Marko Haavisto & Poutahaukat Kakskerrassa

Muutama viikko takaperin huomasin Facebookissa tapahtumamainoksen, jonka mukaan Turun Kakskerrassa Harjattulan kartanon Lasipalatsissa esiintyvät 22. heinäkuuta Bablo, Esa Eloranta ja Marko Haavisto & Poutahaukat.

Asia rupesi kiinnostamaan välittömästi. Olisi kerrankin erilainen kesäehtoo tiedossa. Paikalle pääsisi helposti Kauppatorilta lähtevällä bussilla numero 15 ja öinen paluukyytikin järjestetty.

Turussa oli samaan aikaan purjelaivatapahtuma Tall Ships Races ja sakkia liikkellä pilvin pimein. Ikävä kyllä Harjattulaan saapui ihmisiä vain kourallinen, vaikka tällaisen illan olisi luullut kiinnostavan.

Bussia sai odotella paahtavassa auringossa vajaan tunnin. Syynä oli kuulemma  poikkeuksellinen perjantaiaikataulu, joka oli muutettu Tall Ships Racesin takia. Kuski oli asiasta kovin pahoillaan. "Saimme kuulla tästä vasta eilen", hän kertoi.

Olen ollut Lasipalatissa viimeksi parikymmentä vuotta sitten. En muistanutkaan, että kattorakennelmat olivat minun mittaiselleni todella alhaalla. Pää kyyryssä piti astella pitkin salia, ettei nuppi kolahtanut rautatankoon.

Muuten Lasipalatsi osoittautui oikein hyväksi keikkapaikaksi. Soundit olivat ensiluokkaiset etenkin pääesiintyjän aikana. Tarjoilupuolikin toimi kuin tyhjää vaan. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tuotteista valitsin Kukko-lageria, koska tummiin tai muihinkaan erikoisoluisiin en hevillä koske. Tosin pari tölkkiä kumosin Kakolan kalpeaa, joka muistutti kovasti ahvenanmaalaisen Stallhagenin panimon sitruunaolutta.

Sooloartistina pitkään tunnettu Bablo ja mainiosta Garbo -yhtyeessä kannuksensa hankkinut Esa Eloranta soittelivat duona. Molemmilla miehillä on pitkä musiikkitausta ja kokemusta Suomen lavoilta paljon puhuttujen "tuhansien keikkojen" verran.

Liekö sitten ihmiskadosta johtuvaa, mutta keikka oli mielestäni vähän vaisu. Bablo ilmeisesti poistuikin heti kamat kasattuaan. Eloranta rantautui loppuillaksi yleisön harvalukuiseen joukkoon.

Haaviston poppoo on suurelle yleisölle ehkä tutuin Aki Kaurismäen elokuvien kautta. Jo parikymmentä vuotta esiintynyt yhtye on sekoitus iskelmää, rautalankaa, folkia ja kuusikymmentäluvun rokkia.

Poutahaukkojen aikana paikalle saapui muutamia selvästi yhtyeen faneiksi luokiteltavia henkilöitä. Keikassa oli jokseenkin kaikki kunnossa; hieno kesäilta, siihen täydellisesti sopiva musiikki, valot ja äänentoisto.

Haaviston orkesteri ei ollut väenvähyydestä moksiskaan. Yhtye soitteli reilun tunnin minulle suurimmaksi osaksi tuntemattomia kappaleitaan, joukossa toki pari tutumpaakin. Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvassakin soinut Paha vaanii jäi korvamadoksi kaaliini moneksi päiväksi.

Kitaristit Jouni Saario ja Jaakko Rossi hoitivat tonttinsa hienosti, laulajabasisti Haaviston Rauli Badding Somerjokea muistuttava ääni ja tyylikäs nelikielisen pompottelu sekä hillitysti rummutellut Samuli Halonen tekivät illasta parhaan livemusiikkikokemuksen pitkiin aikoihin.

The Tall Ships Races Turussa

The Tall Ships Races on kansainvälinen purjeveneille tarkoitettu vuosittain järjestettävä kilpailu. Vähintään puolet laivojen miehistöstä pitää sääntöjen mukaan olla 15-25-vuotiaita. Ensimmäisen tapahtuman järjesti lontoolainen lakimies Bernard Morgan vuonna 1956 purjelaivojen aikakauden lopun kunniaksi. Sen piti olla ainutkertainen juttu, mutta toisin kävi.

