Uittamon sammakot

Kävin sunnuntaina 23. huhtikuuta Turun Uittamon tanssilavan läheisyydessä olevalla metsälammella katsomassa jos siellä näkyisi jonkinlaista liikehdintää. Ajoitus oli täysin oikea; jo kaukaa huomasin, että vedenpinta värisi ja loistahteli. Sammakoilla oli kutuaika menossa.

Tämän lätäkön sammakot olivat todella arkoja. Riitti kun kättä heilautti ilmassa, niin johan sukellettiin välittömästi piiloon. Luulisi, että maan tömähtelystä saisikin jonkinlaista vaaran tuntua, mutta että käsikin riitti. Napsin kumminkin liudan ainakin omasta mielestäni onnistuneita kuvia.

Turun Sanomien Bongaa kevät -palsta seuraa kevään etenemistä lähialueilla ja vastaanottaa lukijoiden kuvia. Lähetin ylimmäisen foton sinne, jossa se julkaistiinkin samana päivänä lehden nettisivuilla pienen tarinan kera.

Ruissalossa lauantaina 22. huhtikuuta

Viime viikon lauantaina oli merkillinen keli. Välillä aurinko paistoi, sitten tuli raekuuro tai vesisade ja jälleen aurinko. Sama rumba jatkui koko päivän. Yritä siinä sitten ulkoilla. Kaikesta huolimatta näin kuitenkin pääsi käymään ja viikonloppuna vierailin Turun Ruissalossakin pariinkin otteeseen.

Alkuperäinen tarkoitus oli tutkia Ruissalon Marjaniemen sammakkolampia. Sateenvarjon jätin autoon - hyväuskoisena ajattelin, ettei taivaalta varmaan nyt mitään tipu.

Luontopolun varrella rinteessä kukkivat sinivuokot.

Marjaniemen luontopolun liepeillä on muutamia lätäköitä, joissa olen monena keväänä käynyt bongaamassa sammakoita. Nytkään ei tarvinnut kauan kökötellä lammikon reunalla, kun pinta alkoi värähdellä ja ensimmäinen pallosilmä näyttäytyi.

Lätäkössä oli ainakin vielä lauantaina ihmeen vähän sammakoita. Huomasin vain kolme. Todennäköisesti enemmänkin olisi voinut nähdä, mutta ankara raekuuro yllätti. Päätin palata autolle, jotten vallan kastuisi. Kaaralle päästyäni sade lakkasi kuin seinään.

Marjaniemestä etenin Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan takamaille. Harva edes tietää koko seutua, vaikka itse ulkopuutarha ja päärakennus olisivatkin tuttuja. Alue on myös patsaspuisto, jossa on lummelampia ja avaraa nurmikenttää.

Pääsiäinen Itä-Virossa osa 5 - Narva-Joesuu

Narva-Joesuu on kylpyläkaupunki Itä-Virumaan maakunnassa, Viron koillisnurkassa Suomenlahden rannalla.

Nimensä mukaisesti kaupunki sijaitsee Narvajoen suulla. Pohjoispuolella Narvanlahden rannalla on kahdentoista kilometrin pituinen hienohiekkainen ja kaareva uimaranta.

Narva-Joesuun kauppala perustettiin 1917. Vuonna 1934 se liitettiin 15 kilometrin päässä sijaitsevaan Narvan kaupunkiin, josta Narva-Joesuu erotettiin itsenäiseksi kaupungiksi vuonna 1990.

Asukkaista oli vuoden 2008 tilastojen mukaan 73,5 prosenttia venäläisiä, 11,5 prosenttia virolaisia ja 15 prosenttia muita kansallisuuksia.

Narva-Joesuun säilyneet pitsihuvilat ja hiekkaranta ovat tuoneet monille suomalaisille mieleen Terijoen. Neuvostoaikana Narva-Joesuu oli Pietarin aristokraattien kesänviettopaikka, jonne paikallisella väestöllä ei ollut asiaa.

