Lounaaksi kebabia, jälkiruoaksi rantakäärme

Maanantaina 30. toukokuuta oli todella hieno ilma. Puhelimeni soi aamupäivällä. Toisessa päässä oli ystäväni Miika Hyttinen, joka tiedusteli kiinnostustani lähteä yhdistetylle lounas- ja lähikohdereissulle. No, mikä ettei.

Ehdotin, että vatsalaukut voisi täyttää esimerkiksi Raision Victoryn aina nin makoisassa puffetissa. Sitten suuntana voisi olla vaikkapa Turun Ruissalon Saaronniemi.

Kun olimme popsineet höyryävien lihapatojen äärellä ahnaisiin suihimme muun muassa runsaasti herkullista kebablihaa, oli aika mennä tarkastelemaan Ruissalon luontoa.

Joutsenia Saaronniemessä tuntuu nykyään olevan melkein joka kerta, oli sitten kesä tai talvi. Muutama merimetsokin lenteli yläpuolellamme ja läheisellä luodolla niitä näkyi kuivattelemassa siipiään.

Juuri kun ajattelin sanoa Hyttiselle, että tarkasteleppa sinäkin hiukan maastoa jos sattuisi vaikka käärmeitä näkymään, niin hän jo huudahti "Tuossa menee kyy". Tarkemmalla tutkailulla otus kumminkin osoittautui ehdaksi rantakäärmeeksi. Se ei ollut lainkaan pelokas, vaikka lähistöllä olleet pikkupojat heittelivät kauhealla ryskeellä rantakiviä mereen.

Nyt kun moinen luikertelija oli kerrankin kunnolla hollilla, rupesin välittömästi kuvaamaan sitä. Harvoin tällainen fotosessio näin kauan kestääkään. Yleensä käärmeet nimittäin lähtevät nopeasti litomaan minut nähdessään, mutta tämä yksilö viihtyi lähistöllä varmaan kymmenisen minuuttia.

Käärme oli ilmeisesti ruoanhakureissulla etsien pikkukaloja tai mitä se nyt mahtaa rantavedestä löytääkään. Se pujotteli sulavasti kivien välissä, sukelsi välillä levän sekaan ja palasi taas pinnalle.

Annan kanssa fotoilemassa Ruissalossa

Hämeestä Turkuun muuttaneen harrastajamalli Annan huomasin eräästä sosiaalisen median Mallit ja valokuvaajat -ryhmästä. Yhteydenottoni tuotti tulosta ja kävimme parisen viikkoa takaperin ottamassa kuvia Turun Ruissalossa.

Mielessäni oli kuvauspaikaksi Ruissalon Saaronniemessä sijaitseva kallioinen niemenkärki. Pahaksi onneksi juuri tuolloin siellä pitivät nuotiotaan salskeat uroot Lähi-idästä. Koska he olisivat saattaneet innostua hiukan liikaa näkemästään, sovelsin vauhdissa uuden kuvausmiljöön lähistöltä.

En tiedä tarkemmin Annan aiempaa malleiluhistoriaa, mutta ainakin hänellä oli hyvin homma hallussa.

Kuvauspäivämme aikoihin sattuivat kirsikkapuut kukkimaan. Vastaava operaatio ei Aurajoen rannan puissa kestänyt kuin muutaman päivän, joten siinä mielessä ajoitus oli täysi kymppi käydessämme Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan mailla Ruissalossa.

Nainen kirsikkapuiden seassa tuntui pari viikkoa sitten olevan valokuvausryhmissä hyvin suosittu aihe, joskin kaikki näkemäni kuvat tuntuivat mielestäni melkein samanlaisia mallista huolimatta.

Fotosessiot Rauhalinnan luontopolulla

Säidenhaltija on viime viikkoina hellinyt Varsinais-Suomea siihen malliin, että olen ulkoiluttanut kameraa ahkerasti. Tässä yhtenä päivänä kävin Kaarinan Rauhalinnassa harrastajamalli Helin kanssa.

Rauhalinnan miljöö on todella komea erilaisine jalopuineen. Metsän keskellä pujottelee luontopolku, jossa päivän soundtrackina oli valtaisa viserryskonsertti. Luontopolun varrelta löytyi useita hyviä kuvauspaikkoja. Kiusana vaan olivat hiljattain heränneet hyttyset, jotka olivat välittömästi kimpussani.

Heli on aina takuuvarma fotomalli, jota ei tarvitse paljoa ohjailla. Ideana oli ottaa metsänneito-tyyppistä kuvaa. Mielestäni siinä onnistuttiinkin hyvin.

Oukkulanlahti Lemussa

TSTV:n mainion Luonto Plus -ohjelman innoittamana istuuduin helteisenä toukokuisena päivänä ystäväni Jani Pirilän autoon. Suuntasimme kohti Lemua, joka on entinen kunta Varsinais-Suomessa. Vuonna 2009 Maskuun liitetty Lemu sijaitsee Turusta noin 25 kilometriä Kustaviin päin.

Tarkoituksenamme oli kiertää Luonto Plussan tuoreimmassa jaksossa esitelty Kolkanpolku. Ohjelmassa kerrottiin reitin alkavan "kunnantalon kulmalta", joten selkeimpiä ohjeita tuskin olikaan.

Välttyäksemme turhalta ajelulta Lemun raitilla, ajattelin kysäistä neuvoja paikallisilta ihmisiltä. Kylän ainoan kaupan pihalla olleet kassaneiti ja haalarimies olleet kuulleetkaan mistään kunnantalosta, eivät edes entisestä kunnantalosta. Täytyy vaan jälleen ihmetellä ihmisten paikallistuntemusta.

Kunnantaloksi epäilemäni rakennus oli melkein vinosti kauppaa vastapäätä, maksimissaan kahden sadan metrin päässä. Asian varmisti vanhempi herra, joka kasteli kukkia ilmeisesti omalla pihamaallaan.

"Ei sinne kannata mennä. Se on tavallista tylsää talousmetsää täynnä. Menkää mielummin Oukkulanlahdelle. Siellä on merenrantaa, pitkospuita, ikimetsää ja vaikka mitä", mies innostui ja antoi hyvät ajo-ohjeet.

Päätimme vaihtaa kohdetta lennossa. Se olikin oiva valinta, sillä Oukkulanlahti osoittautui todella hienoksi paikaksi. Koska ilmakin oli kuin paljon puhuttu morsian, eivät maisemat Lemussa tätä komeammaksi taida päästä.

Oukkulanlahden luontopolku on reilun kilometrin mittainen. Huonokuntoiset pitkospuut hankaloittivat kävelyä, mutta maisemallisesti reitti on hyvin mielenkiintoinen. Matkalla on ruovikkoista merenrantaa, vanhaa satumaista metsää kaatuneine puineen ja polun päässä vuonna 2004 rakennettu Kaidanpään lintutorni. Sieltä on mahtavat näkymät itse lahdelle, jossa keväisin saattaa yli tuhat lintua päivässä lepuutella siipiään.

Oukkulanlahden lintuvesialue sijaitsee kuntaliitosten myötä nykyään kokonaan Maskun alueella.  Yhdessä Halkkoaukon, Aitsaarenrauman ja Rukanaukon kanssa Oukkulanlahti muodostaa suurimman ja yhtenäisimmän kokonaisuuden Lounais-Suomen merenlahdista. Sen Natura-alueen pinta-ala on 898 hehtaaria.