Kaverini, joka on koko ikänsä asunut Länsi-Turussa aivan kyseisen paikan vieressä Hepokullassa, Nättinummessa ja Teräsrautelassa, ei tiennyt mitään Kalmasvuoresta. Internetin mukaan mäki tottelee myös nimiä Jahtivuori ja Hepokullan puisto, mutta hyvin on ollut piilossa silti.
Turku kuvin ja sanoin -ryhmässä kyselin ohjeita miten tällainen vuori saavutetaan. Eräs kirjoittaja neuvoi etsimään ensin Liinahaankadun parkkipaikan. Liinahaankatu ei soittanut kelloja muuta kuin sen verran, että olin muistelevinani joskus kuulleeni Liinahaan vanhainkodista. Siitä urpompikin saattoi päätellä, että nyt taitaa polttaa.
Matkalla Liinahaankadulle Satakunnantien ja Varkkavuorenkadun kautta huomasin erittäin hankalasti lausuttavan sekä mieleenjäävän Niitunniskantien. Olen tämän vuoden puolella mennyt sitä kautta pari kertaa hakiessani kaverini hommista läheisestä pubista. Kadun nimi vaan ei ole sattunut osumaan silmään. Tai vaikka olisikin, olisin unohtanut sen ylihankalana samantien.
Kalmasmäen nimi tulee ilmeisesti siitä, että alueella on pronssikautisia hautaröykkiöitä. Niitä yritin etsiskellä, mutta sateen liukastaman kallion takia homma jäi haaveeksi. Polku oli merkitty sinisillä maaliläikillä, mutta liukkaudesta johtuen en seurannut sitä loppuun asti. Eipä tehnyt mieli taittaa nilkkaa, joten hautojen etsintä jää toiseen kertaan.
Mäen päältä avautuivat komeat maisemat. Turun siluettiin vahvasti kuuluvat kirkontornit erottuivat eritoten.
Niitunniskantie, joka sijaitsee siis jotakuinkin Satakunnantien ja Hepokullan lähiön välissä, oli myös paluureittini. Komea kukkapelto kiinnitti huomion jo menomatkalla.
Pellolla kukkasia poimimassa ollut vanhempi pariskunta tiesi kertoa, että läntillä on ollut aiempinakin vuosina vastaavaa ilmaistarjontaa kaupunkilaisille. Eipä näin loppukesästä juuri mikään enää kuki, joten tällainen näky on aikamoinen piristysruiske.