Joka neljäs vuosi purjelaivat kisaavat Itämerellä. Suomen Turussa tapahtuma on järjestetty viisi kertaa. 1996, 2003, 2009, 2011 ja viime viikolla 20.-23. heinäkuuta 2017.

Olen osallistunut Turun karkeloihin joka kerta. Tosin vuonna 2011 vain hetkellisesti, sillä viikkoa aikaisemmin Unkarin lomamatkalta saamani campylobakteeri piti huolen siitä, että kovin kauas kotinurkiltani en uskaltanut lähteä. Niinpä Tall Shipsit jäivät osaltani pariin lähimpään laivaan, jotka sattuivat olemaan tapahtuman isoimmat eli venäläiset Mir ja Sedov. Paatit kun kiinnittyivät asuintaloni lähistölle Aurajokeen. Uskalsin juuri ja juuri kävellä sinne saakka, kunhan bajamajat vaan olivat jatkuvasti hollilla.

Viime viikolla tuli vahinko otettua takaisin korkojen kera. Kakka ei hakannut kalsareita kuten kuusi vuotta sitten. Liikuin tapahtuma-alueella molemmin puolin Aurajokea useana päivänä.

Pisin ramppaus pitkin jokirantoja tapahtui torstaina, Tall Shipsin ensimmäisenä virallisena päivänä. Kilometrejä kertyi varmasti lähemmäs kymmenen. Väkeä oli niin paljon, ettei jokilautta Föriin kannattanut edes harkita jonottaa. Oli kuljettava kauempaa Martinsillan kautta päästäkseen Aurajoen toiselle puolelle.

Pahaksi onnekseni satuin olemaan jokisuussa lähellä Viking Linen terminaalia juuri kun jättimäistä Sedovia hinattiin paikalleen Aurajoen uusien ökykerrostalojen eteen. Eipä muuten mitään, mutta Nauvosta yleisöä kuljettamaan tilattu keltainen lossi porhalsi pakoon yläjuoksulle, eikä sitä näkynyt seuraavaan tuntiin!

Käsittämätöntä toimintaa. Lossin olisi voinut ajaa sivuun Sedovin tulon ajaksi ja kuljettaa sitten ihmisiä rannalta toiselle. Nyt homma oli sekavaa - ainuttakaan järjestysmiestä ei näkynyt mailla eikä halmeilla, minkäänlaista informaatiota lossin touhuista ei saanut. Ihmiset alkoivat käydä kuumana.

Sakkia kertyi jonottamaan varmaan viitisen sataa. Odottelin aikani, kunnes kyllästyn pikkulasten itkuun, äkäisiin vanhempiin ja valtavaan tungokseen. Eipä muuta kuin Martinsillan kautta itäpuolelle sadekuuron säestyksellä. Tulipahan taas muutama lisäkilometri reippailtua.

Lauantaina tutustuin laivoihin pelkästään Aurajoen itärannalla. Siellä pystyi kulkemaan onneksi väljemmin kuin vastapäätä. Kaikkein isoimmat alukset olivat parkissa juuri näillä kohdin.

Kuvauskopterit ja koirat kiellettiin tapahtuma-alueella. Molemmat ymmärrän täysin. Eräs rouva oli silti päässyt pujahtamaan kolmen mussukkansa kanssa yleisömassan sekaan. Toivoin hartaasti, että joku minua suulaampi kaveri olisi hänelle asiasta huomauttanut. Minulta sen sijaan tutkittiin joka kerta olkalaukku tai reppu. Koiraa sieltä tuskin etsittiin, alkoholia veikkaisin.

Sunnuntaista laivojen lähtöä seurasin Airistolla Vepsän saarikallioilta käsin. En ole ennen nähnyt niin paljon erikokoisia- ja näköisiä aluksia samaan aikaan merellä. Alkaen pienistä peräprutkuista rannikkovartioston kautta valtavaan Sedov -purjelaivaan. Eikä ole varmasti kovin moni muukaan.

Turun Sanomien ja tapahtumajärjestäjien mukaan Tall Ships Races keräsi jättiyleisön, peräti 544 000 kävijää etukäteen veikkaillun puolen miljoonan sijaan. Tiedä sitten miten ilmaistapahtuman ihmiset oikein lasketaan tai heitetäänkö hatusta joku komealta kuulostava luku, mutta porukkaa oli joka tapauksessa oikein vaan hemmetisti.