Huviloiden määrä nousi ensimmäisen maailmansodan aikoihin jopa tuhanteen. Narva-Joesuun pitsihuviloita siirrettiin maailmansotien tieltä muun muassa Haapsaluun ja Pärnuun. Toisen maailmansodan jälkeen jäljellä oli muutama kymmenen huvilaa, joista nykyään enää muutama on pystyssä.

Sodan jälkeen Neuvostoliitto piti Narva-Joesuuta strategisesti tärkeänä. Alkuperäisväestön paluumuutto ja matkailu oli rajoitettua. Huvoiloiden rappeutumista välteltiin siirtämällä ne teollisuuslaitosten lomakodeiksi.

Vuonna 1961 valmistui kolhoosiväen käyttöön funkkistyylinen kylpylä, joka aloitti Narva-Joesuun uuden nousukauden. Hotelleita ja lomakeskuksia rakennettiin Neuvostoliiton romahtamiseen asti.

Viron uuden itsenäistymisen myötä vuonna 1991 rakennukset jäivät pitkäksi aikaa rapistumaan kun Narvajoesta tuli rajajoki ja matkailu lopahti. Wikipedian mukaan funkkiskylpylä avattiin kunnostettuna 2006. Olen yöpynyt siellä ensimmäisellä Itä-Viron matkallani keväällä 2003 ja tuolloin se toimi ainakin hotellina.

Samaiselta reissulta jäi mieleen komea hiekkaranta. Pääsiäisenä se ei ollut ihan vastaava näky, mutta antoi osviittaa miten upea paikka voisi olla kesähelteillä.

Sitten vuoden 2003 Narva-Joesuu oli muuttunut ja kehittynyt valtavasti. Uudisrakennuksia näkyi roppakaupalla, eikä funkkistalo todellakaan ollut ainut kylpylähotelli alueella. Vastapainoksi hylättyjä tontteja ja vanhoja rötisköjä oli siellä täällä. Yleisilmeeltään se kumminkin on aivan toista kuin lähistöllä oleva ankea Narva.

Pääsiäinen Itä-Virossa osa 4 - Narvassa

Narva on Viron kolmanneksi suurin kaupunki ja sijaitsee Itä-Virun maakunnassa Viron ja Venäjän rajalla. Kaupungin asukkaista yli 90 prosenttia on venäjänkielisiä.

Kaupungin ohi virtaa Narvajoki, jonka länisrannalla on Narvan linna eli Hermannin linnoitus. Vastapäätä itärannalla on venäläinen Ivangorodin kaupunki ja Iivananlinna.

Narvassa on tekstiiliteollisuutta ja sähkötuotantoa. Tekstiilitehdas Kreenholmi rakennettiin 1800-luvun puolivälissä kaupungin eteläiseen osaan. Lisäksi Narvasta löytyy saha-, pellava- ja elintarviketeollisuutta. Kaupunki on yksi Viron kolmesta kansainvälisestä rajanylityspaikasta Venäjälle.

Käytännössä Narva on vironvenäläisten pääkaupunki. Tammikuussa 2011 siellä tilastoitiin olevan 64 667 asukasta, joista venäjänkielisiä oli 93,85 prosenttia. Kaupungin väestöstä 46,4 prosentilla oli Viron kansalaisuus ja 36,3 prosentilla Venäjän kansalaisuus. Määrittelemättömien kansalaisuuksien määrä oli 16,4 prosenttia eli osalla Narvan asukkaista ei ollut Neuvostoliiton jäljiltä minkäänlaista kansalaisuutta.

Narva venäläistyi neuvostoaikana. Kaupunki tuhoutui pahoin toisessa maailmansodassa ja sodan jälkeen entisiä asukkaita estettiin palaamasta. Ennen sotaa se oli virolaisenemmistöinen kaupunki. Venäläisten jälkeen suurimmat suurimmat ryhmät olivat saksalaiset ja juutalaiset.

Vaikka Narva on virolaisen ja venäläisen kulttuurin risteyspaikka, riitti seurueellemme rähjäisessä kunnossa ollut rautatieasema ja Hermannin linnoitus, joka sekin tutkittiin pääosin vain ulkopuolelta. Keli oli aika vastenmielinen nähtävyyksien tutkiskelun suhteen.

