkerroin.
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista