tiistai 29. maaliskuuta 2016

Queens Of Hellsinki Itämerellä

Olin pääsiäisenä laivaristeilyllä Turusta Tukholmaan. Viking Grace on muutaman käyntikerran perusteella mukava laiva, jossa vuorokausi vierähtää melkein huomaamatta.

Yleensä katson hyvissä ajoin etukäteen millaista viihdettä paatilla on tarjolla, mutta nyt jätin sen aivan viime tippaan. Viking Linen nettisivut kun ovat äärimmäisen sekavat, eikä sieltä meinaa löytää edes saman päivän esiintyjälistaa. Varmasti jokin hieno suunnittelutoimisto on saanut tonneja työstään, johon saman tietotaidon omaava naapurin Arska käyttäisi illan tai pari. Vaivanpalkaksi riittäisi suunnilleen kossupullo tai ilmaisristeily. 

Onnistuin kumminkin monen mutkan ja minuutin jälkeen pääsemään jotenkin kyseisen päivän iltalähdön tietoihin. Trubaduurina Rockmore -baarissa olisi Tapani Kangas ja samassa paikassa duo nimeltä Queens Of Hellsinki. Etenkin jälkimmäinen kiinnitti huomioni, koska pikkuruisessa kuvassa oli kaksi kaunista naista.


Queens Of Hellsinki on tarvittaessa myös nelihenkinen bändi, jossa Jasmine Wynantsin (kitara ja laulu) ja Roxsy Surowiak (basso ja laulu) lisäksi vaikuttavat pitkänlinjan suomalaiskitaristi Ben Granfelt (mm. Gringos Locos, Leningrad Cowboys, Wishbone Ash) ja rumpali Sampo Kuisma.

Jostain syystä orkesteri oli jäänyt minulle tuntemattomaksi, vaikka musiikkikenttää aktiivisesti seuraakin. Jossain vaiheessa kelloja soitti Jasmine Wynants, jonka yhdistin YLE Fem -kanavalta pari kertaa tulleeseen Ben Granfelt -dokumenttiin. Hän on Granfeltin puoliso.

Queens Of Hellsinki -duo aloitti sen verran myöhään yöllä, että varsin päteväksi osoittautunut trubaduuri Kangas oli jo ehtinyt lämmittää yleisön, jota baarimikot juottivat känniin minkä kerkesivät.

Ero trubaduuri Kankaan CCR- ja Uriah Heep -lainoihin oli valtava. Queens Of Hellsinki ei soitellut ollenkaan tyypillistä pubimusiikkia, vaan ohjelmisto oli lähinnä 90-luvun materiaalia. Mieleen jäi erityisesti komea tulkinta The Cranberriesin hitistä Zombie. Vaikken ole aikakauden ja vaihtoehtorokin suurimpia kuluttajia, oli tällaista vaihteeksi mukava kuulla.


Queens Of Hellsinki on sen verran vaikuttava ja erilainen keikkakokemus, että täytyy seurata ilmoittelua jos sattuisivat olemaan vaikka Turussa esiintymässä.





4 kommenttia:

  1. Onkohan tämä Ben Granfelt mahdollisesti televisiorkestereissa aikoinaan esiintyneen mandolisti Pauli Granfeltin poika...?
    T.Matti "VIKI" Vikström

    VastaaPoista
  2. Voi hyvinkin olla sukulainen. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ben_Granfelt

    VastaaPoista
  3. Hyvä yhteenveto Kimmo. Oli mukava lukea. Sinulla on ilmeisesti enemmänkin kirjoitustaitoja.
    t. Janne
    P.S. Tunnen Benin vaikka meillä onkin ikäeroa. Olemme kasvaneet samassa kaupungissa. Ja Jasminin olen myös tavannut pari kertaa.

    VastaaPoista