Käsittääkseni Narva ei ole kovassa huudossa kantavirolaisten keskuudessa, eikä myöskään suomalaisten. Jos vertaa sen infrastruktuuria vaikka Länsi-Viron Haapsaluun tai Pärnuun, on ero valtava. Noin ylipäätään Narva oli kumminkin huomattavasti siistimpi kuin ensimmäisellä käynnilläni keväällä 2003. Tuolloin koko Itä-Viro oli erästä kaveriani lainaten "vähän kuin pommin jäjiltä".

Pääsiäinen Itä-Virossa osa 3 - Jägalan putous

Viron levein luonnollinen vesiputous sijaitsee kolmisenkymmentä kilometriä Tallinnasta itään. Kahdeksan metriä korkea ja yli 50 meträ leveä Jägalan putous oli pääsiäismatkamme ensimmäinen pysähdyspaikka.

Jägalajoen alajuoksulla, merkillisen kalkkikivimuodostelman päältä laskeva putous oli vaikuttava näky. Alueella oli lisäksemme jonkun verran muitakin uteliaita ja myös joen toiselta puolelta löytyi parkkitilaa. 

Varoituskylttien ja märän maaperän takia en halunnut tehdä lähempää tuttavuutta putouksen kanssa, jotten olisi itse ollut jokiuomassa ketarat pystyssä. Polkuja pitkin olisi toki päässyt alas ja todennäköisesti vielä turvallisestikin. Jo laivalla korkattu Jägermeister piti kuitenkin huolen siitä, ettei tasapaino ollut kuin trapetsitaiteilijalla. Valokuvausmielessä alhaalta olisi varmasti saanut hyviä otoksia, mutta tämäkin riitti vallan mainiosti. 

Pääsiäinen Itä-Virossa osa 2 - Valasten putous

Pohjois-Virossa Kohtla-Järven kaupungin lähellä sijaitseva Valasten putous kuului kohteisiin, jossa pääsiäisreissulla oli pakko käydä. Tarkkoja ennakkosuunnitelmia ei tällä kertaa tehtykään, mutta Valaste oli listan kärkipäässä.

Ontikan rantatörmällä oleva Valasten vesiputous on Viron korkein. Kesällä ja kuivalla kaudella vettä ei lorise kuin tippa sieltä sun täältä, muina vuodenaikoina senkin edestä. Pääsiäisenä putouksessa oli virtaa ja jänniä jäämuodostelmia. Voin vain kuvitella millainen näky se olisi sydäntalven pakkasilla.

Ontikan rantatörmä on Ruotsin Öölannista alkavan ja Venäjän Laatokan seudulle päättyvän yli 1100 kilometriä pitkän Baltian klintin korkein kohta.

Aivan putouksen edessä olevalle näköalarampille pääsi vielä ainakin keväällä 2003, jolloin vierailin paikalla ensimmäisen kerran. Nyt kulku oli suljettu, koska sillasta puuttui parin metrin pätkä. Paremman puutteessa kuvia sai rantatörmään rakennettujen rappusten päästä.

Putouksen läheisyydessä oli tarjolla majoitusta. Luotaantyöntävät lomamökit ja vielä rumempi päärakennus eivät houkutelleet jäämään edes yhdeksi yöksi.

Valasten ravintola vaikutti olevan suljettu. Tummennetut lasit ja hiljaiselo olivat kuitenkin vain hämäystä. Vähän eloisampana siellä saattaisi käydä jopa asiakkaita. Tällaisenaan moni varmasti huristelee baarin ohi. Minkäänlaisia elonmerkkejä kun ei ulkoapäin havaitse.

Ravintola ei ollut Viron hinnoissa. Kahvikupposesta kiskottiin peräti 2,20 euroa! Jägermeister -shotti, joka ei takuulla ollut neljää senttilitraa, maksoi neljä euroa. Puolen litran Fantan sentään sai sentään kahdella ja erittäin makoisan, mutta merkilliseen kovaan kartonkiin tällätyn hampurilainen kolmella eurolla.