En ole ainakaan kuullut järjestyshäriöistä, joita näin suuri ihmispaljous saattaisi aiheuttaa. Lähikaduille ladottiin jo viikkoa aikaisemmin järeitä betoniporsasrivistöjä mahdollisten terrori-iskujen varalta. Ettei kukaan kiihkoilija vaan ajelelisi autolla ihmisjoukkoon.

Valokuvia otin luonnollisesti paljon. Kuvattavaa näin isossa tapahtumassa olikin vaikka muille jakaa.

Rokkilaulaja rypsipellolla

Pari viikkoa sitten kävin kuvaamassa turkulaisen rokkilaulajan Ansu Aaltolehdon kanssa Nautelankoskella Liedon asemalla. Samaan reissuun oli helppo yhdistää pysähdys rypsipellon reunassa missä lie Liedon perukoilla. Potentiaalisia kuvauspaikkoja oli muutamakin, mutta päädyimme tähän miljööseen helpon autoparkin takia.

Rypsipelto mallikuvausdeana on ollut mielessäni jo monta vuotta. Se konkretisoitui vasta nyt. Tällaiset pellot tuppaavat olemaan parhaassa terässään noin viikon heinäkuussa, sitten homma onkin jo ohi.

Jostain syystä on ollut käsittämättömän vaikeaa saada valokuvamallia tähän mukaan. Luulisi, että moni nainen suurinpiirtein kiljahtelisi onnesta kun noin hieno kuvauspaikka löytyy ja lopputuloksena on ehkä jopa hyviä kuvia. Kumminkin perinteisesti on ollut parempaa tekemistä kuin lähteä fotomallikseni. Syinä esimerkiksi krapula tai sitten vaikkapa eno, kissa tai marsu on juuri sopivasti potkaissut tyhjää. Sitten taas vuoden verran odottelua. Onneksi tuli Ansu ja pelasti.

Fotosession ensimmäinen osa löytyy sivun oikeasta reunasta blogihistoriasta otsikolla Ansu fotomallina Nautelankoskella.

Munkvikenin luontopolulla

Viime viikon tiistaina kiersin Munkvikenin luontopolun Paraisilla. Reitti on tuttu syksyltä 2015, jolloin tallasin sen ensimmäistä kertaa. Tuolloin alue näytti syysruskassa aika erilaiselta.

Auto jäi Paraisten keskustan ulkopuolella sijaitsevalle Tennbyn ostoskeskuksen parkkipaikalle, koska polun startti on aivan vieressä. Mukana matkassa oli Harri Nato Leino, jolle Munkviken oli tuttu myös yhden käyntikerran perusteella.

Ilma oli taas mitä oli, sateen uhka jatkuvasti päällä. Tämän kesän aikana ei ole varsinaisia kesäkelejä oikein ollutkaan, vaan joko kuljet fleecetakkiin sulloutuneena siltikin palellen tai sitten sateenvarjo tanassa.

Oman lisänsä luontopolulle toi Turun Hansakorttelin Instrumentarium. Silmälaseista puuttunutta ruuvia olisi tarvinnut odotella "puolisen tuntia", kun parilla tuttavalla on kuulemma sama ongelma ratkaistu viidessä minuutissa. En jäänyt odottamaan, vaan lasit jätin kauppaan ja suuntasimme Paraisille. Oli hiukan totuttelemista pitkästä aikaa ilman kakkuloita. Paraisilta palatessa oli ruuvikin jo saatu asennettua.

Tästä vielä sen verran, että vielä edellisenä päivänä ruuvi oli paikallaan. Kävin muilla asioilla kyseisessä liikkeessä ja kysyin samalla jos sankoja voisi vähän kiristää. Kiristettiin kai liiankin hyvin, koska illalla huomasin ruuvin olevan tipotiessään. Ehkä vastedes kannan euroni jonnekin muualle.

Munkvikenin metsikössä oli melko hämärää ilman silmälasejakin. Lähinnä odottelin koska taivas repeää. Onneksi se tapahtui vasta palatessa Turkuun. Reitti on muuten suositeltava, ehkä vaan turhan lyhyt kahden kilometrin mitallaan. Mielellään noissa maisemissa kävelisi tuplamatkankin.